Syyskuussa astuu voimaan työttömiä työnhakijoita koskevia lakimuutoksia

Lähde: Uutiset

Syyskuussa astuu voimaan lakimuutoksia, joilla on vaikutuksia työttömien työnhakijoiden palveluprosessiin, työnhakukeskusteluihin ja -velvollisuuteen. Muutoksia on tulossa myös työttömyysturvaan.

1.9.2024 voimaan tulevan lakimuutoksen myötä työttömien työnhakijoiden työnhakukeskusteluihin tulee muutoksia. Alkuhaastattelua seuraavat täydentävät työnhakukeskustelut järjestetään lähtökohtaisesti kahden viikon välein aikaisemman kolmen kuukauden sijaan. 

Työnhakukeskusteluja tai täydentäviä työnhakukeskusteluja ei järjestetä, jos työnhakijan työttömyys päättyy kolmen kuukauden kuluessa ja muut lakisääteiset ehdot täyttyvät. Keskusteluja ei myöskään järjestetä, jos työnhakija aloittaa kolmen kuukauden kuluessa varusmies- tai siviilipalveluksen tai perhevapaan, eikä työnhakijan palvelutarve edellytä keskustelujen järjestämistä. Keskustelut on kuitenkin aina järjestettävä työnhakijan pyynnöstä. Työttömyyden tulee päättyä vähintään kolmeksi kuukaudeksi. Myös varusmies- tai siviilipalveluksen tai perhevapaan tulee kestää vähintään kolme kuukautta.

Muutokset työnhakuvelvollisuuteen

Jos työnhakijan työttömyys päättyy kolmen kuukauden kuluessa muusta syystä kuin työvoimakoulutuksen, omaehtoisen opiskelun, palkkatuetun työn tai osa-aikatyön aloittamisen vuoksi, työnhakuvelvollisuus asetetaan täysille kuukausille. Esimerkiksi, jos henkilö aloittaa kokoaikaisen työn 2.1.2025 ja hänen työllistymissuunnitelmansa päivitys on 15.11 ja työnhakuvelvollisuuden tarkastelujakso on 16.11.–15.12. Tästä seuraava tarkastelujakso ei ole täysi kuukausi työn aloituksen vuoksi, joten vajaalle kuukaudelle ei aseteta työnhakuvelvollisuutta.

Kun työnhakuvelvollisuus asetetaan jäljellä oleville täysille kuukausille, työnhakija voi jatkossa täyttää velvollisuutensa hakemalla myös alle kaksi viikkoa kestävää työtä, jos siitä sovitaan henkilökohtaisessa työllistymissuunnitelmassa.

Velvoitetyöllistäminen päättyy

Lakimuutos koskee myös velvoitetyöllistämistä, jossa kunnan velvollisuutena on tietyin ehdoin tarjota työtä vähintään 57 vuotta täyttäneille työttömille työnhakijoille, joiden oikeus peruspäivärahaan tai ansiosidonnaiseen päivärahaan on päättynyt enimmäisajan johdosta. Jatkossa velvoitetyöllistämisestä luovutaan kokonaan. Työllistämisvelvoitetta ei voi enää syntyä 2.9.2024 tai sen jälkeen. 

Muita lainsäädäntömuutoksia

Syyskuun 2. päivästä lähtien työssäoloehdon kertymiseen ja päivärahaoikeuteen tulee muutoksia. 

Jos täytät työssäoloehdon, voit saada Kelasta peruspäivärahaa tai työttömyyskassastasi ansiopäivärahaa. Aiemmin työssäoloehto kertyi kuuden kuukauden työssäolon jälkeen, mutta nyt työssäoloehdon täyttymiseen edellytetään työskentelyä 12 kuukautta. Ansiosidonnaista päivärahaa voi saada jatkossa, kun on ollut töissä ja työttömyyskassan jäsenenä vähintään vuoden. Jatkossa työssäoloehtoa kertyy palkkatulon perusteella. Viikkotuntimäärällä ei ole enää merkitystä, vaan työnhakijan täytyy saada palkkaa vähintään 930 euroa kuukaudessa vähintään 12 kuukauden ajan edeltäneen 28 kuukauden aikana. Muutokset koskevat palkansaajan työssäoloehtoa. Yrittäjän työssäoloehtoon ei tule muutoksia vuonna 2024.

Ansiopäivärahaan tulee porrastus, mikä tarkoittaa, että päivärahan määrä laskee, jos työttömyys pitkittyy. Kahdeksan työttömyysviikon jälkeen määrä laskee 80 prosenttiin alkuperäisestä. Yhteensä 34 työttömyysviikon jälkeen määrä laskee 75 prosenttiin. Muutos koskee niitä työnhakijoita, jotka jäävät työttömäksi 2.9. tai sen jälkeen 

Palkkatuettu työ ei lakiuudistuksen jälkeen pääsääntöisesti kerrytä enää työssäoloehtoa. Poikkeuksena ovat alentuneesti työkykyiset tai yli 60-vuotiaat pitkäaikaistyöttömät, joilla työssäoloehtoa kertyy, kun palkkatukityö on kestänyt yli 10 kuukautta.

Työttömyysturvaan liittyvistä lakimuutoksista saa lisätietoa esimerkiksi työttömyyskassojen yhteisjärjestö TYJ:n verkkosivuilta. Voit myös ottaa yhteyttä omaan työttömyyskassaasi tai Kelaan.

Lue lisää tulevista lakimuutoksista (tyj.fi)

Näin työssäoloehto muuttuu (kela.fi)

Teksti: Petra Mattila

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"

Suositut kortit

Suupan uuden huoltorakennuksen rakennustyöt käynnistyvätKoti ja ympäristö
Keskusurheilukentän vieressä oleva Suupan huoltorakennus on valmistunut 1980-luvun loppupuolella. Rakennus ei vastaa enää käyttötarkoitukseltaankaan tämän päivän vaatimuksia. Vanha huoltorakennus on päätetty korvata kokonaan uudella rakennuksella.

Uuden huoltorakennuksen rakennusurakoitsijaksi on valittu Rakennustoimisto Pekka Kynnös Oy.

Rakennustyöt alkavat 22.9.2025 työmaa-alueen aitaamisella, jolla on vaikutusta alueen kevyen liikenteen kulkuyhteyksiin seuraavasti:

Vähäjärven rannan kevyen liikenteen väylältä kulku vanhan huoltorakennuksen ohi päättyy. Kiertoreitti rakennetaan työmaa-alueen viereen. Kiertoreitti on käytössä koko rakennusajan, eli elokuuhun 2026 saakka.

Tenniskentille kulku tapahtuu kenttien pohjoispäädystä, koska eteläpäädyn kulkureitit jäävät työmaa-alueelle.

Tutustu hankkeeseen tarkemmin ja katso kulkureittisuunnitelma suurempana kunnan verkkosivuilta.
Liikkuva nuorisotila Siili viettää 5-vuotissyntymäpäivää lauantaina 13.9.Harrastukset ja vapaa-aika
Siilin syntymäpäivän kunniaksi Siili ajaa 12h! Siili lähtee 13.9. liikkeelle klo 12 ja lopettaa ajon klo 24. Tämä on special-päivä, eikä silloin oteta vastaan perinteisiä Siilin kutsuja, vaan Siilillä on valmis aikataulu ja stopit. Jokaisella stopilla on omaa ohjelmaa.
Pirkkalan kunta esittää Saunapuron aluetta suojeltavaksiKunta ja hallinto
Valtuusto päätti 8.9.2025 yksimielisesti esittää Pirkanmaan ELY-keskukselle noin 30 ha alueen rauhoittamista. Saunapuro on monimuotoinen elinympäristö, jossa esiintyy uhanalaisia lajeja kuten hömötiainen ja pyy. Luonnonsuojelualueen valmistelu perustuu Pirkkalan kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaan sekä 18. maaliskuuta 2024 tehtyyn valtuustoaloitteeseen, jossa esitettiin Saunapuron suojelua. Kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaan on kirjattu, että kunnan tavoitteena on kasvattaa suojelualueiden määrää merkittävästi vuoteen 2030 mennessä. 

Saunapuron suojelemisen myötä kunnan omistamien suojelualueiden pinta-ala kasvaa 34 hehtaarista 64 hehtaariin. Alueelle ei ole suunnitteilla retkeilyrakenteita, mutta normaali liikkuminen Saunapuron alueella sekä marjojen ja sienten poiminta sallitaan. Rauhoitus turvaa arvokkaan luontokokonaisuuden säilymisen.
Mattopyyksille ehtii vieläKoti ja ympäristö
Syksy tekee tuloaan, mutta vielä ehtii mattopyykille. Matonpesupaikat pidetään vielä avoinna syyskuun ajan, jonka jälkeen ne huolletaan talviteloille.

Loukonlahden matonpesupaikka
Kirkkoveräjäntie 12, 33950 Pirkkala

Turrin matonpesupaikka
Pursitie 8, 33960 Pirkkala
Liikennejärjestelyt Pirkkala-kampuksen alueella 6.9.2025 alkaenKoti ja ympäristö
Pirkkalan kampusalueen maanrakennusurakka etenee, ja työalueet muuttuvat urakan edetessä. Tämän vuoksi liikennejärjestelyjä päivitetään vapaa-aikakeskuksen ja urheilukentän läheisyydessä.

Muutokset seuraavasti:

Jalankulku ja pyöräily: Reittejä muutetaan turvallisuuden ja sujuvuuden varmistamiseksi.
Ajoneuvoliikenne: Vapaa-aikakeskuksen ja huoltorakennusten huoltoliikenteen reittejä uudelleen järjestellään.
Muilta osin alueen kulkureitit säilyvät ennallaan.

Uudet liikennejärjestelyt otetaan käyttöön perjantain 5.9.2025 aikana, ja ne opastetaan selkeästi liikennemerkein. Työmaa-alueet on rajattu suoja-aidoin, eikä niihin ole pääsyä sivullisilla.

Liikennejärjesely- ja aluesuunnitelma löytyy kunnan verkkosivujen hankesivuilta.
Vesikatkoksia Killon alueella Killontien saneeraukseen liittyenKoti ja ympäristö
Killontien ja Palotien liittymäalueella tehdään vesijohtotöitä syyskuun alusta 2025 alkaen. Töistä voi aiheutua Killontien loppupään kiinteistöihin vesikatkoja arkipäivisin klo 8–16. Katkot kestävät muutamia tunteja kerrallaan.

Työn aikana vedenpaine voi tilapäisesti laskea laajemminkin Killon alueella. Lisäksi vedessä voi esiintyä samentumista, joka poistuu juoksuttamalla vettä hetken ajan. Kiinteistöt liitetään uuteen runkovesijohtoon, ja vedenpaine palautuu normaaliksi työn valmistuttua.

Kiinteistöille on jaettu tiedote asiasta erikseen. Lisäksi pyrimme tiedottamaan kiinteistökohtaisesti noin vuorokausi ennen suunniteltua vesikatkosta.

Lisätietoja hankesivuilta: Killontien saneeraus
Visit Pirkkala -sivusto on julkaistuYleistä
Pirkkalan oma matkailusivusto visitpirkkala.fi kokoaa yhteen kunnasta löytyvät matkailupalvelut. Sivusto on vielä keskeneräinen, sillä se kattaa vasta osan kohteista ja palveluista. Matkailualan toimijat, tervetuloa mukaan! Nostetaan yhdessä Pirkkalan upea tarjonta esiin.
Tarkkaavaisuutta pysäköintiin Suupantiellä ja Koulutiellä – aikarajoituksiin tulossa muutoksiaKoti ja ympäristö
Pirkkalan keskustan pysäköintijärjestelyihin tehdään muutoksia Suupantien ja Koulutien alueilla. Tavoitteena on parantaa asiointimahdollisuuksia alueen liikkeissä ja yrityksissä sekä varmistaa pysäköintipaikkojen riittävyys lyhytaikaiseen käyttöön.

Pysäköinnin aikarajoituksia päivitetään, ja on tärkeää, että alueella liikkuvat seuraavat tarkasti uusia liikennemerkkejä ja aikarajoituksia. Muutokset voivat vaikuttaa pysäköintitottumuksiin, ja virheellinen pysäköinti voi johtaa turhiin pysäköintisakkoihin.

Pysäköinnin aikamuutosten lisäksi Suupantielle apteekin eteen lisätään uusi invapysäköintipaikka helpottamaan liikkumisesteisten asiointia.

Muutokset astuvat voimaan lähipäivien aikana. Toivomme, että uudistukset parantavat keskustan saavutettavuutta ja asiointikokemusta.

Yhdyskuntatekniikka ja aluepalvelut
Kyöstintien katu- ja vesihuoltourakkaKoti ja ympäristö
Kyöstintien vesihuolto- ja katusaneerausurakka alkaa vesihuoltolinjojen rakentamisella juhannuksen jälkeisellä viikolla maantantaina 23.6. Jo kuluvalla viikolla 16.6. alkaen alueella on tehty urakan valmistelu- sekä purkutöitä. Urakassa saneerataan vesihuolto Kartanontiellä, Kyöstintiellä, Kartanonkujalla ja Perkiöntiellä sekä uusitaan osin Kartanontien ja Kartanonkujan katurakenteet.

Kartanontie on suljettu liikenteeltä rakennustöiden vuoksi 23.6. alkaen ja liikenne siirretään väliaikaiselle kiertoreitille Kyöstintien kiinteistöjen 6 ja 8 välistä. Kartanontie on suljettuna noin kukauden ajan heinäkuun loppupuolelle saakka. 

Työt valmistuvat kokonaisuudessaan syksyllä 2025.
Katso alueen liikeneteenohjaussuunnitelma ja lisätietoja urakasta kunnan hankesivuilta.

Pahoittelemme urakasta aiheutuvaa haittaa alueella.