Oikeus Oppia – Lapsen oikeuksien viikko

Lähde: Uutiset

Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään tänä vuonna 18.–24.11.2024. Lapsen oikeuksien viikko on toiminnallinen teemaviikko.

Sen tavoitteena on tuoda tunnettavammaksi YK:n lapsen oikeuksien sopimus, erityisesti lasten ja nuorten parissa.

Tänä vuonna teemana on oikeus oppimiseen. Teema muistuttaa uuden oppimisen ilosta sekä kutsuu pohtimaan oppimisen merkitystä lapsen hyvinvoinnille ja kehitykselle.

Lapset oppivat kokoajan ja kaikkialta!

Lastensuojelun keskusliitto on toteuttanut kyselyn oppimisesta. Kyselyyn on vastannut 10-17-vuotiaat suomalaiset lapset ja nuoret alkuvuonna 2024. Vastaajia oli yhteensä 14 920.

Kyselyn mukaan he oppivat eniten (81%) kavereiltaan, perheiltä ja muilta läheisiltään (78%) sekä internetistä (73%). Vastanneista 70% pitää myös harrastuksia ja koulua keskeisimpänä oppimisen ympäristöinään. Uuden oppiminen on 68% mielestä kivaa aina tai yleensä. Vain 4% vastanneista oli sitä mieltä, ettei pidä uuden oppimisesta.

Suomessa koulutus nähdään arvokkaana asiana ja siihen on haluttu panostaa ja on edistänyt mahdollisuuksien tasa-arvoa yhteiskunnassamme. Valtiolla on velvollisuus huolehtia, että myös kouluissa ja varhaiskasvatuksessa jokaisen lapsen oikeus oppimiseen toteutuu.

Viime vuosina on herännyt huoli peruskoulun tilasta sekä kasvaneista oppimiseroista. Suomi on yksi niistä harvoista maista, joissa 2010-luvulla koulutukseen panostaminen rahallisesti on laskenut.

Lapsen oikeuksien viikko 18.–24.11.2024 kutsuu kiinnittämään huomion lasten ja nuorten oikeuteen oppia, koulutuksen merkitykseen sekä oppimisen iloon. Teeman tunnisteina käytetään #SaanOppia ja #SaatOppia.

Pyrimme tekemään lapsen oikeuksien viikkoa näkyväksi kunnassa niin varhaiskasvatuksessa, koulussa, kuin vapaa-ajalla esimerkiksi nuorisopalveluiden toiminnassa.

Lisätietoja lapsen oikeuksien viikosta ja sen teemasta: Lapsen oikeuksien viikko 2024 – Lapsenoikeudet.fi , artikkelin lainaus myös tältä sivulta. ?

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"

Suositut kortit

Tarkkaavaisuutta pysäköintiin Suupantiellä ja Koulutiellä – aikarajoituksiin tulossa muutoksiaKoti ja ympäristö
Pirkkalan keskustan pysäköintijärjestelyihin tehdään muutoksia Suupantien ja Koulutien alueilla. Tavoitteena on parantaa asiointimahdollisuuksia alueen liikkeissä ja yrityksissä sekä varmistaa pysäköintipaikkojen riittävyys lyhytaikaiseen käyttöön.

Pysäköinnin aikarajoituksia päivitetään, ja on tärkeää, että alueella liikkuvat seuraavat tarkasti uusia liikennemerkkejä ja aikarajoituksia. Muutokset voivat vaikuttaa pysäköintitottumuksiin, ja virheellinen pysäköinti voi johtaa turhiin pysäköintisakkoihin.

Pysäköinnin aikamuutosten lisäksi Suupantielle apteekin eteen lisätään uusi invapysäköintipaikka helpottamaan liikkumisesteisten asiointia.

Muutokset astuvat voimaan lähipäivien aikana. Toivomme, että uudistukset parantavat keskustan saavutettavuutta ja asiointikokemusta.

Yhdyskuntatekniikka ja aluepalvelut
Palilla Reipin rannalle keskiviikkoisinKoti ja ympäristö
Tilaa kyyti ja nauti kesäpäivästä!

Pirkkalan palveluliikenne P2 tarjoaa kesäisin mukavan ja helpon tavan päästä Reipin rannalle nauttimaan luonnosta ja vesileikeistä. Keskiviikkoisin Palin kyyti kuljettaa asiakkaita Pirkkalan keskusta-alueelta (alueet 1 ja 2) suoraan Reipin rantaan.

Lähtö klo 9.20 alkaen sovitusta noutopaikasta.
Paluukyyti Reipistä noin klo 13.10.
Kyyti tilataan etukäteen, mielellään edellisenä päivänä, suoraan kuljettajalta numerosta 040 188 4378 (P2).

Vaikka Palin kyydeissä kulkee usein ikäihmisiä, kaikki rannalle haluavat ovat lämpimästi tervetulleita – myös perheet ja nuoremmat retkeilijät. Palissa kulkee kätevästi mukana myös rantalelut!

Nyt puuttuu enää rantakelit – kyyti on jo valmiina.

Hyppää Palin kyytiin ja suuntaa Reipin rannalle.
Vähäjärven kuntoilupisteen puistosuunnitelma nähtävilläHarrastukset ja vapaa-aika
Keskusurheilukentän päätypuolella, lähellä tenniskenttiä sijaitseva ulkokuntoilupiste puretaan elokuussa 2025 Suupan uuden huoltorakennuksen tieltä.

Sen tilalle rakennetaan uusi Vähäjärven kuntoilupiste, joka tulee sijaitsemaan lähellä vanhaa kuntoilupistettä, hieman alempana, keskusurheilukentän sivustalla. Vanhan kuntoilupisteen välineet hyödynnetään uudessa kuntoilupisteessä. Lisäksi välineistöä monipuolistetaan uusilla, painopakallisilla Omnigym-laitteilla.

Puistosuunnitelmaehdotus pidetään maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 ja 46 §:n perusteella nähtävillä 2.–16.7.2025 Pirkkalan kunnan asiointipisteessä, osoitteessa Viistokuja 3 sekä kunnan kotisivuilla osoitteessa www.pirkkala.fi/hankkeet.
Kyöstintien katu- ja vesihuoltourakkaKoti ja ympäristö
Kyöstintien vesihuolto- ja katusaneerausurakka alkaa vesihuoltolinjojen rakentamisella juhannuksen jälkeisellä viikolla maantantaina 23.6. Jo kuluvalla viikolla 16.6. alkaen alueella on tehty urakan valmistelu- sekä purkutöitä. Urakassa saneerataan vesihuolto Kartanontiellä, Kyöstintiellä, Kartanonkujalla ja Perkiöntiellä sekä uusitaan osin Kartanontien ja Kartanonkujan katurakenteet.

Kartanontie on suljettu liikenteeltä rakennustöiden vuoksi 23.6. alkaen ja liikenne siirretään väliaikaiselle kiertoreitille Kyöstintien kiinteistöjen 6 ja 8 välistä. Kartanontie on suljettuna noin kukauden ajan heinäkuun loppupuolelle saakka. 

Työt valmistuvat kokonaisuudessaan syksyllä 2025.
Katso alueen liikeneteenohjaussuunnitelma ja lisätietoja urakasta kunnan hankesivuilta.

Pahoittelemme urakasta aiheutuvaa haittaa alueella.
Klubin Kontti -ulkokuntosali avataan Kurikanvainion uimarannan yhteyteenHarrastukset ja vapaa-aika
Pirkkalan ulkokuntosalitarjonta täydentyy, kun Kurikanvainion uimarannan yhteyteen avataan toiminnallisen harjoittelun treenikontti: Klubin Kontti.

Palvelun tarjoaa Lempäälässä toimiva: Atleettien Klubi CrossFit Lempäälä – Wammutti Fitness Oy.

Kontilla voi harjoitella omatoimisesti tai osallistua ohjatuille tunneille, joita vetävät alan rautaiset ammattilaiset. Kontilla on käytössä laaja varustus erilaisia kuntoilulaitteita ja -välineitä. Kaikki kuntotasosta riippumatta ovat tervetulleita mukaan.

Treenikontti tuodaan paikalle vielä kesäkuun aikana. Toimintakausi kestää noin syyskuun puoleen väliin saakka.

Lisätiedot
Tarkemmin kontin avautumisesta, palveluajoista, hinnoista ja käytännöistä kerrotaan Klubin Kontin omalla verkkosivulla.
Soukonlahden pop up -ulkokuntosaliHarrastukset ja vapaa-aika
Soukonlahden alueelle, Soukonlahdenkaaren varteen, on avautumassa väliaikainen pop up -ulkokuntosali, johon tulee laitteita koko kehon kokonaisvaltaiseen harjoitteluun.

Testattavana ovat esimerkiksi penkkipunnerrus, jalkakyykky ja vaakasoutulaite.

Kuntoilupaikan laitteet ovat kaikkien vapaasti käytettävissä 19.6.-27.7.2025 välisen ajan, jonka jälkeen ne matkaavat seuraavaan kuntaan tai kaupunkiin.

Laitteet tulevat Omnigym Oy:ltä, jolla on käynnissä Euroopan laajuinen tutkimushanke, jossa kerätään tietoa laitteiden käytöstä, käyttäjäkokemuksista ja käyttäjäprofiileista. Hankkeessa seurataan muun muassa laitteiden käyttömääriä, ruuhka-aikoja ja eniten käytettyjä laitteita. Käyttäjät voivat halutessaan vastata myös käyttäjäkyselyyn. Tuloksia hyödynnetään kunnassa ulkokuntoilupaikkojen suunnittelussa ja kehittämisessä.  

Tervetuloa testailemaan 19.6. alkaen!
Haluatko suojella Pirkkalan luontoa ja ansaita samalla rahaaKoti ja ympäristö
Kannattaa siis olla tikkana terässä, kun Pirkkalassa starttaa kesäkuussa joukkoistettu vieraslajikasvien torjuntatempaus! 

Vieraskasvilajit kulkeutuvat alueelta toiselle ja ovat todellinen uhka luonnon monimuotoisuudelle. Ne leviävät aggressiivisesti ja laajasti sekä vievät elintilaa paikallisilta alkuperäislajeilta luonnossa.

Osallistuminen missioon on superhelppoa! Lataa puhelimeesi Crowdsorsa-peli, josta löydät kaikki tarvittavat ohjeet osallistumiseen.

Pelin avulla pääset videoimaan ja merkitsemään kartalle haitallisia lupiini- ja jättipalsamiesiintymiä. Kitkemällä niitä voit ansaita jopa 20 euroa tunnissa! 

Viisi mahtavaa syytä osallistua!

1.	Ansaitse rahaa 
2.	Auta luontoa 
3.	Pidä hauskaa 
4.	Liiku riemulla 
5.	Kisaa muiden pelaajien kanssa 

Tule mukaan ja ole ympäristösankari!

Lisätietja kesän parhaimmasta tempauksesta löydät kunnan verkkosivuilta, jonne pääset suoraan alla olevan linkin kautta.
Kirstin leikkipuiston leikkivälineet valittu - äänestys on ratkennutKoti ja ympäristö
Kirstin puisto Toiviossa on peruskorjaustyöohjelmassa vuodelle 2025. Puiston leikkivälineet uusitaan ja uutena lisäyksenä puistoalueelle rakennetaan myös pieni pelikenttä. Puistoon istutetaan monilajinen puusto. Lisäksi niityn kasvillisuutta virkistetään kukkivien niittykasvien siemenkylvöillä.

Kuntalaiset pääsivät äänestämään suosikkiaan ja kertomaan mielipiteitään leikkipuiston leikkivälineistä. Kysely oli avoinna 4.-20.3.2025 välisen ajan. Vastauksia saatiin runsaasti ja myös hyviä ideoita ja kommentteja.

Tutustu suunnitelmaan kunnan verkkosivuilla.
Tervetuloa seuraamaan valtuuston vuoden viimeistä kokousta tänään klo 18!Kunta ja hallinto
Valtuusto kokoontuu päättämään muun muassa Partolan ja Pakkalankulman asemakaavan muutoksesta. Kokousta voit seurata paikan päällä Pirkkala-salissa Versossa (Urheilutie 7) sekä Pirkkalan kunnan Youtube-kanavalta.