Suunniteltu sähkökatkos Pirkkalan keskusurheilukentällä ja lähiympäristön katuvaloissa

Lähde: Uutiset

Pirkkala-kampuksen yleisten alueiden urakkaan liittyen on tiistaina 16.7 klo 8 alkaen Pirkkalan keskusurheilukenttään, Vähäjärven suihkulähteeseen ja alueen katuvaloihin vaikuttava sähkökatko, joka kestää maksimissaan seuraavaan päivään eli keskiviikkoon 17.7 klo 16 asti. Tavoitteena olisi kuitenkin, että työt valmistuisivat jo tiistain 16.7 aikana. Alueen sähkökeskukset siirretään Pirkkala-kampusalueen työmaalla uuteen paikkaan, jonka vuoksi sähköt katkaistaan suunnitellusti.

Katkoksella ei ole vaikutuksia Vapaa-aikakeskuksen tai keskusurheilukentän huoltorakennuksen sähkönsaantiin. Urheilukenttää saa käyttää normaalisti katkoksen aikana, eli työvaiheita ei tehdä itsessään kentällä.

Sähkökatkoalue:
– Keskusurheilukentän valaistus
– Keskusurheilukentän sähkökeskukset
– Keskusurheilukentän pelikellot
– Vähäjärven suihkulähde
– Urheilutien ja jäljellä olevat väli-/pysäköintialueiden katuvalaistus
– Koulutien katuvalaistus

Kentän vakiovuorokäyttäjiä on tiedotettu sähkökatkoksesta erikseen.

Hankesivut: Pirkkala-kampuksen yleisten alueiden rakentaminen

Pahoittelemme rakentamisen aiheuttamaa häiriötä.

Yhdyskuntatekniikka ja aluepalvelut

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"

Suositut kortit

Kunnan palveluiden aukioloajat joulunaikana ja vuodenvaihteessa 2024–2025Yleistä
Oheisesta linkistä löydät kootusti mm. asiointipisteen, kirjastojen ja työllisyyspalveluiden aukioloajat joulunaikana.
Hiihtolatujen kunnostus käynnissäHarrastukset ja vapaa-aika
Viikonloppuna saatiin vihdoin riittävästi lunta latujen tekoa varten. Kunnossapitohenkilöstö on ollut työssä koko viikonlopun ajan ja latupohjia on tampattu reiteillä.

Valitettavasti latupohjille on tehty viikonlopun aikana myös paljon ilkivaltaa, jonka vuoksi aikaa on mennyt varsinaisesta latujen teosta vaurioiden korjaamiseen. Reiteillä on ajeltu maastoautoilla ja mönkijöillä. Hurjastelun ja reivittelyn seuraksena on kivituhkaa ja soraa noussut pintaan. Aikaa on mennyt jälkien korjailuun.

Työt etenevät, ja kunnan uusi ja tehokas latukone on käytössä. Iso latukone on kunnossapitohenkilöstölle uusi, joten sen käyttöominaisuuksiin ja toimintaan perehtyminen vie aluksi aikaa. Tuleva talvikausi antaa suuntaa siitä, miten kone saadaan parhaaseen ja tehokkaaseen käyttöön sekä jälki laadukkaaksi.

Teemme parhaamme, jotta ladut saataisiin mahdollisimman pikaisesti käyttöön ja hiihtokausi voi alkaa myös Pirkkalassa.

Latujen kunnossapitotilannetta voi seurata kunnan latu- ja jääkartan kautta.
Pirkkalan kunnan palveluliikenneuudistus 1.1.2025 alkaenKoti ja ympäristö
Pirkkalan kunta uudistaa palveluliikennepalvelun 1.1.2025 alkaen. Uudistuksen myötä palveluliikenteen aikataulut ja reitit muuttuvat, tarjoten entistä enemmän asiointiyhteyksiä eri puolille kuntaa.

Liikennöintiin tulee kaksi Pali-ajoneuvoa aikaisemman yhden ajoneuvon sijaan. Toimintamalli Pirkkalan palveluliikenteessä säilyy ennallaan – jatkossakin Pali-kyyti tilataan suoraan ajoneuvon kuljettajalta. Ajoneuvo noutaa asiakkaat kotipihasta ja palveluliikenteelle tuttuun tapaan kuljettaja avustaa asiakkaita tarvittaessa autoon noustessa ja kyydistä pois jäädessä sekä kantamusten kanssa.

Lue lisää kunnan verkkosivujen uutisesta.
Auraustyöt jatkuvat viikonlopun lumimyräkän jäljiltäKoti ja ympäristö
Viime viikonloppuna lunta tuprutti sankasti Pirkanmaalla ja niin myös Pirkkalassa. Lumimyräkän aikana väyliä aurattiin tehokkaasti, mutta työnjälki ei kiireestä johtuen ole ollut laadukasta ja viimeisteltyä. Ensisijaisesti pyrittiin avaamaan väylät, ja tarkempi siistimiminen jatkuu nyt myräkän laannuttua.

Runsaasta ja pitkäkestoisesta lumisateesta johtuen teillä ja kevyen liikenteen väylillä on edelleen paljon putsattavaa.

Koko talvihoitokalusto on liikkeellä ja työtä tehdään tiiviisti alueilla edelleen auraamalla ja siistimällä reittejä. Auraustyöt jatkuvat kunnes kaikki väylät saadaan siistittyä kulkukelpoisiksi ja turvallisiksi.

Yhdyskuntatekniikka ja aluepalvelut
Polkupyöräagentit aloittaneet toiminnanHarrastukset ja vapaa-aika
250 pyöräilijää aloitti talvikauden agenttitehtävässä

Vapaaehtoiset pyöräreittien talvihoidon tarkkailijat eli pyöräilyagentit ovat aloittaneet tämän talven arviointityönsä. Tarkasteltavia agenttireittejä on kuusi: Lempäälästä, Pirkkalasta, Länsi-Tampereelta, Hervannasta, Vehmaisista sekä Linnainmaalta Tampereen keskustaan kulkevat pyöräreitit.

Agenttien antama palaute auttaa tekemään sekä nopeita talvihoidon parannuksia että pitkäjänteisempää kehittämistyötä. Agenttien palaute välitetään reittien talvihoidosta vastaavissa organisaatioissa työnjohdolta aina tekijöille asti.

Lue listää kunnan verkkosivujen uutisesta.
Keskusurheilukentän retkiluisteluradalle pääsee luistelemaanHarrastukset ja vapaa-aika
Pirkkalan jääkenttiä ei yrityksistä huolimatta saada vielä luistelukuntoon viikonlopuksi. Jää ei vielä ole tarpeeksi kestävää. Viikonlopun aikana jääkenttiä aurataan lumesta, jotta jäädytystöitä päästään jatkamaan nopeasti ja tehokkaasti ensi viikolla, pakkastilanne huomioiden.

Luistelemaan pääsee kuitenkin, kun keskusurheilukentän retkiluistelurata avataan tänään perjantaina 13.12. iltapäivällä. Aamupäivällä tehdään vielä yksi jäädytyskerta, jolloin jää saadaan luistelukuntoon.

Latupohjia päästään kunnolla tekemään lumisateiden myötä viikonlopun aikana, ja kun pohjat ovat kunnossa, saadaan ladutkin tehtyä.

Lisätietoja kunnan verkkosivujen uutisesta.
Uusi latukone PirkkalaanHarrastukset ja vapaa-aika
Pirkkalan kunta on hankkinut uuden, tehokkaan latukoneen, joka parantaa merkittävästi latujen kuntoa tulevalla talvikaudella. Uusi latukone mahdollistaa latujen nopeamman ja tasaisemman kunnostuksen sekä laadukkaammat ladut.

Uutta latukonetta käytetään kaikilla Pirkkalan kunnan ylläpitämillä hiihtoladuilla, joiden leveys on riittävä isolle latukoneelle. 

Katso ajettavat reitit ja lisätietoja kunnan verkkosivujen uutisesta, jonne pääset alla olevan lisätietopainikkeen kautta.
Tervetuloa seuraamaan valtuuston vuoden viimeistä kokousta tänään klo 18!Kunta ja hallinto
Valtuusto kokoontuu päättämään muun muassa Partolan ja Pakkalankulman asemakaavan muutoksesta. Kokousta voit seurata paikan päällä Pirkkala-salissa Versossa (Urheilutie 7) sekä Pirkkalan kunnan Youtube-kanavalta.
Hiihtolatujen ja jääkenttien kunnossapitotilanneHarrastukset ja vapaa-aika
Talvi tekee tuloaan. 

Hiihtolatujen ja jääkenttien  kunnossapitotilannetta voi seurata kunnan latu- ja jääkartasta.