Pirkkalan pormestarin talousarvioesitys vuodelle 2022: Pirkkala viettää 100-vuotisjuhlavuotta ja valmistautuu historialliseen muutokseen

Lähde: Uutiset
Pirkkalan talousarvion 2022 kansi, jossa on ilmakuva Pirkkalasta.

Vuosi 2022 on merkittävä Pirkkalan kunnan historiassa. Kunta täyttää 100 vuotta, ja juhlahumua riittää koko vuodeksi. Juhlan keskellä kunta valmistautuu muiden kuntien lailla historiallisen suureen muutokseen eli sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen.

”Sote-uudistus vaikuttaa monin tavoin kunnan toimintaan ja tuo omat haasteensa myös taloudelle. Sen myötä kunnalta siirtyy Pirkanmaan hyvinvointialueelle sote-palvelujen ja -työntekijöiden lisäksi karkeasti ottaen noin puolet kunnan tuloista ja menoista, mutta isojen investointien ja poistojen taloudelle tuoma kuorma jää”, toteaa Pirkkalan pormestari Marko Jarva.

”Jotta sote-uudistus saadaan toteutettua, jatkamme ensi vuonna sote-palvelujen uudistamista ja sisällöllistä kehittämistä. Yhteistyövelvoite hyvinvointialueen kanssa edellyttää tavoitteiden, yhteistyömuotojen ja työnjaon selkiyttämistä.”

Ensi vuoden investoinneista suurin on Kirkonkylän koulun laajennus ja sen suojellun osan peruskorjaus. Yhteensä noin 13 miljoonan kustannusarviosta kuluu ensi vuonna 5,9 miljoonaa. Vanhustyönkeskus Pirkankoivua peruskorjataan 1,6 miljoonalla eurolla. Vapaa-aikakeskuksen noin 7,6 miljoonan euron laajennushanke alkaa, ja siihen käytetään ensi vuonna noin 1,2 miljoonaa euroa. Yhteensä talonrakennus nielee noin 10,4 miljoonaa euroa.

Uuden Soukonlahden asuinalueen kunnallistekniikan rakentaminen jatkuu noin 2,3 miljoonalla eurolla. Kunnallistekniikkaa eli esimerkiksi katuja, vesihuoltoa, valaistusta, liikunta- ja leikkipaikkoja sekä puistoja parannellaan useilla alueilla. Virkistysmahdollisuuksia lisäävät muun muassa Naistenmatkan rantareitti ja Pereensaaren kehittäminen. Yhdyskuntatekniikkaan käytetään yhteensä 6,4 miljoonaa euroa.

Keskusta uudistuu vauhdilla

Talousarvioesityksessä on varattu maan ostoon 2 miljoonaa euroa. Kiinteistö Oy Pirkkalan Lautamiehen hankkimiseen ja varustamiseen kunnan toimitiloiksi kuluu noin 1,3 miljoonaa euroa. Rakennus valmistuu loppukesän aikana.

”Keskustan uudistaminen Suupalla jatkuu. Keskustakorttelin ja Pirkkala-kampuksen rakentaminen ovat jo vauhdissa, ja vapaa-aikakeskuksen laajennus on työn alla. Niin sanottu vanhan kirjastotalon tontti luovutetaan pian. Tavoitteenamme on käynnistää myös torikorttelin kehittäminen asemakaavamuutoksen valmistelulla”, Jarva kertoo.

 Suuret investoinnin näkyvät käyttötaloudessa suurena poistojen määränä sekä lainakannan kasvuna. Lainakannan nettolisäys on ensi vuonna 12 miljoonaa euroa. Vuoden 2022 lopussa kunnalla on lainaa noin 4100 euroa asukasta kohden.

Talousarvio sisältää 24 uutta vakanssia, joista kaikki sijoittuvat Hyvinvointi-toimialalle. Vakansseista 17 on ollut aiemmin määräaikaisesti täytettyinä.
 

Valtionosuudet kasvavat

Työllisyystilanne on tänä vuonna parantunut vuoteen 2020 verrattuna. Työttömyysaste oli Pirkkalassa 6,4 prosenttia syyskuussa 2021, kun se vuotta aikaisemmin oli 9,5 %.

Pirkkalan verotulot ovat vuonna 2022 arviolta yhteensä 103,3 miljoonaa euroa. Kokonaisuudessaan verotulot ovat 4 prosenttia suuremmat kuin muutostalousarviossa 2021. Kunnallisveroprosentti 20,50 ja kiinteistöveroprosentit säilyvät ennallaan valtuuston 15. marraskuuta tekemän päätöksen mukaisesti.

Valtionosuudet ovat yhteensä arviolta 19,4 miljoonaa euroa vuonna 2022. Kasvua on 15,5 % prosenttia vuoden 2021 muutostalousarvioon verrattuna.

Tilikausi jää alijäämäiseksi

Käyttötalouden ulkoiset toimintatulot kasvavat 3,7 prosenttia. Ulkoiset toimintamenot kasvavat 1,7 prosenttia. Vuosikate on positiivinen, noin 8,3 miljoonaa euroa. Tilikauden alijäämä on 1,3 miljoonaa euroa. Suunnitelman mukaiset poistot ovat noin 10,2 miljoonaa euroa.

Pirkkalan asukasluvun kasvu jatkuu. Väestö kasvaa arviolta lähes 450 asukkaalla eli noin 2,2 prosenttia vuonna 2022. Vuoden lopussa asukkaita on arviolta 20 536. Arvio perustuu kunnan omiin laskelmiin ja toteutuneeseen kehitykseen.

Pirkkalan kunnanhallitus käsittelee pormestarin talousarvioesityksen 29. marraskuuta. Valtuusto päättää talousarviosta 13. joulukuuta.

Pirkkalan kunnan talousarvio 2022, pormestarin esitys

Lisätiedot

Marko Jarva
pormestari
044 486 1111
marko.jarva@pirkkala.fi

Petri Lätti
talousjohtaja
050 413 4019
petri.latti@pirkkala.fi

Suositut kortit

Pperinteinen siisteyskampanja äitienpäiväviikolla 4.–8. toukokuuta 2026Koti ja ympäristö
Pirkkalan perinteisen siisteyskampanjan tavoitteena on siivota kunnan yleisiä alueita keräämällä maassa olevia roskia. Haastamme pirkkalalaiset koulut sekä yhdistykset, kuten kylä- ja asukasyhdistykset, osallistumaan koko Pirkkalan kunnan talkoisiin!

Pirkkalan kunta voi järjestää kampanjaviikon ajaksi erillisestä pyynnöstä joitakin sekajätteen keräysastioita keskeisimmille siivousalueille. Yleisiltä alueilta kerättyjä roskia voi kampanjan aikana toimittaa maksutta myös Pirkkalan jäteasemalle sen normaaleina aukioloaikoina (ti–pe klo 14–18 ja la klo 10–14).

Vapaaehtoiset siivousporukat voivat ilmoittautua 30.4.2026 mennessä ympäristötarkastaja Kalle Salovaaralle (sähköposti: kalle.salovaara@pirkkala.fi). Yksityishenkilöt voivat halutessaan osallistua talkoisiin myös ilman erillistä ilmoittautumista.

Tule mukaan yksin tai porukalla siivoamaan lähiympäristö kesäkuntoon!
Tiivistelmä kunnanhallituksen päätöksistä 30.3.2026Kunta ja hallinto
- Naistenmatkan asemakaavaehdotus päätettiin asettaa julkisesti nähtäville. Kaavamuutos mahdollistaa erityisryhmien asumiseen soveltuvan rakentamisen Lentoasemantien ja Ollikantien kulmaan.
- Vuoden 2025 tilinpäätös hyväksyttiin. Tilinpäätös saatetaan tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi.
- Myönnettiin pirkkalalaisille yhdistyksille ja toimijoille yleisavustuksia ja projektitukia yhteensä n. 113 000 e.
- Annettiin lausunto Pirkanmaan alueellisesta hyvinvointisuunnitelmasta.
- Päätettiin vuokrata Linnakalliosta määräala Suomen Teollisuusvarastointi Oy:lle.
- Päätettiin uusia Turrin venesatama-alueen vuokrasopimus Pirkkalan Pursiseura ry:n kanssa.
- Lähetettiin yhdyskuntalautakunnan valmisteltavaksi valtuustoaloitteet Suupan esteettömistä pysäköintipaikoista, Loukonlahdessa sijaitsevan metsäalueen suojelemisesta sekä lasten liikuntapuistosta.
- Ehdotetaan valtuustolle, että se toteaa varavaltuutettu Ilari Huitin luottamustehtävät päättyneiksi.
Katusuunnitelma nähtävillä, Hakatie ja Vuorikuja VähäjärvelläKoti ja ympäristö
Pirkkalan kunta on käynnistänyt Vähäjärvellä Hakatien ja Vuorikujan alueen pysäköinnin kehittämishankkeen, jonka yhteydessä alueelle rakennetaan myös uusi kevyen liikenteen väylä. Muutosten tavoitteena on lisätä alueen viihtyisyyttä, jäsennellä pysäköintiä sekä parantaa jalankulun ja pyöräilyn turvallisuutta.

Hanketta koskevat katusuunnitelmat ovat valmistuneet ja ne ovat nähtävillä 31.3.-14.4.2026 mahdollisia muistutuksia varten.

Valmistuneet suunnitelmat ja tarkemmat ohjeet muistutusten antamiseen löytyvät verkkosivujen hankeosiosta:
Työnantajat voivat nyt ilmoittautua Nuorten rekrytointituen hakijoiksiYleistä
Työnantajat voivat nyt ilmoittautua Nuorten rekrytointituen hakijoiksi. Tampereen seudun työllisyysalueelle on myönnetty lähes kolme miljoonaa euroa nuorten työllistämiseen. Rahoitus on myönnetty Tampereen kaupungille, joka vastuukuntana huolehtii tuen jakamisesta alueen muihin kuntiin.  

Tuen avulla kannustetaan työnantajia palkkaamaan 18–29-vuotiaita työttömiä työnhakijoita vähintään kuuden kuukauden työsuhteisiin. Työnantaja voi saada 50 prosenttia palkkakustannuksista, enintään 1 500 euroa kuukaudessa palkattua nuorta kohti. Sekä työnantajan että palkattavan nuoren tulee täyttää tietyt edellytykset.
Vuorenhaan raitin rakentaminen alkaaKoti ja ympäristö
Vuorenhaan raitin kevyen liikenteen väylän rakentaminen alkaa nykyisen ulkoilureitin rinnalle. Rakentamisen tavoitteena on parantaa alueen liikkumismahdollisuuksia ja turvallisuutta.

Työt käynnistyvät puunkaadolla 23.2. alkavalla viikolla, ja varsinaiset maatyöt alkavat aikaisintaan maaliskuun alkupuolella. Vuoden 2026 aikana rakennetaan Vuorenhaantien ja Aittokorventien välinen osuus sekä paikoitusalue. Urakan arvioidaan valmistuvan pääosin kevättalven aikana.

Rakennustöiden aikana alueella voi esiintyä tilapäisiä häiriöitä ulkoiluun ja liikkumiseen. Kunta pahoittelee työstä aiheutuvaa haittaa ja pyytää alueella liikkuvia huomioimaan työmaajärjestelyt.
Kurikanvainion uimarannan kunnostustyöt käynnissäHarrastukset ja vapaa-aika
Kurikanvainion uimarannan uima-alueen pohjan kunnostustyöt ovat käynnissä. Uintialue on aurattu, ja tämän viikon aikana alueelle tuodaan uusi suodatinmatto sekä hiekkaa. Työt tehdään talviaikaan jäiden päältä.

Uimarannan uima-alue on työmaa-aluetta niin kauan, kunnes jäät ovat sulaneet ja matto sekä hiekat on saatu paikoilleen.

Nykyinen suodatinimatto on tullut käyttöikänsä päähän, ja kunnostuksen ansiosta uimarannasta päästään nauttimaan entistä paremmassa kunnossa ensi kesänä.

Yhdyskuntatekniikka ja aluepalvelut
Loukonlahden talviuintipaikka avattu 20.1.Harrastukset ja vapaa-aika
Loukonlahden uimarannalla sijaitseva kunnan ylläpitämä avantouintipaikka avataan perusparannusremontin valmistuttua uudelleen käyttöön tiistaina 20.1.2026.

Avantouimareita palvelee aallonmurtajan päässä sijaitseva lämmin konttirakennus, jossa on erilliset pukutilat naisille ja miehille. Tila on käytettävissä talvikuukausina. Pukutila on lukittu ja sinne voi lunastaa avaimen 30 € panttia vastaan kunnan asiointipisteestä.

Uudistuksina talviuintipaikalle on saatu lämmitettävät portaat, sulanapitojärjestelmä uintialueelle ja kulkuväylille sekä parannettu aluevalaistusta. Alueelta tullaan vielä poistamaan vanha laituri ja sen rakenteet sekä tehdään vielä joitain viimeistelytöitä kevään aikana.

Tervetuloa uimaan – niin vanhat tutut kuin uudetkin harrastajat!
Talvikunnossapidon palautteisiin uusi karttapohjainen palautelomakeKoti ja ympäristö
Pirkkalan kunnan talvikunnossapito on uudistunut alkavalle talvikaudelle. Talvihoitotyöt toteutetaan alueurakkamallilla, jossa valitut urakoitsijat vastaavat kokonaisvaltaisesti oman alueensa kunnossapidosta.

Talvikunnossapitoa koskevat palautteet ilmoitetaan sähköisesti uuden karttapohjaisen Talvikunnossapitopalaute -lomakkeen kautta.

Sähköinen palaute ohjautuu suoraan urakoitsijoille reaaliaikaisesti, mikä nopeuttaa palautteiden käsittelyä ja vähentää puhelinliikenteen viemää ylimääräistä aikaa varsinaiselta talvihoitotyöltä. Lisäksi kunta pystyy hallinnoimaan palautteita tehokkaammin ja kohdistamaan tarvittaessa toimenpiteitä oikeille alueille.
Suupan uuden huoltorakennuksen rakennustyöt käynnistyvätKoti ja ympäristö
Keskusurheilukentän vieressä oleva Suupan huoltorakennus on valmistunut 1980-luvun loppupuolella. Rakennus ei vastaa enää käyttötarkoitukseltaankaan tämän päivän vaatimuksia. Vanha huoltorakennus on päätetty korvata kokonaan uudella rakennuksella.

Uuden huoltorakennuksen rakennusurakoitsijaksi on valittu Rakennustoimisto Pekka Kynnös Oy.

Rakennustyöt alkavat 22.9.2025 työmaa-alueen aitaamisella, jolla on vaikutusta alueen kevyen liikenteen kulkuyhteyksiin seuraavasti:

Vähäjärven rannan kevyen liikenteen väylältä kulku vanhan huoltorakennuksen ohi päättyy. Kiertoreitti rakennetaan työmaa-alueen viereen. Kiertoreitti on käytössä koko rakennusajan, eli elokuuhun 2026 saakka.

Tenniskentille kulku tapahtuu kenttien pohjoispäädystä, koska eteläpäädyn kulkureitit jäävät työmaa-alueelle.

Tutustu hankkeeseen tarkemmin ja katso kulkureittisuunnitelma suurempana kunnan verkkosivuilta.