Pirkkalan asukkaat antavat kunnan palveluille yleisarvosanan 8,6

Lähde: Uutiset

Pirkkalalaiset ovat varsin tyytyväisiä kunnan palveluihin, joista moni saa kiitettävän kouluarvosanan. Alin arvosanakin on hyvä kahdeksan. Kuntalaisista 93 prosenttia kokee, että Pirkkala on sekä viihtyisä että turvallinen paikka asua.

”Pirkkalan palvelutaso on jo pitkään ollut varsin hyvä. Ilahduttavaa on, että olemme onnistuneet jopa parantamaan sitä entisestään. Palveluiden saama keskiarvo nousi viime vuodesta 0,1 yksikköä”, toteaa Pirkkalan pormestari Marko Jarva.

”Tulevaisuuskin näyttää valoisalta. Suunnittelussa ja toteutuksessa on useita hankkeita, jotka tuovat kuntalaisille lisää mahdollisuuksia parantaa elämänlaatua. Raitiotien rakentaminen alkaa jo tämän vuoden lopulla. Uusi Pirkkala-sali avautuu laajempaan käyttöön vuoden alussa. Verso-rakennuksen pihatöiden ja vapaa-aikakeskus Varpun perusparannuksen myötä Pirkkala-kampus valmistuu kokonaisuudessaan. Suunnittelupöydällä ovat myös esimerkiksi Loukonlahden liikuntapuisto ja Kalliomäen palvelukiinteistö.”

”Moni ilahtuu varmasti myös siitä, että hiihtolatujen kunnossapito paranee latukoneen ja reittien pohjien kunnostuksen myötä”, Jarva arvelee.

Varhaiskasvatus ja lukio nostivat arvosanojaan

Tutkimuksen avulla Pirkkalan kunta seuraa palveluissa ja niistä saaduissa kokemuksissa tapahtuvia muutoksia. Vastaajia pyydettiin arvioimaan taloutensa käyttämät palvelut kouluarvosanalla 4–10.

Eniten kuntalaisten arviot ovat parantuneet varhaiskasvatuksesta; sekä varhaiskasvatuksen (9) että avoimen varhaiskasvatuksen (8,8) arvosanat nousivat 0,5 yksikköä viime vuodesta. Pirkkalan yhteislukio paransi arvosanaansa 8,6:sta 9:ään. Eniten heikentyi esiopetuksen arvosana, joka laski 0,3 yksikköä numeroon 9. Arvio pysyi siis kuitenkin edelleen kiitettävänä. Muut arvosanat ovat pysyneet ennallaan tai parantuneet tai heikentyneet hieman, 0,1–0,2 yksikköä.

Kysely sisälsi myös kunnan imagoon ja kuntalaisuuteen sekä vastaajien elämänlaatuun ja terveyteen liittyviä väittämiä. Vastaajista 93 prosenttia pitää Pirkkalan kuntaa sekä viihtyisänä että turvallisena asuinpaikkana, kun yhteen lasketaan väittämien paikkansapitävyyteen erittäin hyvin ja melko hyvin vastanneiden osuudet. Elämänlaatuunsa Pirkkalassa vastaajista on tyytyväisiä 91 prosenttia.

Toivelistalla uimahalli ja parempia liikenneyhteyksiä

Tutkimuksen avulla Pirkkalan kunta kartoittaa myös asukkaiden toiveita ja odotuksia, sillä vastaajilla on mahdollisuus antaa avointa palautetta. Kuntalaisten toivelistan kärjessä on jo pitkään ollut uimahalli, niin tässäkin tutkimuksessa.

”Yhdessä Tampereen kaupungin kanssa tehtävä esiselvitys uimahallista valmistuu alkuvuodesta, jonka jälkeen voimme miettiä mahdollista toteutusta”, kertoo kansliapäällikkö Jaakko Joensuu.

Avoimissa vastauksissa nousivat kärkitoiveina esiin myös paremmat joukkoliikenneyhteydet Pereelle ja kirkonkylälle sekä huoli viherympäristön säilymisestä.

”Olemme yhteistyössä Nyssen kanssa selvittäneet mahdollisuuksia parantaa Pereen joukkoliikennettä. Suunnitelmissa on rakentaa ensi kesänä Killontorintien alkuun kääntöpaikka, joka mahdollistaa paremmat vuorot ja vaihtoyhteydet. Yhteyksiä kirkonkylälle parannamme kehittämällä palveluliikennettä, jonka on tarkoitus kattaa koko kunnan alue kilpailutuksen jälkeen”, Joensuu vastaa asukkaiden huoliin.

”Tampereen kaupunkiseutu on kasvukeskus, joten myös Pirkkalan väkiluvun ennustetaan kasvavan hyvää vauhtia. Kasvu ohjataan kuitenkin pääasiassa joukkoliikennekäytävän varrelle, ja viher- ja virkistysalueet huomioidaan suunnittelussa”, jatkaa Joensuu.  

Tilavarausten ja lupa-asioiden hoito halutaan sähköisiksi

Kuntalaiset ovat käyttäneet eniten sähköisiä palveluja kirjasto-, varhaiskasvatus- ja vapaa-ajan palveluissa sekä rakentamiseen liittyvien asioiden hoitamisessa. Myös palautekanavien, kuten Haloo Pirkkala -sovelluksen ja vikailmoitus- ja palautelomakkeiden, käyttö on suosittua. Vastaajat toivoivat sähköisten palvelujen lisäämistä tilavarauksien ja lupa-asioiden hoitamiseen. Lisäksi toivottiin ikäihmisille suunnattua opastusta sähköisiin palveluihin.

Tiedon julkisista palveluista vastaajat saavat pääasiassa kunnan verkkosivuilta (64,5 %) ja paikallislehdestä (58,2 %). Kolmantena oleva ystävien ja tuttavien eli suositusten osuus (51,6 %) on selkeästi kasvanut. Sosiaalisesta mediasta tietoa saa 20,9 % vastaajista.

Pirkkalan asukastyytyväisyystutkimus perustuu 651 vastaukseen. Tutkimus toteutettiin otantaan perustuvana kyselynä, johon vastattiin puhelinhaastattelussa tai sähköisellä lomakkeella touko-elokuussa 2024. Asukastutkimus on toteutettu vuosittain vuodesta 2015 alkaen.

Lisätiedot

Pirkkalan asukastutkimus 2024

Jaakko Joensuu
kansliapäällikkö
050 443 4468
jaakko.joensuu@pirkkala.fi

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"

Suositut kortit

Kurikanmäen kuntoportaat suljetaan talvikaudeksiHarrastukset ja vapaa-aika
Kurikanmäen kuntoportaat suljetaan 10.12. alkaen tältä kaudelta. Portaissa ei ole talvikunnossapitoa, ja ne avataan jälleen ensi keväänä säiden salliessa. Portaat eivät kestä nastakenkien käyttöä, ja jään sekä pakkasen vuoksi ne voivat olla erittäin liukkaat ja vaaralliset talviolosuhteista johtuen.

Turvallista ja liikunnallista talvikautta muiden lajien parissa!
Pirkkalan vapaa-aikakeskus Varpun uudistus on loppusuoralla, tutustu käyttöönoton poikkeusjärjestelyihin 1.12.2025 alkaenHarrastukset ja vapaa-aika
Uudistuksen viimeinen vaihe täydentyy vapaa-aikakeskuksen vanhimman osan remontilla. Viimeistelyjä tehdään vielä, ja viralliset avajaiset pidetään myöhemmin. Käyttöönotossa on alkuun poikkeusjärjestelyitä, lisätietoja tiedotteesta.
Ympäristöterveys Pirteva suosittelee, ettei Hahmojärven alapuoliselta, Pyhäjärveen laskevalta vesireitiltä pyydettyä kalaa toistaiseksi käytettäisi ravinnoksiYleistä
Alueen kaloissa todettujen PFOS-pitoisuuksien vuoksi niitä ei saa myydä ruuaksi tai käyttää myytäväksi tarkoitettujen elintarvikkeiden valmistuksessa. Pirkkalassa ja Lempäälässä kulkeva vesireitti kattaa järvet Raiskiojärvi-Hahmojärvi-Urvantajärvi-Säijärvi, niiden välillä kulkevan ojan (Toritunoja) ja Säijoen.

PFAS- eli perfluoratut alkyyliyhdisteet, kuten PFOS saattavat aiheuttaa riskin ihmisen terveydelle ja kehitykselle. Suurille pitoisuuksille altistuminen on haitallista erityisesti lapsille ja raskaana tai hedelmällisessä iässä oleville naisille.
Keskusurheilukenttä suljettu talvikaudeksiHarrastukset ja vapaa-aika
Keskusurheilukenttä
Urheilutie 10, Pirkkala

Keskusurheilukenttä on tekonurmipohjainen, eikä se sovellu talvikäyttöön. Kentällä kulkiessa lumi tamppaantuu, jolloin pinta tiivistyy ja jäätyy, mikä voi vaurioittaa kenttää. Lisäksi keväinen sulaminen kestää pidempään.

Kentän valot on sammutettu, ja tekonurmialue pysyy suljettuna koko talvikauden. Kentän nurmialueen käyttö on ehdottomasti kielletty sulkuaikana. Myös läpikulku kentän kautta on kielletty. Alueelle on viety kieltokylttejä asian huomioimista varten.

Kentän juoksurataosuudelle suunnitellaan retkiluistelurataa talven edetessä – tästä tiedotetaan lisää myöhemmin.
Talvikunnossapito uudistunut – anna palautetta helposti!Koti ja ympäristö
Pirkkalan kunnan talvihoitopalvelut ovat uudistuneet! Talvihoitotyöt toteutetaan 1.10.2025 alkaen alueurakkamallilla, jossa valitut urakoitsijat vastaavat kokonaisvaltaisesti oman alueensa kunnossapidosta. 

Käytössä on nyt uusi karttapohjainen sähköinen palautelomake, jonka kautta voit antaa palautetta nopeasti ja vaivattomasti.

Sähköinen palaute ohjautuu suoraan urakoitsijoille reaaliaikaisesti, mikä nopeuttaa niiden käsittelyä ja vähentää puhelinliikenteen viemää ylimääräistä aikaa varsinaiselta talvihoitotyöltä.

Lue lisää kunnan verkkosivuilta.
Suupan uuden huoltorakennuksen rakennustyöt käynnistyvätKoti ja ympäristö
Keskusurheilukentän vieressä oleva Suupan huoltorakennus on valmistunut 1980-luvun loppupuolella. Rakennus ei vastaa enää käyttötarkoitukseltaankaan tämän päivän vaatimuksia. Vanha huoltorakennus on päätetty korvata kokonaan uudella rakennuksella.

Uuden huoltorakennuksen rakennusurakoitsijaksi on valittu Rakennustoimisto Pekka Kynnös Oy.

Rakennustyöt alkavat 22.9.2025 työmaa-alueen aitaamisella, jolla on vaikutusta alueen kevyen liikenteen kulkuyhteyksiin seuraavasti:

Vähäjärven rannan kevyen liikenteen väylältä kulku vanhan huoltorakennuksen ohi päättyy. Kiertoreitti rakennetaan työmaa-alueen viereen. Kiertoreitti on käytössä koko rakennusajan, eli elokuuhun 2026 saakka.

Tenniskentille kulku tapahtuu kenttien pohjoispäädystä, koska eteläpäädyn kulkureitit jäävät työmaa-alueelle.

Tutustu hankkeeseen tarkemmin ja katso kulkureittisuunnitelma suurempana kunnan verkkosivuilta.
Pirkkalan kunta esittää Saunapuron aluetta suojeltavaksiKunta ja hallinto
Valtuusto päätti 8.9.2025 yksimielisesti esittää Pirkanmaan ELY-keskukselle noin 30 ha alueen rauhoittamista. Saunapuro on monimuotoinen elinympäristö, jossa esiintyy uhanalaisia lajeja kuten hömötiainen ja pyy. Luonnonsuojelualueen valmistelu perustuu Pirkkalan kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaan sekä 18. maaliskuuta 2024 tehtyyn valtuustoaloitteeseen, jossa esitettiin Saunapuron suojelua. Kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaan on kirjattu, että kunnan tavoitteena on kasvattaa suojelualueiden määrää merkittävästi vuoteen 2030 mennessä. 

Saunapuron suojelemisen myötä kunnan omistamien suojelualueiden pinta-ala kasvaa 34 hehtaarista 64 hehtaariin. Alueelle ei ole suunnitteilla retkeilyrakenteita, mutta normaali liikkuminen Saunapuron alueella sekä marjojen ja sienten poiminta sallitaan. Rauhoitus turvaa arvokkaan luontokokonaisuuden säilymisen.
Haloo Pirkkala -sovelluksen kommentointimahdollisuus poistettu käytöstäKunta ja hallinto
Haloo Pirkkala -sovelluksen kommentointimahdollisuus palautteissa on poistettu käytöstä toistaiseksi. Syynä tähän ovat epäasiallisten kommenttien lisääntyminen sekä mahdollisuus kommentoida tekaistuilla nimimerkeillä. Sovelluksen käyttöön selvitellään parhaillaan kirjautumisvaihtoehtoja sovellustoimittajan kanssa. 

Palautteita voi kuitenkin edelleen jättää sovellukseen, ja kunta vastaa niihin ja ottaa ne käsittelyyn.
ResQ -hävikkiruokasovellus käyttöön ylijäämäruoan myyntiinKoti ja ympäristö
Pirkkalan kunta on ottanut käyttöön ResQ -hävikkiruokasovelluspalvelun maaliskuussa 2023.

ResQ -sovellus tarjoaa hävikkiruoan myyntiin tarkoitettua sovelluspalvelua, jonka kautta kuluttajille myydään ruokaa roskiin heittämisen sijaan. Pirkkalan kunnasta mukana palvelussa ovat kaikki koulut lukuunottamatta Hyrsingin koulua. Päiväkodeista mukana ovat: Soljan lastentalo, Nuoliala, Pakkalanlyhty, Kurikankulma, Kurikanpirtti, Kurikan Helmi, Puuhkalakki ja Pere.

ResQ Club -sovellus on vapaasti ladattavissa puhelimeen tai tablettiin eri sovelluskaupoista (App Store, Google Play ja Windows Phone Store).

Lue lisää Pirkkalan kunnan internetsivuilta.