Osallistuvan budjetoinnin kokeilun määrärahalla toteutetaan lähiliikuntapaikka Toivioon vuonna 2024

Lähde: Uutiset
Ilmakuva Toiviosta

Pirkkalan osallistuvan budjetoinnin kokeilun määrärahalla toteutetaan uusi lähiliikuntapaikka Toivioon vuonna 2024. Osallistuvan budjetoinnin hankkeessa kuntalaiset antoivat alkuvuonna 2023 yhteensä 120 ehdotusta 30 000 euron määrärahan käyttökohteesta. Näistä kuusi ehdotusta valittiin toiselle äänestyskierrokselle. Eniten ääniä (40kpl) kuntalaisilta sai uusi kuntoilupaikka. Kuntoilupaikan sijainniksi toivottiin eniten Toiviota, jonne kuntoilupaikka toteutetaan vuonna 2024. Tarkempia lisätietoja Toivion kuntoilupaikan rakentamisesta saadaan vuoden 2024 aikana.

Osallistuvan budjetoinnin hanke Pirkkalassa

Osallistuvan budjetoinnin hanke käynnistyi Pirkkalassa keväällä 2023. Tuolloin kuntalaisilla oli mahdollisuus esittää kunnan verkkosivuilla olevan lomakkeen kautta ehdotuksia siitä, miten kokeiluun varatulla 30 000 eurolla voitaisiin edistää kuntalaisten hyvinvointia. Saimme yhteensä 120 ehdotusta, joista suuri osa liittyi luonto- ja lähiliikuntamahdollisuuksiin.

Hankkeen toisessa vaiheessa kuntalaisilta saatuja ehdotuksia teemoiteltiin ja jatkokehitettiin kunnan eri toimialoilla. Tämän jälkeen kuntalaiset pääsivät äänestämään kuudesta valitusta kohteesta itselle mieleisintä vaihtoehtoa. Äänestyksen voitti 40 äänellä Toivioon toteutettava lähiliikuntapaikka. Äänestykseen pääsivät osallistumaan kaikki täysi-ikäiset Pirkkalan kunnan asukkaat ja äänestäminen vaati vahvan tunnistautumisen. Yhteensä ääniä annettiin toisella kierroksella 115 kpl.

Osallistuva budjetointi kunnan verkosivuilla: www.pirkkala.fi/osallistuva-budjetointi

Lisätiedot:

Elina Torro, Hyvinvointipäällikkö 
044 486 1546
elina.torro@pirkkala.fi

Kati Tuokkola, Osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori
040 509 4746
kati.tuokkola@pirkkala.fi

Suositut kortit

Pirkkalan valtuuston kokous tänään 8.9. klo 18 Pirkkala-salissaKunta ja hallinto
Syksyn ensimmäisessä kokouksessa listalla talousarvion puolivuotisraportti, Saunapuron luonnonsuojelualueen perustaminen sekä kunnan hyvinvointikertomus vuodelta 2024.
Klo 18 alkavaa kokousta pääsee seuraamaan paikan päälle Pirkkala-saliin (Urheilutie 7). Tervetuloa! Kokousta voit seurata myös kunnan YouTube-kanavalta sekä X:ssä aihetunnisteella #Plvaltuusto.
Mattopyyksille ehtii vieläKoti ja ympäristö
Syksy tekee tuloaan, mutta vielä ehtii mattopyykille. Matonpesupaikat pidetään vielä avoinna syyskuun ajan, jonka jälkeen ne huolletaan talviteloille.

Loukonlahden matonpesupaikka
Kirkkoveräjäntie 12, 33950 Pirkkala

Turrin matonpesupaikka
Pursitie 8, 33960 Pirkkala
Liikennejärjestelyt Pirkkala-kampuksen alueella 6.9.2025 alkaenKoti ja ympäristö
Pirkkalan kampusalueen maanrakennusurakka etenee, ja työalueet muuttuvat urakan edetessä. Tämän vuoksi liikennejärjestelyjä päivitetään vapaa-aikakeskuksen ja urheilukentän läheisyydessä.

Muutokset seuraavasti:

Jalankulku ja pyöräily: Reittejä muutetaan turvallisuuden ja sujuvuuden varmistamiseksi.
Ajoneuvoliikenne: Vapaa-aikakeskuksen ja huoltorakennusten huoltoliikenteen reittejä uudelleen järjestellään.
Muilta osin alueen kulkureitit säilyvät ennallaan.

Uudet liikennejärjestelyt otetaan käyttöön perjantain 5.9.2025 aikana, ja ne opastetaan selkeästi liikennemerkein. Työmaa-alueet on rajattu suoja-aidoin, eikä niihin ole pääsyä sivullisilla.

Liikennejärjesely- ja aluesuunnitelma löytyy kunnan verkkosivujen hankesivuilta.
Vesikatkoksia Killon alueella Killontien saneeraukseen liittyenKoti ja ympäristö
Killontien ja Palotien liittymäalueella tehdään vesijohtotöitä syyskuun alusta 2025 alkaen. Töistä voi aiheutua Killontien loppupään kiinteistöihin vesikatkoja arkipäivisin klo 8–16. Katkot kestävät muutamia tunteja kerrallaan.

Työn aikana vedenpaine voi tilapäisesti laskea laajemminkin Killon alueella. Lisäksi vedessä voi esiintyä samentumista, joka poistuu juoksuttamalla vettä hetken ajan. Kiinteistöt liitetään uuteen runkovesijohtoon, ja vedenpaine palautuu normaaliksi työn valmistuttua.

Kiinteistöille on jaettu tiedote asiasta erikseen. Lisäksi pyrimme tiedottamaan kiinteistökohtaisesti noin vuorokausi ennen suunniteltua vesikatkosta.

Lisätietoja hankesivuilta: Killontien saneeraus
Visit Pirkkala -sivusto on julkaistuYleistä
Pirkkalan oma matkailusivusto visitpirkkala.fi kokoaa yhteen kunnasta löytyvät matkailupalvelut. Sivusto on vielä keskeneräinen, sillä se kattaa vasta osan kohteista ja palveluista. Matkailualan toimijat, tervetuloa mukaan! Nostetaan yhdessä Pirkkalan upea tarjonta esiin.
Tarkkaavaisuutta pysäköintiin Suupantiellä ja Koulutiellä – aikarajoituksiin tulossa muutoksiaKoti ja ympäristö
Pirkkalan keskustan pysäköintijärjestelyihin tehdään muutoksia Suupantien ja Koulutien alueilla. Tavoitteena on parantaa asiointimahdollisuuksia alueen liikkeissä ja yrityksissä sekä varmistaa pysäköintipaikkojen riittävyys lyhytaikaiseen käyttöön.

Pysäköinnin aikarajoituksia päivitetään, ja on tärkeää, että alueella liikkuvat seuraavat tarkasti uusia liikennemerkkejä ja aikarajoituksia. Muutokset voivat vaikuttaa pysäköintitottumuksiin, ja virheellinen pysäköinti voi johtaa turhiin pysäköintisakkoihin.

Pysäköinnin aikamuutosten lisäksi Suupantielle apteekin eteen lisätään uusi invapysäköintipaikka helpottamaan liikkumisesteisten asiointia.

Muutokset astuvat voimaan lähipäivien aikana. Toivomme, että uudistukset parantavat keskustan saavutettavuutta ja asiointikokemusta.

Yhdyskuntatekniikka ja aluepalvelut
Kyöstintien katu- ja vesihuoltourakkaKoti ja ympäristö
Kyöstintien vesihuolto- ja katusaneerausurakka alkaa vesihuoltolinjojen rakentamisella juhannuksen jälkeisellä viikolla maantantaina 23.6. Jo kuluvalla viikolla 16.6. alkaen alueella on tehty urakan valmistelu- sekä purkutöitä. Urakassa saneerataan vesihuolto Kartanontiellä, Kyöstintiellä, Kartanonkujalla ja Perkiöntiellä sekä uusitaan osin Kartanontien ja Kartanonkujan katurakenteet.

Kartanontie on suljettu liikenteeltä rakennustöiden vuoksi 23.6. alkaen ja liikenne siirretään väliaikaiselle kiertoreitille Kyöstintien kiinteistöjen 6 ja 8 välistä. Kartanontie on suljettuna noin kukauden ajan heinäkuun loppupuolelle saakka. 

Työt valmistuvat kokonaisuudessaan syksyllä 2025.
Katso alueen liikeneteenohjaussuunnitelma ja lisätietoja urakasta kunnan hankesivuilta.

Pahoittelemme urakasta aiheutuvaa haittaa alueella.
Kirstin leikkipuiston leikkivälineet valittu - äänestys on ratkennutKoti ja ympäristö
Kirstin puisto Toiviossa on peruskorjaustyöohjelmassa vuodelle 2025. Puiston leikkivälineet uusitaan ja uutena lisäyksenä puistoalueelle rakennetaan myös pieni pelikenttä. Puistoon istutetaan monilajinen puusto. Lisäksi niityn kasvillisuutta virkistetään kukkivien niittykasvien siemenkylvöillä.

Kuntalaiset pääsivät äänestämään suosikkiaan ja kertomaan mielipiteitään leikkipuiston leikkivälineistä. Kysely oli avoinna 4.-20.3.2025 välisen ajan. Vastauksia saatiin runsaasti ja myös hyviä ideoita ja kommentteja.

Tutustu suunnitelmaan kunnan verkkosivuilla.
Haloo Pirkkala -sovelluksen kommentointimahdollisuus poistettu käytöstäKunta ja hallinto
Haloo Pirkkala -sovelluksen kommentointimahdollisuus palautteissa on poistettu käytöstä toistaiseksi. Syynä tähän ovat epäasiallisten kommenttien lisääntyminen sekä mahdollisuus kommentoida tekaistuilla nimimerkeillä. Sovelluksen käyttöön selvitellään parhaillaan kirjautumisvaihtoehtoja sovellustoimittajan kanssa. 

Palautteita voi kuitenkin edelleen jättää sovellukseen, ja kunta vastaa niihin ja ottaa ne käsittelyyn.