Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssin toteutussuunnitelma on valmistunut – suunnitelmasta pyydetään sidosryhmien lausuntoja

Lähde: Uutiset

Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssin kehitysvaihe on edennyt suunnitellusti ja hankkeen toteutussuunnitelma on valmistunut. Tampereen Raitiotie Oy, Tampereen kaupunki ja Pirkkalan kunta pyytävät lausuntoja toteutussuunnitelmasta ja sen liitteistä 16.9.-4.10.2024 välisenä aikana. Toteutussuunnitelmassa on varauduttu raitiotien vaiheittaiseen rakentamiseen.

  • Olemme valmistelleet Tampereen ja Pirkkalan valtuustojen päätöksentekoa varten toteutussuunnitelman, jossa esitellään hankkeen sisältö sekä kolme eri vaihtoehtoa raitiotien toteuttamiseksi. Suunnitelmassa valmistaudutaan vaiheittaiseen rakentamiseen, erityisesti sen vuoksi, että koko reitille pystyttäisiin varmistamaan riittävä valtion tuki, Tampereen Raitiotie Oy:n kehitysjohtaja Ville-Mikael Tuominen kertoo.

Raitiotie ja siihen liittyvät katu-, pysäkki- ja liikennejärjestelyt on suunniteltu kokonaisuudessaan Hatanpään valtatieltä Sorin aukion pysäkiltä Pirkkalan Suupan kuntakeskukseen ja Kaupin kampuksen ratikkapysäkiltä Linnainmaalle.

  • Toteutussuunnitelman kolmesta vaihtoehdosta yksi on se, että koko Pirkkala–Linnainmaa-raitiotie toteutettaisiin kerralla. Toinen vaihtoehto on vaiheittain toteutus niin, että raitiotie Pirkkalan ratahaaralla päättyisi Partolaan ja Linnainmaan osuus rakennettaisiin kahdessa vaiheessa. Kolmannessa vaihtoehdossa koko Pirkkala–Linnainmaa-raitiotie rakennettaisiin kahdessa vaiheessa, ensin Partolaan ja Niihamaan asti ja toisessa vaiheessa Suupalle ja Linnainmaalle saakka, Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssin projektipäällikkö Sari Valjus toteaa.

Hankekokonaisuuteen kuuluu myös Hervannan raitiovaunuvarikon laajennustyö, Itsenäisyydenkadun vaihteiden muutos sähköisesti ohjattaviksi sekä Hermiankadun muutos kaksiraiteiseksi. Näillä muutostöillä varaudutaan raitioliikenteen laajenemiseen. Raitiotierakentamisen investoinnin kustannusarvio sisältää allianssin kehitysvaiheen ja toteutusvaiheen kustannukset sekä tilaajan kustannusvaraukset.

Toteutussuunnitelmassa esitetään myös Tampereen kaupungin ja Pirkkalan kunnan liitännäisiä hankekokonaisuuksia, joita on järkevää ja kustannustehokasta toteuttaa samassa yhteydessä raitiotien rakentamisen kanssa.

Toteutussuunnitelman lausuntokierros sidosryhmille alkaa 16.9.

Tampereen Raitiotie Oy, Tampereen kaupunki ja Pirkkalan kunta pyytävät lausuntoja Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien toteutussuunnitelmasta ja sen liitteistä 16.9.-4.10.2024 välisenä aikana. Tampereen Raitiotie Oy toimittaa lausuntopyynnön keskeisille sidosryhmille ja julkaisee sen Tampereen Ratikan verkkosivuilla, jossa eri toimijoilla on mahdollisuus antaa lausuntonsa. Toteutussuunnitelma on nähtävillä myös Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssin verkkosivuilla

  • Haluamme kerätä päätöksentekoa varten keskeisten sidosryhmien näkemykset Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien toteutussuunnitelmasta ja tämän raitiotien laajennuksen vaikutuksista. Lisäksi tiedustelemme eri sidosryhmien toiveita raitiotien mahdollisen rakentamisen aikaisesta yhteistyöstä, Ville-Mikael Tuominen mainitsee.

Tavoitteena on, että lokakuussa 2024 Tampereen ja Pirkkalan valtuustot voivat suunnitteluvalmiuden puolesta eli allianssin toteutussuunnitelman pohjalta päättää raitiotien rakentamisen aloittamisesta, rakentamisen laajuudesta ja mahdollisesta raitiotieradan vaiheittain toteuttamisesta. Tarkoitus on, että rakentaminen alkaisi tämän vuoden puolella, mikäli valtuustot päättävät, että rakennustöihin voidaan ryhtyä.

Huhtikuussa 2023 Tampereen ja Pirkkalan valtuustot päättivät raitiotien toteutussuunnitteluun ryhtymisestä sekä siitä, että raitiotien rakentamisesta päättäminen edellyttää valtiontuen varmistumista. Valtion ja seutukuntien väliset maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimusneuvottelut vuosille 2024–2027 ovat loppuvaiheessa. Sopimusehdotuksessa valtion rahoituksesta suunnataan 55 M€ Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien suunnitteluun ja sen mahdollisen ensimmäisen vaiheen Partola–Niihama-toteutukseen sekä 3 M€ hankkeeseen kytkeytyvien alikulkujen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Mahdollisen Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien toisen vaiheen rakentamiseen ryhtyminen edellyttää jatko-osuuden valtiontuen varmistumisen.

Raitiotien toteuttamiseksi esitettävät vaihtoehdot

Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi on valmistellut Tampereen ja Pirkkalan valtuustojen päätöksentekoon seuraavat vaihtoehdot:

 Vaihtoehto A: Raitiotie toteutetaan kerralla välille Suuppa–Linnainmaa

  • Raitiotie toteutettaisiin kerralla vuosina 2024–2029 ja liikenne olisi mahdollista aloittaa alkuvuodesta 2029.
  • Raitiotierakentamisen investoinnin kustannusarvio vaihtoehdossa A on 345,4 M€.

Kuva: Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa -allianssi

Vaihtoehto B: Hanke toteutetaan vaiheittain väleillä Sorin aukio–Partola sekä Kaupin Kampus–Linnainmaa

  • Vaiheessa 1 (2024–2028) raitiotie rakennettaisiin Partolaan ja Niihamaan saakka. Tavoitteena on, että liikenne Partolaan ja Niihamaan alkaisi elokuussa 2028.
  • Vaiheessa 2 (2028–2031) rakennettaisiin vain Linnainmaan ratahaaran osuus Niihama-Linnainmaa, ja liikenne Linnainmaalle saakka olisi mahdollista aloittaa elokuussa 2031.
  • Raitiotierakentamisen investoinnin kustannusarvio vaihtoehdossa B on 285,9 M€.

Kuva: Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa -allianssi

Vaihtoehto C: Hanke toteutetaan vaiheittain väleillä Sorin aukio–Suuppa ja Kaupin kampus–Linnainmaa

  • Vaiheessa 1 (2024–2028) rakennettaisiin raitiotieosuudet Sorin aukiolta Partolaan ja Kaupin kampukselta Niihaman pysäkille. Tavoitteena on, että liikenne näille väliaikaisille päätepysäkeille alkaisi elokuussa 2028.
  • Vaiheessa 2 (2028–2031) rakennettaisiin osuudet Partolasta Suupalle ja Niihamasta Linnainmaalle. Liikenne Suupalle ja Linnainmaalle olisi mahdollista aloittaa alkuvuodesta 2032
  • Raitiotierakentamisen investoinnin kustannusarvio vaihtoehdossa C on 357,5 M€

Kuva: Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa -allianssi

Vaihtoehdoissa B ja C varikon laajennustyö ja Itsenäisyydenkadun vaihteiden muutos sähköiseksi toteutettaisiin vaiheen 1 aikana. Hermiankadun muutos kaksiraiteiseksi toteutettaisiin vaiheessa 2.

Tietoa Pirkkala–Linnainmaa-raitiotiestä saatavilla useissa kanavissa

Raitiotien suunnittelusta Pirkkalan ja Linnainmaan välille löytyy tietoa useista kanavista. Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssin nettisivujen lisäksi sosiaalisen median kanavat (Facebook, X, Instagram) tarjoavat tietoa hankkeen ja suunnitelmien etenemisestä sekä tulevista yleisötilaisuuksista.

Lisäksi Tampereen Raitiotie Oy jakaa tilaajana tietoa raitiotieinfrastruktuurin toteutussuunnittelusta ja rakentamisesta Tampereen Ratikan kanavissa. Tampereen kaupunki ja Pirkkalan kunta tiedottavat Pirkkala-Linnainmaa-raitiotiehankkeesta omissa kanavissaan.

Lisätietoa

Ville-Mikael Tuominen
Tampereen Raitiotie Oy
Kehitysjohtaja
etunimi.sukunimi@tampereenraitiotie.fi
p. 050 343 0700

Sari Valjus
Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi
Projektipäällikkö
etunimi.sukunimi@nrcgroup.fi
p. 040 8661 682

Mikko Nurminen
Tampereen kaupunki
Johtaja, kaupunkiympäristön palvelualue
etunimi.sukunimi@tampere.fi
p. 040 801 2665

Jouni Korhonen
Pirkkalan kunta
Yhdyskuntajohtaja
etunimi.sukunimi@pirkkala.fi
p. 50 512 3981

tampereenratikka.fi

pirkkalalinnainmaa.fi

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"

Suositut kortit

Suupan uuden huoltorakennuksen rakennustyöt käynnistyvätKoti ja ympäristö
Keskusurheilukentän vieressä oleva Suupan huoltorakennus on valmistunut 1980-luvun loppupuolella. Rakennus ei vastaa enää käyttötarkoitukseltaankaan tämän päivän vaatimuksia. Vanha huoltorakennus on päätetty korvata kokonaan uudella rakennuksella.

Uuden huoltorakennuksen rakennusurakoitsijaksi on valittu Rakennustoimisto Pekka Kynnös Oy.

Rakennustyöt alkavat 22.9.2025 työmaa-alueen aitaamisella, jolla on vaikutusta alueen kevyen liikenteen kulkuyhteyksiin seuraavasti:

Vähäjärven rannan kevyen liikenteen väylältä kulku vanhan huoltorakennuksen ohi päättyy. Kiertoreitti rakennetaan työmaa-alueen viereen. Kiertoreitti on käytössä koko rakennusajan, eli elokuuhun 2026 saakka.

Tenniskentille kulku tapahtuu kenttien pohjoispäädystä, koska eteläpäädyn kulkureitit jäävät työmaa-alueelle.

Tutustu hankkeeseen tarkemmin ja katso kulkureittisuunnitelma suurempana kunnan verkkosivuilta.
Liikkuva nuorisotila Siili viettää 5-vuotissyntymäpäivää lauantaina 13.9.Harrastukset ja vapaa-aika
Siilin syntymäpäivän kunniaksi Siili ajaa 12h! Siili lähtee 13.9. liikkeelle klo 12 ja lopettaa ajon klo 24. Tämä on special-päivä, eikä silloin oteta vastaan perinteisiä Siilin kutsuja, vaan Siilillä on valmis aikataulu ja stopit. Jokaisella stopilla on omaa ohjelmaa.
Pirkkalan kunta esittää Saunapuron aluetta suojeltavaksiKunta ja hallinto
Valtuusto päätti 8.9.2025 yksimielisesti esittää Pirkanmaan ELY-keskukselle noin 30 ha alueen rauhoittamista. Saunapuro on monimuotoinen elinympäristö, jossa esiintyy uhanalaisia lajeja kuten hömötiainen ja pyy. Luonnonsuojelualueen valmistelu perustuu Pirkkalan kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaan sekä 18. maaliskuuta 2024 tehtyyn valtuustoaloitteeseen, jossa esitettiin Saunapuron suojelua. Kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaan on kirjattu, että kunnan tavoitteena on kasvattaa suojelualueiden määrää merkittävästi vuoteen 2030 mennessä. 

Saunapuron suojelemisen myötä kunnan omistamien suojelualueiden pinta-ala kasvaa 34 hehtaarista 64 hehtaariin. Alueelle ei ole suunnitteilla retkeilyrakenteita, mutta normaali liikkuminen Saunapuron alueella sekä marjojen ja sienten poiminta sallitaan. Rauhoitus turvaa arvokkaan luontokokonaisuuden säilymisen.
Mattopyyksille ehtii vieläKoti ja ympäristö
Syksy tekee tuloaan, mutta vielä ehtii mattopyykille. Matonpesupaikat pidetään vielä avoinna syyskuun ajan, jonka jälkeen ne huolletaan talviteloille.

Loukonlahden matonpesupaikka
Kirkkoveräjäntie 12, 33950 Pirkkala

Turrin matonpesupaikka
Pursitie 8, 33960 Pirkkala
Liikennejärjestelyt Pirkkala-kampuksen alueella 6.9.2025 alkaenKoti ja ympäristö
Pirkkalan kampusalueen maanrakennusurakka etenee, ja työalueet muuttuvat urakan edetessä. Tämän vuoksi liikennejärjestelyjä päivitetään vapaa-aikakeskuksen ja urheilukentän läheisyydessä.

Muutokset seuraavasti:

Jalankulku ja pyöräily: Reittejä muutetaan turvallisuuden ja sujuvuuden varmistamiseksi.
Ajoneuvoliikenne: Vapaa-aikakeskuksen ja huoltorakennusten huoltoliikenteen reittejä uudelleen järjestellään.
Muilta osin alueen kulkureitit säilyvät ennallaan.

Uudet liikennejärjestelyt otetaan käyttöön perjantain 5.9.2025 aikana, ja ne opastetaan selkeästi liikennemerkein. Työmaa-alueet on rajattu suoja-aidoin, eikä niihin ole pääsyä sivullisilla.

Liikennejärjesely- ja aluesuunnitelma löytyy kunnan verkkosivujen hankesivuilta.
Vesikatkoksia Killon alueella Killontien saneeraukseen liittyenKoti ja ympäristö
Killontien ja Palotien liittymäalueella tehdään vesijohtotöitä syyskuun alusta 2025 alkaen. Töistä voi aiheutua Killontien loppupään kiinteistöihin vesikatkoja arkipäivisin klo 8–16. Katkot kestävät muutamia tunteja kerrallaan.

Työn aikana vedenpaine voi tilapäisesti laskea laajemminkin Killon alueella. Lisäksi vedessä voi esiintyä samentumista, joka poistuu juoksuttamalla vettä hetken ajan. Kiinteistöt liitetään uuteen runkovesijohtoon, ja vedenpaine palautuu normaaliksi työn valmistuttua.

Kiinteistöille on jaettu tiedote asiasta erikseen. Lisäksi pyrimme tiedottamaan kiinteistökohtaisesti noin vuorokausi ennen suunniteltua vesikatkosta.

Lisätietoja hankesivuilta: Killontien saneeraus
Visit Pirkkala -sivusto on julkaistuYleistä
Pirkkalan oma matkailusivusto visitpirkkala.fi kokoaa yhteen kunnasta löytyvät matkailupalvelut. Sivusto on vielä keskeneräinen, sillä se kattaa vasta osan kohteista ja palveluista. Matkailualan toimijat, tervetuloa mukaan! Nostetaan yhdessä Pirkkalan upea tarjonta esiin.
Tarkkaavaisuutta pysäköintiin Suupantiellä ja Koulutiellä – aikarajoituksiin tulossa muutoksiaKoti ja ympäristö
Pirkkalan keskustan pysäköintijärjestelyihin tehdään muutoksia Suupantien ja Koulutien alueilla. Tavoitteena on parantaa asiointimahdollisuuksia alueen liikkeissä ja yrityksissä sekä varmistaa pysäköintipaikkojen riittävyys lyhytaikaiseen käyttöön.

Pysäköinnin aikarajoituksia päivitetään, ja on tärkeää, että alueella liikkuvat seuraavat tarkasti uusia liikennemerkkejä ja aikarajoituksia. Muutokset voivat vaikuttaa pysäköintitottumuksiin, ja virheellinen pysäköinti voi johtaa turhiin pysäköintisakkoihin.

Pysäköinnin aikamuutosten lisäksi Suupantielle apteekin eteen lisätään uusi invapysäköintipaikka helpottamaan liikkumisesteisten asiointia.

Muutokset astuvat voimaan lähipäivien aikana. Toivomme, että uudistukset parantavat keskustan saavutettavuutta ja asiointikokemusta.

Yhdyskuntatekniikka ja aluepalvelut
Kyöstintien katu- ja vesihuoltourakkaKoti ja ympäristö
Kyöstintien vesihuolto- ja katusaneerausurakka alkaa vesihuoltolinjojen rakentamisella juhannuksen jälkeisellä viikolla maantantaina 23.6. Jo kuluvalla viikolla 16.6. alkaen alueella on tehty urakan valmistelu- sekä purkutöitä. Urakassa saneerataan vesihuolto Kartanontiellä, Kyöstintiellä, Kartanonkujalla ja Perkiöntiellä sekä uusitaan osin Kartanontien ja Kartanonkujan katurakenteet.

Kartanontie on suljettu liikenteeltä rakennustöiden vuoksi 23.6. alkaen ja liikenne siirretään väliaikaiselle kiertoreitille Kyöstintien kiinteistöjen 6 ja 8 välistä. Kartanontie on suljettuna noin kukauden ajan heinäkuun loppupuolelle saakka. 

Työt valmistuvat kokonaisuudessaan syksyllä 2025.
Katso alueen liikeneteenohjaussuunnitelma ja lisätietoja urakasta kunnan hankesivuilta.

Pahoittelemme urakasta aiheutuvaa haittaa alueella.