Raitiotien rakentamisella on vaikutuksia asukkaille, liikenteelle sekä eri sidosryhmille. Tavoitteena on pyrkiä aina minimoimaan rakentamisesta aiheutuvan häiriön, ja Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssille onkin tärkeää kuulla, mitä mieltä asukkaat ovat toiminnasta. Asukkaiden kokemukset ja palaute auttavat tunnistamaan kehityskohteita ja tekemään tarvittavia muutoksia esimerkiksi raitiotien rakentamisen työnaikaisiin liikennejärjestelyihin.
Kaikki saapuvat palautteet käsitellään yhdessä allianssin asiantuntijoiden kanssa. Palautteiden pohjalta tehdään tarvittavia muutoksia ja esimerkiksi tarkennetaan kulkureittejä, työtapoja ja työmaa-alueiden järjestelyjä. Kaikki palaute on arvokasta, olipa kyseessä sitten suuri tai pienempi kehityskohde. Allianssin tavoitteena on vastata palautteisiin nopeasti ja tehdä tarvittavat korjaavat toimenpiteet tehokkaasti.
Asukkaiden ajatuksista käytännön tekoihin
Ensimmäisen rakentamisvuoden aikana on parannettu liikennejärjestelyjä asukkaiden palautteiden pohjalta. Turvallinen liikkuminen työmaa-alueiden lähellä on Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssille tärkeää, ja järjestelyjä kehitetään jatkuvasti.
Härmälään ja Hatanpäälle on lisätty hidasteita, nopeusnäyttöjä, stop-merkkejä, liikennepeilejä sekä suojateitä korostavia pylväitä ja vilkkuvaloja. Jalankulkijoiden näkyvyyttä on parannettu vaihtamalla muoviaidat verkkoaitoihin, ja Rantaperkiöön lisättiin pysäköintikieltoalueita.
Vuorovaikutus asukkaiden kanssa tukee rakentamista
Palautteiden käsittely ei kuitenkaan ole vain yksittäinen prosessi, vaan osa jatkuvaa vuoropuhelua, jota Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssissa käydään asukkaiden kanssa rakentamisen aikana. Koko hankkeen ajan on panostettu monipuoliseen ja aktiiviseen sidosryhmätyöhön. Rakentamisen aikana tämän työn tärkein tehtävä rakentamisen aikaisten haittojen lieventäminen. Vuorovaikutus- ja kommentointimahdollisuuksia on tarjolla esimerkiksi sosiaalisessa mediassa sekä yleisötilaisuuksissa. Lisäksi saatujen palautteiden perusteella on tavattu yksittäisiä asukkaita ja sidosryhmiä, samalla kuunnellen heidän toiveitaan esim. pyöräilyreiteistä.
Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi kannustaa asukkaita jakamaan matalalla kynnyksellä näkemyksiään ja ideoitaan – jokainen palaute vie kohti toimivampaa arkea.
Käytössä olevat palautekanavat
Pirkkala
Pirkkalan osuutta koskevat palautteet voit lähettää palautelomakkeen kautta.
Tampere
Tampereen aluetta koskevat palautteet voit lähettää Tampereen palvelupisteeseen: Palautelomake
Sähköposti: tampereenpalvelupiste@tampere.fi
Puhelin: 041 730 8168
Osoite: Frenckellinaukio 2 B, postiosoite PL 487, 33101 Tampere
Avoinna: ma–pe klo 9–16
Teksti: Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi









