Pirkkalan valtuusto päätti, että raitiotie rakennetaan vaiheittain Suupalle asti 

Lähde: Uutiset

Pirkkalan valtuusto päätti tänään, että Pirkkala-Linnainmaa raitiotie rakennetaan vaiheittain Suupalle asti. Päätöstä edelsi kaksi äänestystä. Ensimmäisessä vaiheessa kiskot saadaan Partolaan. Tavoitteena on aloittaa rakennustyöt jo loppuvuodesta, ja liikennöinti Partolaan voisi alkaa vuonna 2028. 

Tampereen kaupunginvaltuusto päätti omalta osaltaan Pirkkala-Linnainmaa raitiotien rakentamisesta saman toteutusvaihtoehdon mukaan aiemmin tänään

Tampereen nykyinen raitiotiejärjestelmä laajenee päätösten myötä Sorin aukiolta Härmälän kautta Pirkkalaan Suupalle ja Tampereen yliopistolliselta sairaalalta (Tays) Linnainmaalle.

”Tämä on merkittävä strateginen päätös, joka määrittää kuntamme kehitystä vuosikymmenten päähän. Raitiotie on kaupunkikehityshanke, joka lisää Pirkkalan vetovoimaa entisestään ja vauhdittaa positiivista väestö- ja talouskehitystä”, toteaa Pirkkalan kunnan pormestari Marko Jarva.

Ratikalla Suupalle arviolta vuonna 2032

Raitiotie rakennetaan päätöksen mukaan vaiheittain siten, että ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan osuudet Sorin aukio–Partola ja Kaupin kampus–Niihama. Liikennöinti voisi alkaa vuonna 2028.Ensimmäinen vaihe on sovitettu maankäytön, asumisen ja liikenteen valtiontukeen MAL-kaudella 2024–2027.

Raitiotieyhtiö voi tilata allianssilta vaiheen 2 osuuden Partola–Suuppa, kun valtion tuki ja edellytykset sen rakentamiseen ovat varmistuneet ja Pirkkalan kunnanhallitus on sen vahvistanut. Mikäli hankkeeseen tai sen valtionosuuden oletettuun määrään tulee olennaisia muutoksia, vaiheen 2 rakentaminen tuodaan valtuustolle uudelleen päätettäväksi. Raitiotien arvioitu valmistumisajankohta Suupalle on tammikuu 2032. Tampereella vaiheessa 2 valmistuu osuus Niihama–Linnainmaa.

Raitiotien rakentamisen yhteydessä toteutetaan myös niin sanottuja liittyviä hankkeita, joilla parannetaan katuympäristön laatua ja liikenteellistä tilajakoa. Liittyvien hankkeiden arvioidut kustannukset Pirkkalalle ovat vaiheessa 1 noin 3,5 miljoonaa euroa ja vaiheessa 2 noin 3,6 miljoonaa euroa.

Päätöksen mukaan raitiotie toteutetaan kahdessa vaiheessa, ensin Sorin aukiolta Partolaan ja Kaupin kampukselta Niihamaan. Toisessa vaiheessa raiteita jatketaan Partolasta Suupalle ja Niihamasta Linnainmaalle.

Valtuusto vertaili kolmea toteutusvaihtoehtoa

Pirkkala-Linnainmaa-raitiotien toteutussuunnitelmassa määritettiin kustannusarviot kolmelle eri vaihtoehdolle. Pirkkalan ja Tampereen valtuustot päättivät toteuttaa vaihtoehto C:n.  

Vaihtoehdon C toteutuskustannus on noin 358 miljoonaa euroa, josta Tampereen kaupungin osuus vaiheessa 1 on noin 171 miljoonaa euroa ja Pirkkalan kunnan noin 39 miljoonaa euroa. Toteutuskustannuksissa ei ole huomioitu valtionosuutta, jota saadaan raitiotietä varten tällä MAL-kaudella 54,5 miljoonaa euroa. Vaiheessa 2 Tampereen osuus on noin 70 miljoonaa euroa ja Pirkkalan noin 78 miljoonaa euroa.

Tampereen Raitiotie Oy veloittaa omistajakunnilta vuosittaista infravastiketta radan avaamisen jälkeen. Vastike sisältää investointi-, rahoitus sekä ylläpito- ja hallintokustannukset. Hallintokuluista vastiketta aletaan veloittaa jo vuonna 2026.

Vaihtoehdossa A raitiotie Pirkkala (Suuppa)–Linnainmaa olisi toteutettu kerralla rakentaen. Vaihtoehto ei kuitenkaan saanut tarvittavaa määrää valtion tukea.  Toteutuskustannusarvio vaihtoehdolle A oli noin 345 miljoonaa euroa.

Vaihtoehdossa B raitiotie olisi rakennettu vaiheittain, ensimmäisessä vaiheessa Pirkkalassa Partolaan asti ja Tampereella Niihamaan. Vaiheessa 2 rataa olisi jatkettu Niihamasta Linnainmaalle. Pirkkalassa päätepysäkiksi olisi jäänyt Partola. Toteutuskustannus vaihtoehdolle B oli noin 286 miljoonaa euroa.

Rakentamispäätöstä edelsi yli kolmen tunnin keskustelu

Pirkkalan valtuusto keskusteli raitiotiepäätöksestä reilut kolme tuntia kaikkiaan taukoineen noin viisi tuntia kestäneessä valtuuston kokouksessa.

Valtuustossa esitettiin kaksi kunnanhallituksen esityksestä poikkeavaa esitystä, joista äänestettiin. Ensin valtuusto äänesti kunnanhallituksen pohjaesityksen (vaihtoehto C) ja valtuutettu Veli-Matti Ahtiaisen esityksen (vaihtoehto B) välillä. Kunnanhallituksen esitys voittaa äänin 25–18. Seuraavaksi valtuusto äänesti kunnanhallituksen pohjaesityksen ja valtuutettu Raili Naskalin hylkäysesityksen välillä. Kunnanhallituksen esitys voitti äänin 31–11, tyhjiä 1.

Valtuusto hyväksyi valtuutettu Roope Kompan toimenpidealoitteen raitiotiepäätöksen vaikutusten selvittämisestä palo- ja pelastustoimeen. Myös valtuutettu Veli-Matti Ahtiaisen toimenpidealoite hyväksyttiin. Sen mukaan valtuusto pääsee keskustelemaan hankkeen vaiheesta 2, esimerkiksi iltakoululla, ennen kuin kunnanhallitus vahvistaa vaiheen 2 rakentamisen.

Pirkkalan kunta osallistuu Tampereen Raitiotie Oy:n myöhemmin järjestettävään maksulliseen suunnattuun osakeantiin. Valtuusto päätti myös yhtiön lainojen takauksesta.


Lisätiedot

Pirkkalan valtuuston esityslista


Marko Jarva

pormestari
044 486 1111
marko.jarva@pirkkala.fi


Jouni Korhonen
yhdyskuntajohtaja
+35850512 3981
jouni.korhonen@pirkkala.fi

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"

Suositut kortit

Kurikanmäen kuntoportaat suljetaan talvikaudeksiHarrastukset ja vapaa-aika
Kurikanmäen kuntoportaat suljetaan 10.12. alkaen tältä kaudelta. Portaissa ei ole talvikunnossapitoa, ja ne avataan jälleen ensi keväänä säiden salliessa. Portaat eivät kestä nastakenkien käyttöä, ja jään sekä pakkasen vuoksi ne voivat olla erittäin liukkaat ja vaaralliset talviolosuhteista johtuen.

Turvallista ja liikunnallista talvikautta muiden lajien parissa!
Pirkkalan vapaa-aikakeskus Varpun uudistus on loppusuoralla, tutustu käyttöönoton poikkeusjärjestelyihin 1.12.2025 alkaenHarrastukset ja vapaa-aika
Uudistuksen viimeinen vaihe täydentyy vapaa-aikakeskuksen vanhimman osan remontilla. Viimeistelyjä tehdään vielä, ja viralliset avajaiset pidetään myöhemmin. Käyttöönotossa on alkuun poikkeusjärjestelyitä, lisätietoja tiedotteesta.
Ympäristöterveys Pirteva suosittelee, ettei Hahmojärven alapuoliselta, Pyhäjärveen laskevalta vesireitiltä pyydettyä kalaa toistaiseksi käytettäisi ravinnoksiYleistä
Alueen kaloissa todettujen PFOS-pitoisuuksien vuoksi niitä ei saa myydä ruuaksi tai käyttää myytäväksi tarkoitettujen elintarvikkeiden valmistuksessa. Pirkkalassa ja Lempäälässä kulkeva vesireitti kattaa järvet Raiskiojärvi-Hahmojärvi-Urvantajärvi-Säijärvi, niiden välillä kulkevan ojan (Toritunoja) ja Säijoen.

PFAS- eli perfluoratut alkyyliyhdisteet, kuten PFOS saattavat aiheuttaa riskin ihmisen terveydelle ja kehitykselle. Suurille pitoisuuksille altistuminen on haitallista erityisesti lapsille ja raskaana tai hedelmällisessä iässä oleville naisille.
Keskusurheilukenttä suljettu talvikaudeksiHarrastukset ja vapaa-aika
Keskusurheilukenttä
Urheilutie 10, Pirkkala

Keskusurheilukenttä on tekonurmipohjainen, eikä se sovellu talvikäyttöön. Kentällä kulkiessa lumi tamppaantuu, jolloin pinta tiivistyy ja jäätyy, mikä voi vaurioittaa kenttää. Lisäksi keväinen sulaminen kestää pidempään.

Kentän valot on sammutettu, ja tekonurmialue pysyy suljettuna koko talvikauden. Kentän nurmialueen käyttö on ehdottomasti kielletty sulkuaikana. Myös läpikulku kentän kautta on kielletty. Alueelle on viety kieltokylttejä asian huomioimista varten.

Kentän juoksurataosuudelle suunnitellaan retkiluistelurataa talven edetessä – tästä tiedotetaan lisää myöhemmin.
Talvikunnossapito uudistunut – anna palautetta helposti!Koti ja ympäristö
Pirkkalan kunnan talvihoitopalvelut ovat uudistuneet! Talvihoitotyöt toteutetaan 1.10.2025 alkaen alueurakkamallilla, jossa valitut urakoitsijat vastaavat kokonaisvaltaisesti oman alueensa kunnossapidosta. 

Käytössä on nyt uusi karttapohjainen sähköinen palautelomake, jonka kautta voit antaa palautetta nopeasti ja vaivattomasti.

Sähköinen palaute ohjautuu suoraan urakoitsijoille reaaliaikaisesti, mikä nopeuttaa niiden käsittelyä ja vähentää puhelinliikenteen viemää ylimääräistä aikaa varsinaiselta talvihoitotyöltä.

Lue lisää kunnan verkkosivuilta.
Suupan uuden huoltorakennuksen rakennustyöt käynnistyvätKoti ja ympäristö
Keskusurheilukentän vieressä oleva Suupan huoltorakennus on valmistunut 1980-luvun loppupuolella. Rakennus ei vastaa enää käyttötarkoitukseltaankaan tämän päivän vaatimuksia. Vanha huoltorakennus on päätetty korvata kokonaan uudella rakennuksella.

Uuden huoltorakennuksen rakennusurakoitsijaksi on valittu Rakennustoimisto Pekka Kynnös Oy.

Rakennustyöt alkavat 22.9.2025 työmaa-alueen aitaamisella, jolla on vaikutusta alueen kevyen liikenteen kulkuyhteyksiin seuraavasti:

Vähäjärven rannan kevyen liikenteen väylältä kulku vanhan huoltorakennuksen ohi päättyy. Kiertoreitti rakennetaan työmaa-alueen viereen. Kiertoreitti on käytössä koko rakennusajan, eli elokuuhun 2026 saakka.

Tenniskentille kulku tapahtuu kenttien pohjoispäädystä, koska eteläpäädyn kulkureitit jäävät työmaa-alueelle.

Tutustu hankkeeseen tarkemmin ja katso kulkureittisuunnitelma suurempana kunnan verkkosivuilta.
Pirkkalan kunta esittää Saunapuron aluetta suojeltavaksiKunta ja hallinto
Valtuusto päätti 8.9.2025 yksimielisesti esittää Pirkanmaan ELY-keskukselle noin 30 ha alueen rauhoittamista. Saunapuro on monimuotoinen elinympäristö, jossa esiintyy uhanalaisia lajeja kuten hömötiainen ja pyy. Luonnonsuojelualueen valmistelu perustuu Pirkkalan kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaan sekä 18. maaliskuuta 2024 tehtyyn valtuustoaloitteeseen, jossa esitettiin Saunapuron suojelua. Kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaan on kirjattu, että kunnan tavoitteena on kasvattaa suojelualueiden määrää merkittävästi vuoteen 2030 mennessä. 

Saunapuron suojelemisen myötä kunnan omistamien suojelualueiden pinta-ala kasvaa 34 hehtaarista 64 hehtaariin. Alueelle ei ole suunnitteilla retkeilyrakenteita, mutta normaali liikkuminen Saunapuron alueella sekä marjojen ja sienten poiminta sallitaan. Rauhoitus turvaa arvokkaan luontokokonaisuuden säilymisen.
Haloo Pirkkala -sovelluksen kommentointimahdollisuus poistettu käytöstäKunta ja hallinto
Haloo Pirkkala -sovelluksen kommentointimahdollisuus palautteissa on poistettu käytöstä toistaiseksi. Syynä tähän ovat epäasiallisten kommenttien lisääntyminen sekä mahdollisuus kommentoida tekaistuilla nimimerkeillä. Sovelluksen käyttöön selvitellään parhaillaan kirjautumisvaihtoehtoja sovellustoimittajan kanssa. 

Palautteita voi kuitenkin edelleen jättää sovellukseen, ja kunta vastaa niihin ja ottaa ne käsittelyyn.
ResQ -hävikkiruokasovellus käyttöön ylijäämäruoan myyntiinKoti ja ympäristö
Pirkkalan kunta on ottanut käyttöön ResQ -hävikkiruokasovelluspalvelun maaliskuussa 2023.

ResQ -sovellus tarjoaa hävikkiruoan myyntiin tarkoitettua sovelluspalvelua, jonka kautta kuluttajille myydään ruokaa roskiin heittämisen sijaan. Pirkkalan kunnasta mukana palvelussa ovat kaikki koulut lukuunottamatta Hyrsingin koulua. Päiväkodeista mukana ovat: Soljan lastentalo, Nuoliala, Pakkalanlyhty, Kurikankulma, Kurikanpirtti, Kurikan Helmi, Puuhkalakki ja Pere.

ResQ Club -sovellus on vapaasti ladattavissa puhelimeen tai tablettiin eri sovelluskaupoista (App Store, Google Play ja Windows Phone Store).

Lue lisää Pirkkalan kunnan internetsivuilta.