Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa -allianssisopimus allekirjoitettiin

Lähde: Uutiset
Allianssisopimuksen allekirjoittajat pöydän ääressä.

Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa -allianssi sai virallisen sinetin, kun allianssisopimus allekirjoitettiin Raatihuoneella 4.10. Sopimus solmittiin Tampereen Raitiotie Oy:n, Tampereen kaupungin, Pirkkalan kunnan, NRC Group Finland Oy:n, YIT Suomi Oy:n, AFRY Finland Oy:n sekä Sweco Finlandin Oy:n kesken. Sopimus koskee Pirkkala-Linnainmaa -raitiotien toteutussuunnittelua sekä mahdollista rakentamista.

Tavoitteena on, että lokakuussa 2024 Tampereen ja Pirkkalan valtuustot voivat päättää allianssin toteutussuunnittelun tulosten perusteella raitiotien rakentamisesta, rakentamisen laajuudesta ja mahdollisesta raitiotieradan vaiheittain toteuttamisesta. Molemmat valtuustot asettivat huhtikuun päätöksissään rakentamispäätöksenteon ehdoksi rakentamisen valtionavun varmistumisen.

- Saimme Pirkkalan kanssa osaavat ja tulokselliset kumppanit suunnittelemaan meille lisää vetovoimaista raitiotiejärjestelmää. Ratikka on paitsi sen kiskot ja vaunut, myös taidonnäyte modernista tulevaisuuden Tampereesta. Tamperelaiset ovat ottaneet Ratikan omakseen, sen suosio jatkaa kasvuaan ja se on soljahtanut erinomaisesti osaksi kaupunkimme liikennejärjestelmää. Raitiotien rakentaminen on tähän mennessä edennyt suunnitellussa aikataulussa ja sovitussa kustannusarviossa. Näin odotetaan tapahtuvan jatkossakin. Tästä on hyvä jatkaa, Tampereen pormestari Kalervo Kummola sanoo.

- Tampereen seudulla tavoitellaan raideliikennepainotteista joukkoliikennettä ja tämän suunnittelussa Pirkkala on päättänyt olla mukana. Nyt alkava raitiotien toteutussuunnittelu tuottaa meille päätöksentekoon tarvittavat tiedot mm. rakentamisen kustannuksista, joiden perusteella valtuusto tekee päätöksensä. Pirkkalassa on tarkkaan seurattu Tampereen Ratikan ensimmäisiä vuosia ja siitä saadut kokemukset ja näytöt riittävät vakuuttamaan, että kyseessä on oikeasti kuntakehityshanke, jonka avulla kunnan elinvoimaisuutta voidaan menestyksekkäästi kehittää, Pirkkalan pormestari Marko Jarva kertoo.

Sopimuksen allekirjoitus käynnistää samalla allianssin kehitysvaiheen, jonka aikana allianssi laatii raitiotiekaduista katusuunnitelmat, toteutussuunnitelman ja laskee raitiotien rakentamisen tavoitekustannuksen.

- Tampereen Ratikan laajeneminen seudulliseksi järjestelmäksi ottaa seuraavan konkreettisen askeleensa, kun uusi Pirkkala-Linnainmaa -allianssi aloittaa toimintansa. Käärimme hihat ja ryhdymme ripeästi hommiin uuden, vaikkakin tutun, allianssin kanssa. Edessämme on varsin intensiivinen, noin vuoden mittainen kehitysvaihe, jolle luonnollisesti toivomme jatkoa rakentamisen merkeissä, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö sanoo.

Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien toteutussuunnittelun lähtökohtana on Tampereen ja Pirkkalan valtuustoissa huhtikuussa hyväksytyn hankesuunnitelman 335 miljoonan euron investointikustannusarvio, josta kehitysvaiheen osuus on 13,5 miljoonaa euroa.

Uusi allianssi aloittaa työnsä heti

Pirkkala-Linnainmaa -allianssin kehitysvaihe alkaa lokakuun alusta. Kehitysvaiheessa painottuu suunnittelutoiminta, jota uudessa allianssissa edustavat Sweco Finland Oy ja AFRY Finland Oy.

- Uusittu luottamus tuntuu aina hyvältä. On hienoa päästä tekemään yhteistyötä Tampereen kaupungin, Pirkkalan kunnan ja Tampereen Raitiotie Oy:n kanssa entistäkin kestävämmän, elinvoimaisemman ja toimivamman kaupunkiseudun kehittämiseksi. Hyvät kokemukset Tampereen Ratikan aiemmista vaiheista luovat vankan pohjan tähän hankkeeseen ja odotamme projektin alkua innolla, sanoo Swecon Infra ja liikenne -toimialan johtaja Juho Siipo.

- Olemme ylpeitä siitä, että saamme AFRYllä jatkaa Tampereen Ratikan suunnittelua sen kolmannessakin vaiheessa. Luotan siihen, että löydämme yhdessä asiakkaiden ja allianssin palveluntuottajakumppanien kanssa allianssin kehitysvaiheessa hankkeelle innovatiiviset ja kustannustehokkaat ratkaisut, joilla hanke saadaan vietyä toteutusvaiheeseen ja toteutettua laadukkaasti. Raitiotiehankkeilla edistetään erinomaisella tavalla AFRY:n strategian mukaisesti kestävää liikennettä ja luodaan tulevaisuuden kaupunkeja, kertoo AFRY:n Infra -liiketoimintayksikön johtaja Mikko Inkala.

Kehitysvaiheen lopulla, lokakuussa 2024, Tampereen ja Pirkkalan valtuustot voivat toteutussuunnittelun tulosten perusteella päättää raitiotien rakentamisesta. Uuden allianssin mahdollisesta rakentamisesta vastaavat NRC Finland Oy ja YIT Suomi Oy.

- Nyt voitettu allianssihanke on erinomainen osoitus konsortiomme henkilöstön lujasta ammattitaidosta ja kokemuksesta monimuotoisessa raitiotien ja infrarakentamisen ympäristössä. Pirkkala-Linnainmaa -allianssi meille erinomaisesti sopiva jatkumo Tampereen raitiotien aiempiin vaiheisiin, toteaa NRC:n Raitiotie-divisioonan johtaja Jouni Kekäle

- Voitettu hankintakilpailu on vahva näyte sekä meidän että yhteistyökumppaniemme yhteisestä vahvasta ammattitaidosta ja osaamisesta. Olemme iloisia, että pääsemme kehittämään tätä alueellisesti ja yhteiskunnallisesti merkittävää hanketta yhdessä kaikkien osapuolien kanssa, sanoo Infra-segmentin johtaja Aleksi Laine YIT:stä.


Kuvateksti

Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa -allianssisopimuksen allekirjoitustilaisuus Raatihuoneella 4.10.2023. Pöydän ympärillä Milko Tietäväinen, Jouko Aarnio, Juho Siipo, Pekka Sirviö, Marko Jarva, Harri Luukkarinen, Jouni Kekäle, Ville-Mikael Tuominen, Jaakko Joensuu, Juha Yli-Rajala, Mikko Inhala, Mikko Nurminen, Risto Räty, Kalervo Kummola, Antti Korhonen, Aleksi Laine. Kuva: Wille Nyyssönen/Tampereen Raitiotie Oy

Lisätiedot

Neea Loimuvirta
pormestarin eritysavustaja, Tampereen kaupunki
neea.loimuvirta@tampere.fi
p. 040 543 5412

Marko Jarva
pormestari, Pirkkalan kunta
marko.jarva@pirkkala.fi
p. 044 486 1111

Pekka Sirviö
toimitusjohtaja, Tampereen Raitiotie Oy
pekka.sirvio@tampereenraitiotie.fi
p. 040 334 5798

Juho Siipo
toimialajohtaja, Sweco Finland Oy
juho.siipo@sweco.fi
p. 0400 764 890

Mikko Inkala
liiketoimintayksikön johtaja, AFRY Finland Oy
mikko.inkala@afry.com
p. 040 716 9133

Jouni Kekäle
johtaja, NRC Group Finland Oy
jouni.kekale@nrcgroup.fi
p.040 862 1802

Antti Korhonen
yksikönjohtaja, YIT Suomi Oy
antti.korhonen@yit.fi
p. 040 529 8306

Suositut kortit

Meidän Pirkkalan 2026 esittelypaikkahaku on käynnissä, ilmoittaudu viimeistään 31.5.Yleistä
Pirkkalan kunta järjestää Meidän Pirkkala -tapahtuman torstaina 27.8.2026 klo 17–19.30. Pirkkalassa toimivat yhdistykset, muut yleishyödyllistä toimintaa harjoittavat organisaatiot sekä tänä vuonna myös yritykset voivat hakea esittelypaikkaa oheisella hakulomakkeella. Esittelypaikat sijaitsevat Verson piha-alueella. Lähtökohtaisesti tarjoamme telttapaikan ja esittelypöydän (n. 150 x 75 cm). Paikka on maksutta käytössä, mutta edellytämme esittelytoiminnan jatkuvan koko tapahtuman keston ajan.
Matonpesupaikat avattu 7.5.2026Koti ja ympäristö
Mattopyykille pääsee 7.5.2026 alkaen sekä Turriin että Loukonlahteen.
Keväthuollot on tehty ja paikat ovat käytettävissä. 

Lisätietoja kunnan verkkosivuilta.
Crowdsorsan vieraslajipeli tulee taas PirkkalaanKoti ja ympäristö
Pirkkalassa voi tulevana kesänä jälleen ansaita palkkioita hävittämällä haitallista jättipalsamia ja lupiinia Crowdsorsa-mobiilipelin avulla. Jokainen voi osallistua torjuntatyöhön lataamalla sovelluksen omaan älypuhelimeen ja lähtemällä luontoon. Peliin osallistuville on jaossa yhteensä 3 300 euroa palkkioina.

Crowdsorsan joukkoistettu vieraslajitorjuntamissio starttaa kesäkuun alussa, 1.6. kello 10, ja sinut on kutsuttu mukaan!

Näin valmistaudut tehtävään:
●	Lataa ilmainen Crowdsorsa-mobiilisovellus
●	Luo käyttäjätunnus (ilman erikoismerkkejä)
●	Tykkää paikallisesta tehtävästä sovelluksessa → ❤️
●	Tutustu ohjeisiin ja tee testikysely ennen osallistumista torjuntaan

Sovelluksen kautta pääset mukaan kartoittamaan, videoimaan ja torjumaan vieraslajikasveja.

Tule mukaan tekemään kesän merkityksellisin luontoteko!

Lue lisää kunnan verkkkosivujen uutisesta, johon pääset siirtymään alla olevan painikkeen kautta.
Huovin kenttä pois käytöstä kesäkauden 2026Koti ja ympäristö
Huovin kenttä Nuijamiehentiellä poistuu käytöstä Kilpitien saneerauksen vuoksi. Kenttä tarvitaan urakoitsijan käyttöön työmaa- ja varastoalueeksi 30.11.2026 asti.

Urakoitsija on tuonut alueelle työmaakopit ja kenttä rajataan vielä työmaa-alueeksi, kun urakka alkaa arviolta 18.5.2026.

Kilpitien saneerauksen yhteydessä Huovin kentän viereen rakennetaan uusi jätevedenpumppaamo. Hanke sisältää lisäksi katu- ja vesihuoltorakenteiden uusimista sekä muita kunnallisteknisiä töitä Huovin alueella. Työmaan järjestelyjen vuoksi Huovin kentän pitäminen avoinna ei ole turvallisesti mahdollista urakan aikana.

Kentän vieressä sijaitseva Huovin leikkipuisto on normaalisti käytettävissä koko urakan ajan, ja kulkuyhteydet leikkipuistoon järjestetään turvallisesti.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa haittaa
Työnantajat voivat nyt ilmoittautua Nuorten rekrytointituen hakijoiksiYleistä
Työnantajat voivat nyt ilmoittautua Nuorten rekrytointituen hakijoiksi. Tampereen seudun työllisyysalueelle on myönnetty lähes kolme miljoonaa euroa nuorten työllistämiseen. Rahoitus on myönnetty Tampereen kaupungille, joka vastuukuntana huolehtii tuen jakamisesta alueen muihin kuntiin.  

Tuen avulla kannustetaan työnantajia palkkaamaan 18–29-vuotiaita työttömiä työnhakijoita vähintään kuuden kuukauden työsuhteisiin. Työnantaja voi saada 50 prosenttia palkkakustannuksista, enintään 1 500 euroa kuukaudessa palkattua nuorta kohti. Sekä työnantajan että palkattavan nuoren tulee täyttää tietyt edellytykset.
Vuorenhaan raitin rakentaminen alkaaKoti ja ympäristö
Vuorenhaan raitin kevyen liikenteen väylän rakentaminen alkaa nykyisen ulkoilureitin rinnalle. Rakentamisen tavoitteena on parantaa alueen liikkumismahdollisuuksia ja turvallisuutta.

Työt käynnistyvät puunkaadolla 23.2. alkavalla viikolla, ja varsinaiset maatyöt alkavat aikaisintaan maaliskuun alkupuolella. Vuoden 2026 aikana rakennetaan Vuorenhaantien ja Aittokorventien välinen osuus sekä paikoitusalue. Urakan arvioidaan valmistuvan pääosin kevättalven aikana.

Rakennustöiden aikana alueella voi esiintyä tilapäisiä häiriöitä ulkoiluun ja liikkumiseen. Kunta pahoittelee työstä aiheutuvaa haittaa ja pyytää alueella liikkuvia huomioimaan työmaajärjestelyt.
Suupan uuden huoltorakennuksen rakennustyöt käynnistyvätKoti ja ympäristö
Keskusurheilukentän vieressä oleva Suupan huoltorakennus on valmistunut 1980-luvun loppupuolella. Rakennus ei vastaa enää käyttötarkoitukseltaankaan tämän päivän vaatimuksia. Vanha huoltorakennus on päätetty korvata kokonaan uudella rakennuksella.

Uuden huoltorakennuksen rakennusurakoitsijaksi on valittu Rakennustoimisto Pekka Kynnös Oy.

Rakennustyöt alkavat 22.9.2025 työmaa-alueen aitaamisella, jolla on vaikutusta alueen kevyen liikenteen kulkuyhteyksiin seuraavasti:

Vähäjärven rannan kevyen liikenteen väylältä kulku vanhan huoltorakennuksen ohi päättyy. Kiertoreitti rakennetaan työmaa-alueen viereen. Kiertoreitti on käytössä koko rakennusajan, eli elokuuhun 2026 saakka.

Tenniskentille kulku tapahtuu kenttien pohjoispäädystä, koska eteläpäädyn kulkureitit jäävät työmaa-alueelle.

Tutustu hankkeeseen tarkemmin ja katso kulkureittisuunnitelma suurempana kunnan verkkosivuilta.
Pirkkalan kunta esittää Saunapuron aluetta suojeltavaksiKunta ja hallinto
Valtuusto päätti 8.9.2025 yksimielisesti esittää Pirkanmaan ELY-keskukselle noin 30 ha alueen rauhoittamista. Saunapuro on monimuotoinen elinympäristö, jossa esiintyy uhanalaisia lajeja kuten hömötiainen ja pyy. Luonnonsuojelualueen valmistelu perustuu Pirkkalan kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaan sekä 18. maaliskuuta 2024 tehtyyn valtuustoaloitteeseen, jossa esitettiin Saunapuron suojelua. Kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaan on kirjattu, että kunnan tavoitteena on kasvattaa suojelualueiden määrää merkittävästi vuoteen 2030 mennessä. 

Saunapuron suojelemisen myötä kunnan omistamien suojelualueiden pinta-ala kasvaa 34 hehtaarista 64 hehtaariin. Alueelle ei ole suunnitteilla retkeilyrakenteita, mutta normaali liikkuminen Saunapuron alueella sekä marjojen ja sienten poiminta sallitaan. Rauhoitus turvaa arvokkaan luontokokonaisuuden säilymisen.
ResQ -hävikkiruokasovellus käyttöön ylijäämäruoan myyntiinKoti ja ympäristö
Pirkkalan kunta on ottanut käyttöön ResQ -hävikkiruokasovelluspalvelun maaliskuussa 2023.

ResQ -sovellus tarjoaa hävikkiruoan myyntiin tarkoitettua sovelluspalvelua, jonka kautta kuluttajille myydään ruokaa roskiin heittämisen sijaan. Pirkkalan kunnasta mukana palvelussa ovat kaikki koulut lukuunottamatta Hyrsingin koulua. Päiväkodeista mukana ovat: Soljan lastentalo, Nuoliala, Pakkalanlyhty, Kurikankulma, Kurikanpirtti, Kurikan Helmi, Puuhkalakki ja Pere.

ResQ Club -sovellus on vapaasti ladattavissa puhelimeen tai tablettiin eri sovelluskaupoista (App Store, Google Play ja Windows Phone Store).

Lue lisää Pirkkalan kunnan internetsivuilta.