Pirkkalan valtuusto hyväksyi kokouksessaan 19. tammikuuta 2026 uudet Pirkkalan kunnan ympäristönsuojelumääräykset, jotka astuvat voimaan 1. maaliskuuta 2026. Niillä korvataan aiemmat, vuonna 2019 voimaan tulleet määräykset.
Ympäristönsuojelumääräykset ovat kunnan antamia ympäristönsuojelulakia täydentäviä paikallisia määräyksiä, jotka sitovat niin kansalaisia kuin viranomaisia. Määräysten tavoitteena on ehkäistä ympäristön pilaantumista paikalliset olosuhteet huomioon ottaen. Määräykset koskevat muun muassa jätevesien käsittelyä, polttoaine- ja kemikaalisäiliöitä, melun ja tärinän torjuntaa sekä ilmansuojelua. Määräysten noudattamista valvoo kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Pirkkalan kunnassa ympäristönsuojeluviranomaisena toimii yhdyskuntalautakunta.
Ympäristönsuojelumääräyksiä on tarpeen tarkistaa säännöllisin väliajoin muun muassa lainsäädännössä tapahtuneiden muutosten, uusien ohjeistusten sekä valvonnassa tehtyjen havaintojen perusteella. Ympäristönsuojelumääräysten päivityksen valmisteli Pirkkalan kunnan ympäristönsuojelu.
Määräyksiä muun muassa mustaliuskeista ja paljuvesistä
Pirkkalan kunta on päivittänyt ympäristönsuojelumääräyksiä selkeyttääkseen ja täsmentääkseen niiden sisältöä sekä vastatakseen paremmin nykyisiin tarpeisiin. Useaan määräykseen on tehty tarkennuksia tai lisäyksiä.
– Jatkossa esimerkiksi öljysäiliö on poistettava maaperästä viimeistään vuoden kuluessa sen käytöstä poistosta ja laajoille rakennustyömaille on laadittava erillinen työmaavesisuunnitelma työaikaisten hulevesien käsittelemiseksi. Pienimuotoisessa jätteiden hyödyntämisessä maanrakentamisessa ei saa enää hyödyntää asfalttimursketta tai rengasrouhetta. Niin kutsuttujen vähäisten jätevesien tulkintaa ja meluilmoitusvelvollisuutta on myös tarkennettu, luettelee ympäristöpäällikkö Vesa Vanninen Pirkkalan kunnan ympäristönsuojelusta.
Määräyksissä kielletään lisäksi esimerkiksi kylpytynnyreiden, uima-altaiden ja vastaavien vesien johtaminen hulevesiviemäriin tai vesistöön. Kylpytynnyrien vedet on jatkossa johdettava jätevesiviemäriin tai imeytettävä haittaa aiheuttamatta omalla kiinteistöllä. Mikäli vedessä käytetään biohajoamattomia vedenkäsittelykemikaaleja, on vedet johdettava aina jätevesiviemäriin.
– Keskeisenä täysin uutena määräyksenä on mustaliuskeiden aiheuttamien ympäristöriskien huomioon ottaminen maankäytössä ja rakentamisessa, ympäristöpäällikö Vanninen jatkaa.
Mustaliuskeet ja mustaliuskepitoinen maaperä muodostavat ympäristöriskin erityisesti pohja- ja pintavesille, jos ne maankäytön seurauksena altistuvat rapautumiselle ja hapettumiselle. Rakennushankkeeseen ryhtyvän on mustaliuskealueella selvitettävä mustaliuskeen mahdollinen esiintyminen ja ominaisuudet sekä suunniteltava rakennustyöt siten, että vältytään haitallisilta ympäristövaikutuksilta. Tieto ja ohjeistus mustaliuskeista sekä niiden aiheuttamista ympäristöriskeistä on lisääntynyt viime vuosina runsaasti.
Tutustu uusiin ympäristönsuojelumääräyksiin
Pirkkalan kunnan ympäristönsuojelumääräykset 2026 liitteineen (pdf)
Aiemmat uutiset
Uutinen 26. kesäkuuta 2025: Pirkkalan ympäristönsuojelumääräysten päivitys on käynnissä.









