Haku käynnissä syksyllä 2022 alkavalle Suupanniityn koulun liikuntapainotteiselle luokalle

Lähde: Uutiset
lapsia koripalloilemassa

Syksyllä 2022 aloittavat 7-luokkalaiset voivat hakea Suupanniityn koulun liikuntapainotteiselle luokalle. Luokkia on yksi ja sen oppilasmäärä on enintään 20 oppilasta. Liikuntapainotusta järjestetään vain Suupanniityllä ja liikuntaluokalle voivat hakeutua myös Nuolialan koulun oppilaaksiottoalueella asuvat oppilaat.

Liikuntapainotteisuuteen voivat hakeutua ensisijaisesti pirkkalalaiset ja tämän lisäksi Tampereen kaupunkiseudun kunnissa asuvat kuudesluokkalaiset. Oppilasvalinta suoritetaan mahdollisuuksien mukaan siten, että kumpaakaan sukupuolta ei valituissa olisi vähempää kuin 40 %.

Toiminnan ensisijainen tavoite on vahvistaa oppilaiden liikunnallista ja terveellistä elämäntapaa. Liikuntaluokka mahdollistaa liikuntasuuntautuneiden oppilaiden lisäeriyttämistä. Liikuntaluokan liikunnan lisätuntien opetus pohjautuu opetussuunnitelmaan. Tavoitteena on ohjata nuoria urheilijan polulla vahvistamalla liikunnallisia perusvalmiuksia kuten koordinaatio, tasapaino, liikkuvuus, kehonhallinta, lihaskunto, nopeus ja kestävyys. Oppilaiden liikuntaosaamista tuetaan liikkumistaitojen lisäksi liikuntatietämyksellä, esimerkiksi harjoittelun suunnittelusta, vaikutuksista, levon merkityksestä, ravinnosta ja terveellisistä elintavoista sekä liikkujan arjen rytmittämisestä. Urheilijan polun rakentamisessa korostetaan elämänhallintataitoja sekä opiskelun ja urheilun tasapainoa. Liikuntaluokkien toimintaan seurayhteistyö sopii luontevasti ja sitä voidaan hyödyntää opettajan harkinnan mukaisesti.

Suupanniityn koulun liikuntapainotusluokalla opiskelevilla oppilailla on liikuntaa seuraavasti:

  •  Seitsemännellä luokalla oppilailla on liikuntaa 2 + 1 tuntia viikossa. Lisäksi oppilailla on henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti mahdollisuus harjoitella omaa lajiaan yhtenä aamuna klo 8-10.
  • Kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla oppilailla on yhteisen liikunnan oppimäärän lisäksi liikunta sekä taito- ja taideaineiden valinnaisena (2 vvt) että valinnaisena aineena (2 vvt).
  • Kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla oppilailla on henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti mahdollisuus valinnaisen liikuntatuntien puitteissa osallistua myös oman lajinsa harjoitteluun. Oman lajin harjoituksiin on mahdollista osallistua kahdeksannella luokalle kerran viikossa ja yhdeksännellä luokalla kaksi kertaa viikossa.

    Tiedotustilaisuus huoltajille järjestetään Teams-kokouksena keskiviikkona 15.12.2021 kello 18.00. Paina tästä liittyäksesi kokoukseen. 

    Paina tästä täyttääksesi hakulomake. (https://bit.ly/3ItihQP) Viimeinen hakupäivä on sunnuntai 16.1.2022.

    Soveltuvuuskokeet järjestetään Pirkkalan vapaa-aikakeskuksella tiistaina 1.2.2022 erikseen ilmoitettavan aikataulun mukaisesti. Aikataulu ilmoitetaan Wilma-viestillä sekä sähköpostitse huoltajalle. Huomioimme soveltuvuuskokeissa vallitsevan koronatilanteen.

    Mahdollinen valmentajan lausunto otetaan mukaan soveltuvuuskokeeseen. Tulosta valmentajan lausunto tästä linkistä.
    Lisätietoja antavat liikunnan lehtori Juha-Pekka Männistö (040 572 0669, juha-pekka.mannisto@pirkkala.fi) tai rehtori Marita Intonen (050 598 2656, marita.intonen@pirkkala.fi).

Suositut kortit

Visit Pirkkala -sivusto on julkaistuYleistä
Pirkkalan oma matkailusivusto visitpirkkala.fi kokoaa yhteen kunnasta löytyvät matkailupalvelut. Sivusto on vielä keskeneräinen, sillä se kattaa vasta osan kohteista ja palveluista. Matkailualan toimijat, tervetuloa mukaan! Nostetaan yhdessä Pirkkalan upea tarjonta esiin.
Katuvalokaapelivika Takamaalla, Vähäjärvellä ja HuovissaKoti ja ympäristö
Takamaalla Kirjosiivessä, Sinisiivessä, Kultasiivessä sekä osassa Takamaantietä ovat katuvalot pimeänä katuvalokaapeliviasta johtuen. Maakaapelivika on havaittu myös Ollikantien/Routakujan alueella sekä Huovissa Jousitiellä.

Vioittuneet kaapelit on paikannettu ja niiden korjaus on työohjelmassa. Pyrimme aloittamaan kaivuutyöt ja korjaukset tämän viikon aikana ja vikatilanteet pyritään saamaan kuntoon mahdollisimman pikaisesti.

Pahoittelemme häiriötä alueella.

Yhdyskuntatekniikka ja aluepalvelut
Kunnan asiointipiste on suljettu perjantaina 29.8.Kunta ja hallinto
Kunnan asiointipiste on poikkeuksellisesti suljettu perjantaina 29.8. Asiointipisteen ollessa kiinni kunnalle, Kelalle, TE-palveluille ja Digi-ja väestötietovirastolle osoitetun postin voit jättää asiointipisteen ulko-oven viereiseen postilaatikkoon.
Saitko kutsun osallistua Pirkkalan asukastutkimukseen - Vielä ehdit vastata!Koti ja ympäristö
Osa kuntalaisista on saanut kesän aikana postitse kutsun osallistua asukastutkimukseen. Muistathan vaikuttaa ja vastata kyselyyn viimeistään 31.8.
Kaupunkipyöräpalvelua kehitetään – vaikuta vastaamalla kyselyynKoti ja ympäristö
Tampereen kaupunki ja Pirkkalan kunta kehittävät yhdessä uutta kaupunkipyöräjärjestelmää. Avoinna olevalla kyselyllä kartoitetaan kokemuksia ja kehitystoiveita – vastauksilla vaikutat tulevaisuuden pyöräpalveluun. Kysely on avoinna 31.8.2025 asti. Kuva: Emma Taalikka.
Maastotutkimuksia LoukonlahdessaKoti ja ympäristö
Loukonlahden asemakaava-alueen muutoksen ja laajennuksen kunnallistekniikan suunnittelutöihin liittyen Pirkkalan kunta teettää alueella pohjatutkimuksia ja -mittauksia. Työt valmistuvat arviolta elokuun 2025 loppuun mennessä.

Suunnittelualuekartta pdf-muodossa löytyy kunnan verkkosivujen uutisesta, johon pääset alla olevan painikkeen kautta.
Liikennejärjestelyt muuttuvat Pirkkala-kampuksen alueella 12. elokuuta alkaenKoti ja ympäristö
Urheilutie suljetaan sekä ajoneuvoliikenteeltä että jalankululta ja pyöräilyltä ja rajataan työalueeksi.

Jalankulku- ja polkupyöräliikenne koulun suuntaan kulkevat uusia reittejä pitkin Lämpökeskuksen länsipuolella.

Ajoneuvoliikenne koulun suuntaan siirtyy Urheilutieltä Lämpölaitoksen länsipuolelle.

Pysäköintialueita on käytössä autoille ja polkupyörille sekä koulun eteläisellä uudella pysäköintialueella että urheilukentän vieressä olevalla pysäköintialueella. Mopoparkki siirtyy uuden eteläisen parkkialueen reunaan.

Uusi järjestely otetaan käyttöön tiistaina 12.8. ennen koulujen alkua. Uusi reitti opastetaan liikennemerkein. Työmaa-alueet on rajattu suoja-aidoin, joten niihin kulkeutuminen on estetty sivullisilta.

Pahoittelemme rakentamisen aiheuttamaa häiriötä alueella.
Kyöstin kortteleiden 725 ja 746a tonttihaku on käynnissä 25.8. astiYleistä
Kyöstin alueelta on tulossa haettavaksi tontit 7–11 korttelissa 725 ja tontit 5-13 korttelissa 746a. Alue muodostaa selkeän kokonaisuuden ja mielenkiintoisen asuinmiljöön. Rakennusoikeutta kaupunkipientaloilla on tontista riippuen e=0,5, 0,6 tai 0,7. Tonttien haku on 11.8.2025 klo 9–25.8.2025 klo 15. Hakuajan päättymisen jälkeen saapuneet hakemukset hylätään.
Tarkkaavaisuutta pysäköintiin Suupantiellä ja Koulutiellä – aikarajoituksiin tulossa muutoksiaKoti ja ympäristö
Pirkkalan keskustan pysäköintijärjestelyihin tehdään muutoksia Suupantien ja Koulutien alueilla. Tavoitteena on parantaa asiointimahdollisuuksia alueen liikkeissä ja yrityksissä sekä varmistaa pysäköintipaikkojen riittävyys lyhytaikaiseen käyttöön.

Pysäköinnin aikarajoituksia päivitetään, ja on tärkeää, että alueella liikkuvat seuraavat tarkasti uusia liikennemerkkejä ja aikarajoituksia. Muutokset voivat vaikuttaa pysäköintitottumuksiin, ja virheellinen pysäköinti voi johtaa turhiin pysäköintisakkoihin.

Pysäköinnin aikamuutosten lisäksi Suupantielle apteekin eteen lisätään uusi invapysäköintipaikka helpottamaan liikkumisesteisten asiointia.

Muutokset astuvat voimaan lähipäivien aikana. Toivomme, että uudistukset parantavat keskustan saavutettavuutta ja asiointikokemusta.

Yhdyskuntatekniikka ja aluepalvelut