Kesäkuussa järjestetyt maksuttomat puistoruokailut keräsivät paljon kävijöitä

Lähde: Uutiset

Pirkkalassa toista kertaa järjestetty lapsille ja nuorille suunnattu ilmainen puistoruokailu keräsi tänä kesänä hienon määrän kävijöitä. Kesäkuun aikana järjestetyissä puistoruokailuissa kävi yhteensä noin 800 lasta ja nuorta ruokailemassa sekä viettämässä aikaa ohjatun toiminnan parissa. Kävijämäärä oli yli kaksinkertainen kesään 2024 verrattuna, jolloin toimintaa pilotoitiin kunnassa. Puistoruokailut järjestettiin viime kesän tapaan yhteistyössä Pirkkalan seurakunnan kanssa ja ne oli suunnattu alle 16-vuotiaille lapsille ja nuorille.

Ohjattua toimintaa ruokailuiden yhteydessä tarjosivat kunnan liikuntapalvelut, seurakunnan kesäpiha sekä Somana ry, joka innosti lapsia mukaan mm. draamaleikkipajoihin. Yhdellä kerralla lapset ja nuoret pääsivät myös tutustumaan Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien työmaakoneisiin. Yhteensä ruokailuita järjestettiin yhdeksänä kertana 2.–19.6.2025.

”Oli mukava nähdä miten hyvin lapset ja nuoret löysivät puistoruokailut tänä kesänä. Vaikka sää vaihtelikin kesäkuussa niin ruokailuissa oli hyvä meininki ja ruokaa riitti kaikille. Juhannusta edeltävä ajankohta vaikuttaa myös tälle konseptille sopivalta. Kaiken kaikkiaan puistoruokailut ovat saaneet sen verran hyvän vastaanoton, että konseptilla on hyvät edellytykset myös jatkon suhteen Pirkkalassa. Ensi kesän osalta toteutus ratkeaa kuitenkin vasta vuoden 2026 puolella”, kertoo Pirkkalan kunnan osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori Kati Tuokkola.

Lisää tunnelmia kesän puistoruokailuista alla olevasta kuvagalleriasta.

Lisätiedot:

Kati Tuokkola, osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori

puh. 040 509 4746

nimi.sukunimi@pirkkala.fi

Kiitos palautteesta"

Suositut kortit

Katusuunnitelma nähtävillä, Soukonlahden bussien kääntöpaikkaKoti ja ympäristö
Soukonlahden uudelle asuinalueelle on suunnitteilla rakentaa joukkoliikenteelle kääntöpaikka ja päätepysäkki. Suunnittelun tavoitteena on ympäristöön hyvin sopeutuva ja viihtyisä joukkoliikennepysäkki.

Hanketta koskevat katusuunnitelmat ovat valmistuneet ja ne ovat nähtävillä 22.4.–6.5.2026 mahdollisia muistutuksia varten.

Valmistuneet suunnitelmat ja tarkemmat ohjeet muistutusten antamiseen löytyvät kunnanv verkkosivujen hankeosiosta: Soukonlahden bussien kääntöpaikka.
Perinteinen siisteyskampanja äitienpäiväviikolla 4.–8. toukokuuta 2026Koti ja ympäristö
Pirkkalan perinteisen siisteyskampanjan tavoitteena on siivota kunnan yleisiä alueita keräämällä maassa olevia roskia. Haastamme pirkkalalaiset koulut sekä yhdistykset, kuten kylä- ja asukasyhdistykset, osallistumaan koko Pirkkalan kunnan talkoisiin!

Pirkkalan kunta voi järjestää kampanjaviikon ajaksi erillisestä pyynnöstä joitakin sekajätteen keräysastioita keskeisimmille siivousalueille. Yleisiltä alueilta kerättyjä roskia voi kampanjan aikana toimittaa maksutta myös Pirkkalan jäteasemalle sen normaaleina aukioloaikoina (ti–pe klo 14–18 ja la klo 10–14).

Vapaaehtoiset siivousporukat voivat ilmoittautua 30.4.2026 mennessä ympäristötarkastaja Kalle Salovaaralle (sähköposti: kalle.salovaara@pirkkala.fi). Yksityishenkilöt voivat halutessaan osallistua talkoisiin myös ilman erillistä ilmoittautumista.

Tule mukaan yksin tai porukalla siivoamaan lähiympäristö kesäkuntoon!
Työnantajat voivat nyt ilmoittautua Nuorten rekrytointituen hakijoiksiYleistä
Työnantajat voivat nyt ilmoittautua Nuorten rekrytointituen hakijoiksi. Tampereen seudun työllisyysalueelle on myönnetty lähes kolme miljoonaa euroa nuorten työllistämiseen. Rahoitus on myönnetty Tampereen kaupungille, joka vastuukuntana huolehtii tuen jakamisesta alueen muihin kuntiin.  

Tuen avulla kannustetaan työnantajia palkkaamaan 18–29-vuotiaita työttömiä työnhakijoita vähintään kuuden kuukauden työsuhteisiin. Työnantaja voi saada 50 prosenttia palkkakustannuksista, enintään 1 500 euroa kuukaudessa palkattua nuorta kohti. Sekä työnantajan että palkattavan nuoren tulee täyttää tietyt edellytykset.
Vuorenhaan raitin rakentaminen alkaaKoti ja ympäristö
Vuorenhaan raitin kevyen liikenteen väylän rakentaminen alkaa nykyisen ulkoilureitin rinnalle. Rakentamisen tavoitteena on parantaa alueen liikkumismahdollisuuksia ja turvallisuutta.

Työt käynnistyvät puunkaadolla 23.2. alkavalla viikolla, ja varsinaiset maatyöt alkavat aikaisintaan maaliskuun alkupuolella. Vuoden 2026 aikana rakennetaan Vuorenhaantien ja Aittokorventien välinen osuus sekä paikoitusalue. Urakan arvioidaan valmistuvan pääosin kevättalven aikana.

Rakennustöiden aikana alueella voi esiintyä tilapäisiä häiriöitä ulkoiluun ja liikkumiseen. Kunta pahoittelee työstä aiheutuvaa haittaa ja pyytää alueella liikkuvia huomioimaan työmaajärjestelyt.
Kurikanvainion uimarannan kunnostustyöt käynnissäHarrastukset ja vapaa-aika
Kurikanvainion uimarannan uima-alueen pohjan kunnostustyöt ovat käynnissä. Uintialue on aurattu, ja tämän viikon aikana alueelle tuodaan uusi suodatinmatto sekä hiekkaa. Työt tehdään talviaikaan jäiden päältä.

Uimarannan uima-alue on työmaa-aluetta niin kauan, kunnes jäät ovat sulaneet ja matto sekä hiekat on saatu paikoilleen.

Nykyinen suodatinimatto on tullut käyttöikänsä päähän, ja kunnostuksen ansiosta uimarannasta päästään nauttimaan entistä paremmassa kunnossa ensi kesänä.

Yhdyskuntatekniikka ja aluepalvelut
Loukonlahden talviuintipaikka avattu 20.1.Harrastukset ja vapaa-aika
Loukonlahden uimarannalla sijaitseva kunnan ylläpitämä avantouintipaikka avataan perusparannusremontin valmistuttua uudelleen käyttöön tiistaina 20.1.2026.

Avantouimareita palvelee aallonmurtajan päässä sijaitseva lämmin konttirakennus, jossa on erilliset pukutilat naisille ja miehille. Tila on käytettävissä talvikuukausina. Pukutila on lukittu ja sinne voi lunastaa avaimen 30 € panttia vastaan kunnan asiointipisteestä.

Uudistuksina talviuintipaikalle on saatu lämmitettävät portaat, sulanapitojärjestelmä uintialueelle ja kulkuväylille sekä parannettu aluevalaistusta. Alueelta tullaan vielä poistamaan vanha laituri ja sen rakenteet sekä tehdään vielä joitain viimeistelytöitä kevään aikana.

Tervetuloa uimaan – niin vanhat tutut kuin uudetkin harrastajat!
Talvikunnossapidon palautteisiin uusi karttapohjainen palautelomakeKoti ja ympäristö
Pirkkalan kunnan talvikunnossapito on uudistunut alkavalle talvikaudelle. Talvihoitotyöt toteutetaan alueurakkamallilla, jossa valitut urakoitsijat vastaavat kokonaisvaltaisesti oman alueensa kunnossapidosta.

Talvikunnossapitoa koskevat palautteet ilmoitetaan sähköisesti uuden karttapohjaisen Talvikunnossapitopalaute -lomakkeen kautta.

Sähköinen palaute ohjautuu suoraan urakoitsijoille reaaliaikaisesti, mikä nopeuttaa palautteiden käsittelyä ja vähentää puhelinliikenteen viemää ylimääräistä aikaa varsinaiselta talvihoitotyöltä. Lisäksi kunta pystyy hallinnoimaan palautteita tehokkaammin ja kohdistamaan tarvittaessa toimenpiteitä oikeille alueille.
Suupan uuden huoltorakennuksen rakennustyöt käynnistyvätKoti ja ympäristö
Keskusurheilukentän vieressä oleva Suupan huoltorakennus on valmistunut 1980-luvun loppupuolella. Rakennus ei vastaa enää käyttötarkoitukseltaankaan tämän päivän vaatimuksia. Vanha huoltorakennus on päätetty korvata kokonaan uudella rakennuksella.

Uuden huoltorakennuksen rakennusurakoitsijaksi on valittu Rakennustoimisto Pekka Kynnös Oy.

Rakennustyöt alkavat 22.9.2025 työmaa-alueen aitaamisella, jolla on vaikutusta alueen kevyen liikenteen kulkuyhteyksiin seuraavasti:

Vähäjärven rannan kevyen liikenteen väylältä kulku vanhan huoltorakennuksen ohi päättyy. Kiertoreitti rakennetaan työmaa-alueen viereen. Kiertoreitti on käytössä koko rakennusajan, eli elokuuhun 2026 saakka.

Tenniskentille kulku tapahtuu kenttien pohjoispäädystä, koska eteläpäädyn kulkureitit jäävät työmaa-alueelle.

Tutustu hankkeeseen tarkemmin ja katso kulkureittisuunnitelma suurempana kunnan verkkosivuilta.
Pirkkalan kunta esittää Saunapuron aluetta suojeltavaksiKunta ja hallinto
Valtuusto päätti 8.9.2025 yksimielisesti esittää Pirkanmaan ELY-keskukselle noin 30 ha alueen rauhoittamista. Saunapuro on monimuotoinen elinympäristö, jossa esiintyy uhanalaisia lajeja kuten hömötiainen ja pyy. Luonnonsuojelualueen valmistelu perustuu Pirkkalan kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaan sekä 18. maaliskuuta 2024 tehtyyn valtuustoaloitteeseen, jossa esitettiin Saunapuron suojelua. Kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaan on kirjattu, että kunnan tavoitteena on kasvattaa suojelualueiden määrää merkittävästi vuoteen 2030 mennessä. 

Saunapuron suojelemisen myötä kunnan omistamien suojelualueiden pinta-ala kasvaa 34 hehtaarista 64 hehtaariin. Alueelle ei ole suunnitteilla retkeilyrakenteita, mutta normaali liikkuminen Saunapuron alueella sekä marjojen ja sienten poiminta sallitaan. Rauhoitus turvaa arvokkaan luontokokonaisuuden säilymisen.