Pirkkala–Linnainmaa-raitiotielle asennetaan ensimmäiset kiskot syyskuun alkupuolella

Lähde: Uutiset

Tampereen Ratikan rakentamistöissä saavutetaan tärkeä virstanpylväs, kun uuden PirkkalaLinnainmaa-raitiotien ensimmäiset raitiotiekiskot asennetaan Hatanpään ja Tampereen valtateiden risteykseen maanantaina 8. syyskuuta. PirkkalaLinnainmaa-raitiotien ensimmäisessä vaiheessa (Sorin aukio–Partola sekä Kaupin kampus–Ruotula) kaksoisraidetta rakennetaan noin 7 kilometriä, josta tänä vuonna asennetaan noin 600 metriä.

”Radan rakentaminen etenee uuteen vaiheeseen – aloitamme päällysrakennetyöt. Olemme tehneet paljon tärkeää valmistelutyötä maan alla, kuten siirtäneet putkia ja johtoja radan alta sekä rakentaneet uuden ratapohjan. Nyt raiteiden rakentaminen pääsee kunnolla vauhtiin ja alkaa näkyä myös katukuvassa. Tämä on meille merkittävä virstanpylväs matkalla kohti valmista raitiotietä”, Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssin päällysrakenteen projektipäällikkö Timo Kuusela kertoo.

Kiskotyöt aloitetaan Hatanpään valtatien ja Tampereen valtatien risteyksessä olevan liikenneympyrän sisäpuolella maanantaina 8. syyskuuta. Risteysalueelle asennetaan kiskoja noin 36 metriä, minkä jälkeen ratapohjan rakentamista jatketaan kohti Sorin aukiota. Liikenneympyrän järjestelyjä päivitetään töiden edetessä, ja se on käytössä arviolta kesään 2027 asti.

Rataa rakennetaan syksyn aikana Tampereella – Pirkkalaan ensimmäiset kiskot ensi vuonna

Hatanpään ja Tampereen valtateiden risteyksen jälkeen kiskoja asennetaan Hatanpään valtatien ja Nuolialantien liittymässä, josta työt jatkuvat kohti Härmälää. Rataa rakennetaan parhaillaan myös Tampereen Ratikan varikolla osana varikon laajennustöitä. Myöhemmin syksyllä kiskoja on tulossa Härmälänrantaan sekä Taysin alueelle Kaupinlaaksoon. Pirkkalan puolella Partolassa raidetyöt aloitetaan näiltä näkymin ensi keväänä.

”Aloitamme raidetyöt vilkkaimmilla risteysalueilla, joissa Ratikan ja autoliikenteen reitit kohtaavat. Seuraamme liikennetilannetta aktiivisesti ja teemme tarvittavia muutoksia ajoreitteihin, jotta liikenne sujuisi mahdollisimman hyvin myös töiden aikana. Suurin osa raitiotiestä kulkee kuitenkin uudella reitillä omalla väylällään, mikä parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Radan pintamateriaaleina käytämme asfalttia, kiveystä, nurmea sekä paahdekasvillisuutta. Kaupinlaaksoon ja Härmälään rakennamme myös sepelirataa”, Kuusela selventää.

Raitiotien ensimmäisessä vaiheessa kaksoisraidetta rakennetaan noin 7 kilometriä, josta tänä vuonna on tarkoitus asentaa noin 600 metriä. Suurin osa raidetöistä painottuu vuoteen 2026, minkä jälkeen asennetaan raitiotien teknisiä järjestelmiä ja sähköratarakenteita. Kokonaisuudessaan raitiotie valmistuu vuonna 2028, kun rata sekä kaikki sen järjestelmät on asennettu ja koeajettu.   

PirkkalaLinnanmaa-raitiotie

  • Raitiotielle rakennetaan kaksoisraidetta yhteensä 13,6 km, josta ensimmäisessä vaiheessa (Sorin aukio–Partola sekä Kaupin kampus–Ruotula) tehdään noin 7 km.
  • Kaksoisraide tarkoittaa kahta vierekkäistä raidetta, eli neljää vierekkäistä kiskoa.
  • Ensimmäisenä rakentamisvuonna (2025) kaksoisraidetta asennetaan noin 600 metriä.
  • Rata kostuu kiintoraiteesta tai sepeliraiteesta. Kiintoradan pintamateriaalina käytetään asfalttia, kiveystä, nurmea tai paahdekasvillisuutta.
  • Raitiotie kulkee pääosin omalla väylällään risteyksiä ja muutamia katuosuuksia lukuun ottamatta.

Teksti: Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi.

Kuva: Wille Nyyssönen / Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi.

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"

Suositut kortit

Pereensaaren viljelylaatikoiden haku käynnissäKoti ja ympäristö
Pereensaaren viljelylaatikkopaikkojen haku tulevalle viljelykaudelle on käynnissä. Hakuaika päättyy 17.5.2026 klo 23.

Viljelylaatikot ovat kaivonrenkaista rakennettuja ja valmiiksi mullalla täytettyjä istutusalueita, jotka soveltuvat erinomaisesti esimerkiksi yrttien, salaattien ja muiden hyötykasvien kasvattamiseen. Yhden viljelylaatikon viljelyala on noin yksi neliömetri.

Viljelylaatikoita on käytössä 20 Pereensaaren puistoalueella. Kausimaksu on 20 euroa. Mikäli hakijoita on enemmän kuin paikkoja, viljelijät valitaan arpomalla. Yhdelle taloudelle vuokrataan enintään yksi viljelylaatikko.

Haku tapahtuu sähköisellä lomakkeella, joka löytyy kunnan verkkosivulta: Pereensaaren viljelylaatikot.
Katusuunnitelma nähtävillä, Soukonlahden bussien kääntöpaikkaKoti ja ympäristö
Soukonlahden uudelle asuinalueelle on suunnitteilla rakentaa joukkoliikenteelle kääntöpaikka ja päätepysäkki. Suunnittelun tavoitteena on ympäristöön hyvin sopeutuva ja viihtyisä joukkoliikennepysäkki.

Hanketta koskevat katusuunnitelmat ovat valmistuneet ja ne ovat nähtävillä 22.4.–6.5.2026 mahdollisia muistutuksia varten.

Valmistuneet suunnitelmat ja tarkemmat ohjeet muistutusten antamiseen löytyvät kunnanv verkkosivujen hankeosiosta: Soukonlahden bussien kääntöpaikka.
Perinteinen siisteyskampanja äitienpäiväviikolla 4.–8. toukokuuta 2026Koti ja ympäristö
Pirkkalan perinteisen siisteyskampanjan tavoitteena on siivota kunnan yleisiä alueita keräämällä maassa olevia roskia. Haastamme pirkkalalaiset koulut sekä yhdistykset, kuten kylä- ja asukasyhdistykset, osallistumaan koko Pirkkalan kunnan talkoisiin!

Pirkkalan kunta voi järjestää kampanjaviikon ajaksi erillisestä pyynnöstä joitakin sekajätteen keräysastioita keskeisimmille siivousalueille. Yleisiltä alueilta kerättyjä roskia voi kampanjan aikana toimittaa maksutta myös Pirkkalan jäteasemalle sen normaaleina aukioloaikoina (ti–pe klo 14–18 ja la klo 10–14).

Vapaaehtoiset siivousporukat voivat ilmoittautua 30.4.2026 mennessä ympäristötarkastaja Kalle Salovaaralle (sähköposti: kalle.salovaara@pirkkala.fi). Yksityishenkilöt voivat halutessaan osallistua talkoisiin myös ilman erillistä ilmoittautumista.

Tule mukaan yksin tai porukalla siivoamaan lähiympäristö kesäkuntoon!
Työnantajat voivat nyt ilmoittautua Nuorten rekrytointituen hakijoiksiYleistä
Työnantajat voivat nyt ilmoittautua Nuorten rekrytointituen hakijoiksi. Tampereen seudun työllisyysalueelle on myönnetty lähes kolme miljoonaa euroa nuorten työllistämiseen. Rahoitus on myönnetty Tampereen kaupungille, joka vastuukuntana huolehtii tuen jakamisesta alueen muihin kuntiin.  

Tuen avulla kannustetaan työnantajia palkkaamaan 18–29-vuotiaita työttömiä työnhakijoita vähintään kuuden kuukauden työsuhteisiin. Työnantaja voi saada 50 prosenttia palkkakustannuksista, enintään 1 500 euroa kuukaudessa palkattua nuorta kohti. Sekä työnantajan että palkattavan nuoren tulee täyttää tietyt edellytykset.
Vuorenhaan raitin rakentaminen alkaaKoti ja ympäristö
Vuorenhaan raitin kevyen liikenteen väylän rakentaminen alkaa nykyisen ulkoilureitin rinnalle. Rakentamisen tavoitteena on parantaa alueen liikkumismahdollisuuksia ja turvallisuutta.

Työt käynnistyvät puunkaadolla 23.2. alkavalla viikolla, ja varsinaiset maatyöt alkavat aikaisintaan maaliskuun alkupuolella. Vuoden 2026 aikana rakennetaan Vuorenhaantien ja Aittokorventien välinen osuus sekä paikoitusalue. Urakan arvioidaan valmistuvan pääosin kevättalven aikana.

Rakennustöiden aikana alueella voi esiintyä tilapäisiä häiriöitä ulkoiluun ja liikkumiseen. Kunta pahoittelee työstä aiheutuvaa haittaa ja pyytää alueella liikkuvia huomioimaan työmaajärjestelyt.
Kurikanvainion uimarannan kunnostustyöt käynnissäHarrastukset ja vapaa-aika
Kurikanvainion uimarannan uima-alueen pohjan kunnostustyöt ovat käynnissä. Uintialue on aurattu, ja tämän viikon aikana alueelle tuodaan uusi suodatinmatto sekä hiekkaa. Työt tehdään talviaikaan jäiden päältä.

Uimarannan uima-alue on työmaa-aluetta niin kauan, kunnes jäät ovat sulaneet ja matto sekä hiekat on saatu paikoilleen.

Nykyinen suodatinimatto on tullut käyttöikänsä päähän, ja kunnostuksen ansiosta uimarannasta päästään nauttimaan entistä paremmassa kunnossa ensi kesänä.

Yhdyskuntatekniikka ja aluepalvelut
Loukonlahden talviuintipaikka avattu 20.1.Harrastukset ja vapaa-aika
Loukonlahden uimarannalla sijaitseva kunnan ylläpitämä avantouintipaikka avataan perusparannusremontin valmistuttua uudelleen käyttöön tiistaina 20.1.2026.

Avantouimareita palvelee aallonmurtajan päässä sijaitseva lämmin konttirakennus, jossa on erilliset pukutilat naisille ja miehille. Tila on käytettävissä talvikuukausina. Pukutila on lukittu ja sinne voi lunastaa avaimen 30 € panttia vastaan kunnan asiointipisteestä.

Uudistuksina talviuintipaikalle on saatu lämmitettävät portaat, sulanapitojärjestelmä uintialueelle ja kulkuväylille sekä parannettu aluevalaistusta. Alueelta tullaan vielä poistamaan vanha laituri ja sen rakenteet sekä tehdään vielä joitain viimeistelytöitä kevään aikana.

Tervetuloa uimaan – niin vanhat tutut kuin uudetkin harrastajat!
Talvikunnossapidon palautteisiin uusi karttapohjainen palautelomakeKoti ja ympäristö
Pirkkalan kunnan talvikunnossapito on uudistunut alkavalle talvikaudelle. Talvihoitotyöt toteutetaan alueurakkamallilla, jossa valitut urakoitsijat vastaavat kokonaisvaltaisesti oman alueensa kunnossapidosta.

Talvikunnossapitoa koskevat palautteet ilmoitetaan sähköisesti uuden karttapohjaisen Talvikunnossapitopalaute -lomakkeen kautta.

Sähköinen palaute ohjautuu suoraan urakoitsijoille reaaliaikaisesti, mikä nopeuttaa palautteiden käsittelyä ja vähentää puhelinliikenteen viemää ylimääräistä aikaa varsinaiselta talvihoitotyöltä. Lisäksi kunta pystyy hallinnoimaan palautteita tehokkaammin ja kohdistamaan tarvittaessa toimenpiteitä oikeille alueille.
Suupan uuden huoltorakennuksen rakennustyöt käynnistyvätKoti ja ympäristö
Keskusurheilukentän vieressä oleva Suupan huoltorakennus on valmistunut 1980-luvun loppupuolella. Rakennus ei vastaa enää käyttötarkoitukseltaankaan tämän päivän vaatimuksia. Vanha huoltorakennus on päätetty korvata kokonaan uudella rakennuksella.

Uuden huoltorakennuksen rakennusurakoitsijaksi on valittu Rakennustoimisto Pekka Kynnös Oy.

Rakennustyöt alkavat 22.9.2025 työmaa-alueen aitaamisella, jolla on vaikutusta alueen kevyen liikenteen kulkuyhteyksiin seuraavasti:

Vähäjärven rannan kevyen liikenteen väylältä kulku vanhan huoltorakennuksen ohi päättyy. Kiertoreitti rakennetaan työmaa-alueen viereen. Kiertoreitti on käytössä koko rakennusajan, eli elokuuhun 2026 saakka.

Tenniskentille kulku tapahtuu kenttien pohjoispäädystä, koska eteläpäädyn kulkureitit jäävät työmaa-alueelle.

Tutustu hankkeeseen tarkemmin ja katso kulkureittisuunnitelma suurempana kunnan verkkosivuilta.