Lapsella on oikeus hyvinvointiin - lapsen oikeuksien viikko 20.-26.11.2023

Lähde: Uutiset
nuori istuu portailla

Lapsella on oikeus voida hyvin

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan terveys koostuu fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista. Myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta lasten ja nuorten hyvinvointia tulee tarkastella ja edistää laaja-alaisesti: lapsella on oikeus muun muassa terveyteen, riittävään ravintoon, sosiaaliturvaan, riittävään elintasoon, terveelliseen ja turvallisen ympäristöön, koulutukseen sekä lepoon, leikkiin ja vapaa-aikaan.

Lapsen hyvinvointiin vaikuttavat monet tekijät: elinolot, terveydentila, omat kokemukset, perheen tilanne ja toimeentulo sekä yhteiskunnan tarjoama suojelu. Varhaislapsuuden kokemukset määrittävät erityisen voimakkaasti ihmisen hyvinvointia. Eri tavoin epäsuotuisat elinolot taas vaarantavat lapsen hyvinvoinnin. Köyhyys vaikuttaa esimerkiksi lasten vertaissuhteisiin ja syrjintä heikentää mielen hyvinvointia. Lapsella on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti aina oikeus hyvään elämään ja erityiseen suojeluun. Viime vuosina peräkkäiset ja päällekkäiset kriisit – ilmastokriisi, koronapandemia, Ukrainan sota – ovat kuormittaneet lasten ja nuorten jaksamista ja hyvinvointia.

Teemavalinnalla lapsen oikeuksien viestintäverkosto haluaa sekä muistuttaa valtion velvoitteesta turvata lasten suotuisa kasvu että kiinnittää huomiota keinoihin, joilla lasten ja nuorten hyvinvoinnin eri osa-alueita voidaan vahvistaa.

Yhdessä voidaan paremmin

Vuoden aikana nostetaan esiin erilaisia hyvinvoinnin puolia ja näkökulmia. Erityisesti nuorten mielenterveys on viime vuosina ollut koetuksella ja mielen hyvinvointi on myös lapsen oikeuksien viestinnän erityisenä painopisteenä vuonna 2023. Teema näkyy järjestöjen, valtion, kuntien, seurakuntien ja vapaa-ajan toimijoiden toiminnassa ja viestinnässä pitkin vuotta. 

Osallisuuden kokemus on merkittävä hyvinvoinnin osatekijä: joukkoon kuuluminen ja se, että voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja ympäristöönsä vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia – ja kääntäen, ulkopuolelle jääminen ja sivuutetuksi tuleminen satuttaa. Vuoden aikana lapsen oikeuksien viestintäverkosto haluaa eri keinoin kannustaa erityisesti lapsia ja nuoria monenlaisista lähtökohdista, elämäntilanteista ja taustoista keskustelemaan ja kertomaan, mistä juuri heidän hyvinvointinsa muodostuu.

#OikeusHyvinvointiin, #SaanVoidaHyvin, #SaatVoidaHyvin

Lue lisää lapsenoikeuksienviikko.fi

Suositut kortit

Meidän Pirkkalan 2026 esittelypaikkahaku on käynnissä, ilmoittaudu viimeistään 31.5.Yleistä
Pirkkalan kunta järjestää Meidän Pirkkala -tapahtuman torstaina 27.8.2026 klo 17–19.30. Pirkkalassa toimivat yhdistykset, muut yleishyödyllistä toimintaa harjoittavat organisaatiot sekä tänä vuonna myös yritykset voivat hakea esittelypaikkaa oheisella hakulomakkeella. Esittelypaikat sijaitsevat Verson piha-alueella. Lähtökohtaisesti tarjoamme telttapaikan ja esittelypöydän (n. 150 x 75 cm). Paikka on maksutta käytössä, mutta edellytämme esittelytoiminnan jatkuvan koko tapahtuman keston ajan.
Matonpesupaikat avattu 7.5.2026Koti ja ympäristö
Mattopyykille pääsee 7.5.2026 alkaen sekä Turriin että Loukonlahteen.
Keväthuollot on tehty ja paikat ovat käytettävissä. 

Lisätietoja kunnan verkkosivuilta.
Crowdsorsan vieraslajipeli tulee taas PirkkalaanKoti ja ympäristö
Pirkkalassa voi tulevana kesänä jälleen ansaita palkkioita hävittämällä haitallista jättipalsamia ja lupiinia Crowdsorsa-mobiilipelin avulla. Jokainen voi osallistua torjuntatyöhön lataamalla sovelluksen omaan älypuhelimeen ja lähtemällä luontoon. Peliin osallistuville on jaossa yhteensä 3 300 euroa palkkioina.

Crowdsorsan joukkoistettu vieraslajitorjuntamissio starttaa kesäkuun alussa, 1.6. kello 10, ja sinut on kutsuttu mukaan!

Näin valmistaudut tehtävään:
●	Lataa ilmainen Crowdsorsa-mobiilisovellus
●	Luo käyttäjätunnus (ilman erikoismerkkejä)
●	Tykkää paikallisesta tehtävästä sovelluksessa → ❤️
●	Tutustu ohjeisiin ja tee testikysely ennen osallistumista torjuntaan

Sovelluksen kautta pääset mukaan kartoittamaan, videoimaan ja torjumaan vieraslajikasveja.

Tule mukaan tekemään kesän merkityksellisin luontoteko!

Lue lisää kunnan verkkkosivujen uutisesta, johon pääset siirtymään alla olevan painikkeen kautta.
Huovin kenttä pois käytöstä kesäkauden 2026Koti ja ympäristö
Huovin kenttä Nuijamiehentiellä poistuu käytöstä Kilpitien saneerauksen vuoksi. Kenttä tarvitaan urakoitsijan käyttöön työmaa- ja varastoalueeksi 30.11.2026 asti.

Urakoitsija on tuonut alueelle työmaakopit ja kenttä rajataan vielä työmaa-alueeksi, kun urakka alkaa arviolta 18.5.2026.

Kilpitien saneerauksen yhteydessä Huovin kentän viereen rakennetaan uusi jätevedenpumppaamo. Hanke sisältää lisäksi katu- ja vesihuoltorakenteiden uusimista sekä muita kunnallisteknisiä töitä Huovin alueella. Työmaan järjestelyjen vuoksi Huovin kentän pitäminen avoinna ei ole turvallisesti mahdollista urakan aikana.

Kentän vieressä sijaitseva Huovin leikkipuisto on normaalisti käytettävissä koko urakan ajan, ja kulkuyhteydet leikkipuistoon järjestetään turvallisesti.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa haittaa
Työnantajat voivat nyt ilmoittautua Nuorten rekrytointituen hakijoiksiYleistä
Työnantajat voivat nyt ilmoittautua Nuorten rekrytointituen hakijoiksi. Tampereen seudun työllisyysalueelle on myönnetty lähes kolme miljoonaa euroa nuorten työllistämiseen. Rahoitus on myönnetty Tampereen kaupungille, joka vastuukuntana huolehtii tuen jakamisesta alueen muihin kuntiin.  

Tuen avulla kannustetaan työnantajia palkkaamaan 18–29-vuotiaita työttömiä työnhakijoita vähintään kuuden kuukauden työsuhteisiin. Työnantaja voi saada 50 prosenttia palkkakustannuksista, enintään 1 500 euroa kuukaudessa palkattua nuorta kohti. Sekä työnantajan että palkattavan nuoren tulee täyttää tietyt edellytykset.
Vuorenhaan raitin rakentaminen alkaaKoti ja ympäristö
Vuorenhaan raitin kevyen liikenteen väylän rakentaminen alkaa nykyisen ulkoilureitin rinnalle. Rakentamisen tavoitteena on parantaa alueen liikkumismahdollisuuksia ja turvallisuutta.

Työt käynnistyvät puunkaadolla 23.2. alkavalla viikolla, ja varsinaiset maatyöt alkavat aikaisintaan maaliskuun alkupuolella. Vuoden 2026 aikana rakennetaan Vuorenhaantien ja Aittokorventien välinen osuus sekä paikoitusalue. Urakan arvioidaan valmistuvan pääosin kevättalven aikana.

Rakennustöiden aikana alueella voi esiintyä tilapäisiä häiriöitä ulkoiluun ja liikkumiseen. Kunta pahoittelee työstä aiheutuvaa haittaa ja pyytää alueella liikkuvia huomioimaan työmaajärjestelyt.
Suupan uuden huoltorakennuksen rakennustyöt käynnistyvätKoti ja ympäristö
Keskusurheilukentän vieressä oleva Suupan huoltorakennus on valmistunut 1980-luvun loppupuolella. Rakennus ei vastaa enää käyttötarkoitukseltaankaan tämän päivän vaatimuksia. Vanha huoltorakennus on päätetty korvata kokonaan uudella rakennuksella.

Uuden huoltorakennuksen rakennusurakoitsijaksi on valittu Rakennustoimisto Pekka Kynnös Oy.

Rakennustyöt alkavat 22.9.2025 työmaa-alueen aitaamisella, jolla on vaikutusta alueen kevyen liikenteen kulkuyhteyksiin seuraavasti:

Vähäjärven rannan kevyen liikenteen väylältä kulku vanhan huoltorakennuksen ohi päättyy. Kiertoreitti rakennetaan työmaa-alueen viereen. Kiertoreitti on käytössä koko rakennusajan, eli elokuuhun 2026 saakka.

Tenniskentille kulku tapahtuu kenttien pohjoispäädystä, koska eteläpäädyn kulkureitit jäävät työmaa-alueelle.

Tutustu hankkeeseen tarkemmin ja katso kulkureittisuunnitelma suurempana kunnan verkkosivuilta.
Pirkkalan kunta esittää Saunapuron aluetta suojeltavaksiKunta ja hallinto
Valtuusto päätti 8.9.2025 yksimielisesti esittää Pirkanmaan ELY-keskukselle noin 30 ha alueen rauhoittamista. Saunapuro on monimuotoinen elinympäristö, jossa esiintyy uhanalaisia lajeja kuten hömötiainen ja pyy. Luonnonsuojelualueen valmistelu perustuu Pirkkalan kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaan sekä 18. maaliskuuta 2024 tehtyyn valtuustoaloitteeseen, jossa esitettiin Saunapuron suojelua. Kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaan on kirjattu, että kunnan tavoitteena on kasvattaa suojelualueiden määrää merkittävästi vuoteen 2030 mennessä. 

Saunapuron suojelemisen myötä kunnan omistamien suojelualueiden pinta-ala kasvaa 34 hehtaarista 64 hehtaariin. Alueelle ei ole suunnitteilla retkeilyrakenteita, mutta normaali liikkuminen Saunapuron alueella sekä marjojen ja sienten poiminta sallitaan. Rauhoitus turvaa arvokkaan luontokokonaisuuden säilymisen.
ResQ -hävikkiruokasovellus käyttöön ylijäämäruoan myyntiinKoti ja ympäristö
Pirkkalan kunta on ottanut käyttöön ResQ -hävikkiruokasovelluspalvelun maaliskuussa 2023.

ResQ -sovellus tarjoaa hävikkiruoan myyntiin tarkoitettua sovelluspalvelua, jonka kautta kuluttajille myydään ruokaa roskiin heittämisen sijaan. Pirkkalan kunnasta mukana palvelussa ovat kaikki koulut lukuunottamatta Hyrsingin koulua. Päiväkodeista mukana ovat: Soljan lastentalo, Nuoliala, Pakkalanlyhty, Kurikankulma, Kurikanpirtti, Kurikan Helmi, Puuhkalakki ja Pere.

ResQ Club -sovellus on vapaasti ladattavissa puhelimeen tai tablettiin eri sovelluskaupoista (App Store, Google Play ja Windows Phone Store).

Lue lisää Pirkkalan kunnan internetsivuilta.