Terveyskeskuksessa käyttöön tiimimalli ja muutoksia puhelinpalveluun

Lähde: Uutiset
puhelinpalvelu

Terveyskeskuksen puhelinpalvelu muuttuu 29.11.2022 lähtien koskien muun muassa asiakkaan oman tiimin valitsemista soitettaessa sekä hammashoitolan puhelinpalvelussa hoidon kiireellisyyden valintaa.

Uuden järjestelmän käyttöönoton alkuvaiheessa saattaa ilmetä teknistä häiriötä, joka voi ruuhkauttaa puhelinpalvelua.


Tiimimalli sujuvoittaa hoitoa

Terveyskeskuksessa on otettu käyttöön tiimimalli, jonka tarkoituksena on parantaa hoidon jatkuvuutta ja pitkäaikaissairauksien hoitoa. Terveyskeskuksessa toimii kolme eri tiimiä: sininen, pinkki ja vihreä. Tiimi koostuu 4 sairaanhoitajasta ja 3-6 lääkäristä. Tiimimallia kehitetään jatkuvasti.

Asiakkaiden jako tiimeihin tapahtuu hoidon tarpeen arvion yhteydessä tai hoidon aikana eli tiimien asiakkaat täydentyvät pikkuhiljaa. Tavoitteena on, että ajan kuluessa kaikki asiakkaat, joilla on seurantaa vaativa pitkäaikaissairaus tai muuta palveluiden pitkäaikaista tarvetta, saavat oman tiimin. Aiemmat hoitosuhteet pyritään ottamaan huomioon tiimiä valittaessa.

Tällä hetkellä suurimmalla osalla väestöstä ei ole omaa tiimiä. Jollet siis vielä tiedä olevasi minkään tiimin hoidossa, valintaa ei ole vielä tehty.


Ajanvaraus- ja neuvontapuhelimeen soitettaessa valitaan jatkossa ensin tiimi

Terveyskeskuksen puhelinpalveluun tulee muutos 29.11.2022 lähtien. Kun soitat terveyskeskuksen ajanvaraus- ja neuvontapuhelimeen (03 565 25200), valitse ensin tiimi ennen takaisinsoittopyynnön jättämistä.

  • valitse 1 = ei tiimiä
  • valitse 2 = pinkki tiimi
  • valitse 3 = sininen tiimi
  • valitse 4 = vihreä tiimi

Valinnan jälkeen saat ohjeet takaisinsoittopyynnön aktivoimisesta, kuuntele ohje ja toimi sen mukaisesti. Soitamme takaisin viimeistään seuraavana arkipäivänä.

Valintamahdollisuuden tultua poistuu diabeteshoitajan erillinen puhelinaika. Mikäli tavoittelet diabeteshoitajaa, valitse 2 (pinkki tiimi).


Hammashoitolan puhelinpalvelussa muutoksia

Suun terveydenhoidon puhelinpalvelu uudistuu myös 29.11. alkaen siten, että klo 8-9 välisenä aikana puhelun alussa automaatti ohjaa valitsemaan joko kiireettömän tai kiireellisen hoidon tarpeen arvioinnin.

Suun terveydenhuollon kiireellistä hoitoa vaativat tilanteet ovat:

  • Kova hammassärky, niin että särkylääke ei auta eikä pysty nukkumaan
  • Lisääntyvä paikallinen hammasperäinen turvotus suussa tai kasvoilla
  • Hampaan poiston tai muun hammashoidon jälkeinen kova särky, lisääntyvä turvotus tai verenvuodon jatkuminen
  • Hampaiston tai suun alueen oire, johon liittyy kuume
  • Tapaturma, jossa hammas on kokonaan irronnut tai löyhtynyt
  • Oikomiskojeen irtoaminen niin että se pistää tai hankaa suun kudoksia

Suositut kortit

Pereensaaren leikkipuisto odottaa leikkijöitäHarrastukset ja vapaa-aika
Tervetuloa leikkimään upouuteen leikkipuistoon Pereensaareen. Leikkivälineet on asennettu ja puisto on otettu käyttöön 8.5.2025.

Puistosta löytyy kaksi riippukeinua, kiipeilykeskus ja jousiperhoskeinu.

Osoite: Pereensaarentie, 33950 Pirkkala
Unelmien liikuntaviikkoa vietetään Pirkkalassa 5.–11.5. - Tutustu ohjelmaanHarrastukset ja vapaa-aika
Unelmien liikuntaviikko 2025 on täällä! Unelmien liikuntapäivää vietetään Pirkkalassa tänä vuonna koko viikon 5.–11.5. Unelmien liikuntaviikon aikana useat seurat, yritykset sekä järjestöt tarjoavat kuntalaisille maksutonta toimintaa, liikuntakokeiluja sekä avoimia harjoituksia.
Killontorintien bussien kääntöpaikan rakentaminen alkaaKoti ja ympäristö
Pirkkalan kunta on käynnistänyt hankkeen, jossa rakennetaan Killontorintielle kääntöpaikka ja päätepysäkki linja-autoliikennettä varten.

Kääntöpaikan rakentaminen alkaa pääsiäisen jälkeisellä viikolla 22.4. Arvoitu valmistuminen on kesäkuun alkuun mennessä. Rakentamisesta vastaa Pirkkalan kunta.

Työ vaikuttaa jonkin verran alueen liikenteeseen. Pahoittelemme rakentamisen aiheuttamista häiriöistä alueella.

Tutustu tarkemmin hyväksyttyyn suunnitelmaan alla olevan painikkeen kautta.

Yhdyskuntatekniikka ja aluepalvelut
Pirkkalassa perinteiset siisteystalkoot äitienpäiväviikolla 5.–9. toukokuuta 2025Koti ja ympäristö
Talkoiden tavoitteena on siivota kunnan yleisiä alueita keräämällä maassa olevia roskia.

Haastamme pirkkalalaiset yhdistykset, kuten kylä- ja asukasyhdistykset sekä koulut osallistumaan koko Pirkkalan kunnan talkoisiin. 

Kampanjaa varten voidaan erillisestä pyynnöstä järjestää joitakin sekajätteen keräysastioita keskeisimmille siivousalueille. Yleisiltä alueilta kerättyjä roskia voi kampanjan aikana toimittaa maksutta myös Pirkkalan jäteasemalle sen normaaleina aukioloaikoina (ti-pe klo 14–18 ja la klo 10–14).
 
Vapaaehtoiset siivoajat/siivousporukat voivat ilmoittautua 30.4.2025 mennessä ympäristötarkastaja Kalle Salovaaralle (kalle.salovaara@pirkkala.fi, puh. 044 486 1146). Yksityishenkilöt voivat halutessaan osallistua talkoisiin myös ilman erillistä ilmoittautumista.
 
Tule mukaan yksin tai porukalla siivoamaan lähiympäristö kesäkuntoon!
Kirstin leikkipuiston leikkivälineet valittu - äänestys on ratkennutKoti ja ympäristö
Kirstin puisto Toiviossa on peruskorjaustyöohjelmassa vuodelle 2025. Puiston leikkivälineet uusitaan ja uutena lisäyksenä puistoalueelle rakennetaan myös pieni pelikenttä. Puistoon istutetaan monilajinen puusto. Lisäksi niityn kasvillisuutta virkistetään kukkivien niittykasvien siemenkylvöillä.

Kuntalaiset pääsivät äänestämään suosikkiaan ja kertomaan mielipiteitään leikkipuiston leikkivälineistä. Kysely oli avoinna 4.-20.3.2025 välisen ajan. Vastauksia saatiin runsaasti ja myös hyviä ideoita ja kommentteja.

Tutustu suunnitelmaan kunnan verkkosivuilla.
Summer Boom -tapahtumaa ei järjestetä enää jatkossa, tilalle monipuolista toimintaa lapsille ja nuorilleYleistä
Summer Boom -tapahtumaa ei tulla enää järjestämään kunnan toimesta. Päätös asiasta on tehty kunnan vapaa-aikapalveluissa sekä johtoryhmässä. Jatkossa nuoriso- ja kulttuuripalveluiden resursseja pystytään hyödyntämään monipuolisemmin järjestämällä vuoden ajalle esimerkiksi useita pienempiä tapahtumia. Tarkoitus on panostaa mm. nuorten omaan bänditoimintaan, työpajoihin kuten graffitityöpajat, elokuvatarjontaan ja retkiin kuten kevään YleXPop-tapahtuma. Tarkempia lisätietoja kunnan lasten ja nuorten kesätoiminnasta 2025 julkaistaan viikolla 13.
Tervetuloa seuraamaan valtuuston vuoden viimeistä kokousta tänään klo 18!Kunta ja hallinto
Valtuusto kokoontuu päättämään muun muassa Partolan ja Pakkalankulman asemakaavan muutoksesta. Kokousta voit seurata paikan päällä Pirkkala-salissa Versossa (Urheilutie 7) sekä Pirkkalan kunnan Youtube-kanavalta.
Haloo Pirkkala -sovelluksen kommentointimahdollisuus poistettu käytöstäKunta ja hallinto
Haloo Pirkkala -sovelluksen kommentointimahdollisuus palautteissa on poistettu käytöstä toistaiseksi. Syynä tähän ovat epäasiallisten kommenttien lisääntyminen sekä mahdollisuus kommentoida tekaistuilla nimimerkeillä. Sovelluksen käyttöön selvitellään parhaillaan kirjautumisvaihtoehtoja sovellustoimittajan kanssa. 

Palautteita voi kuitenkin edelleen jättää sovellukseen, ja kunta vastaa niihin ja ottaa ne käsittelyyn.
ResQ -hävikkiruokasovellus käyttöön ylijäämäruoan myyntiinKoti ja ympäristö
Pirkkalan kunta on ottanut käyttöön ResQ -hävikkiruokasovelluspalvelun maaliskuussa 2023.

ResQ -sovellus tarjoaa hävikkiruoan myyntiin tarkoitettua sovelluspalvelua, jonka kautta kuluttajille myydään ruokaa roskiin heittämisen sijaan. Pirkkalan kunnasta mukana palvelussa ovat kaikki koulut lukuunottamatta Hyrsingin koulua. Päiväkodeista mukana ovat: Soljan lastentalo, Nuoliala, Pakkalanlyhty, Kurikankulma, Kurikanpirtti, Kurikan Helmi, Puuhkalakki ja Pere.

ResQ Club -sovellus on vapaasti ladattavissa puhelimeen tai tablettiin eri sovelluskaupoista (App Store, Google Play ja Windows Phone Store).

Lue lisää Pirkkalan kunnan internetsivuilta.