Pirkkala–Linnainmaa -raitiotien hankesuunnitelma valmis – jatkosuunnittelusta päätetään huhtikuussa

Lähde: Uutiset
Havainnekuva, jossa raitiotievaunu kulkemassa Nuolialantietä.

Pirkkala–Linnainmaa -raitiotien hankesuunnitelma on valmis. Se sisältää muun muassa alustavat katusuunnitelmat sekä hankevaihtoehtojen vertailun ja vaikutusarvioinnin kustannusarvioineen. Hankesuunnitelma toimii pohjana kuntien päätöksille mahdollisesta jatkosuunnittelusta ja myöhemmin päätettävästä raitiotien rakentamisesta. Hankesuunnitelmaan voi tutustua tampereenratikka.fi-hankesivuilla.

Kustannusarviot

Pirkkala-Linnainmaa -raitiotien ja varikon rakentamisen kustannusarvio on yhteensä 335 miljoonaa euroa. Kustannusarviossa näkyy maarakennuskustannusten voimakas, yli 20 prosentin kasvu seudullisen yleissuunnitelman kustannustasosta. Lisäksi suunnitelmakuvissa on esitetty raitiotiehen liittyviä katuympäristön parannuksia, jotka ovat arviolta 43 miljoonaa euroa.

Linnainmaan ratahaaran raitiotien kustannusarvio on 83 ja Pirkkalan ratahaaran 219 miljoonaa euroa, josta Pirkkalan kunnan osuus 114 ja Tampereen kaupungin osuus 105 miljoonaa euroa. Lisäksi molempia kuntia koskevat varikon laajennuksen kustannukset ovat noin 33 miljoonaa euroa. Vaiheittain toteutettaessa ensimmäisen toteutusvaiheen Partola-Linnainmaa -välin kustannusarvio on 247 miljoonaa, josta Pirkkalan raitiotieosuus on 26 miljoonaa euroa. Lähtökohtana on, että valtio osallistuu raitiotien suunnitteluun ja rakentamiseen 30 prosentin valtionosuudella Tampereen raitiotien aiempien toteutusvaiheiden mukaisesti.

Jos Tampere ja Pirkkala tekevät myöhemmin myönteisen rakentamispäätöksen, ne eivät investoi raitiotiehen kerralla kymmeniä miljoonia, vaan maksavat Tampereen Raitiotie Oy:lle tämän investoinnin takaisin vuosittaisina vastikkeina 40 vuoden aikana.

Joukkoliikenteen liikennöintikustannuksia arvioidaan kertyvän vuonna 2030 bussiliikenteeseen perustuvassa vertailuvaihtoehdossa 30,6 miljoonaa euroa vuodessa, raitiotievaihtoehdossa Suupalta Linnainmaalle 34,3 miljoonaa euroa vuodessa ja raitiotievaihtoehdossa Partolasta Linnainmaalle 32,2 miljoonaa euroa vuodessa.

Ratikan vaikutukset

Hankesuunnitelmassa laaditun kokonaishyötylaskelman mukaan Pirkkala-Linnainmaa -raitiotie on kuntataloudellisesta näkökulmasta kannattava hanke. Taloudellisia hyötyjä tulee siitä, että raitiotie lisää kaupunkirakenteen tiivistymistä ja eheytymistä raitiotievyöhykkeellä ja nostaa maan arvoa raitiotien läheisyydessä.

Hankesuunnitelmassa on verrattu raitiotien vaikutuksia suhteessa bussijärjestelmään. Lisäksi vaikutusarvioinnissa on verrattu koko Pirkkalan Suupan kuntakeskus – Tampereen Linnainmaa -osuutta vaiheittain rakentamisen vaihtoehtoon, jossa Pirkkalan päätepysäkki on ensivaiheessa Partola ja vuoteen 2035 mennessä Suupan kuntakeskus.

Pirkkala-Linnainmaa -raitiotien arvioidaan tuovan kiinteistötaloudellisia tuloja vuoteen 2050 mennessä noin 263 miljoonaa enemmän kuin bussiliikenteeseen perustuva vaihtoehto. Tästä Tampereelle tulisi 185 ja Pirkkalalle 78 miljoonaa lisää kiinteistötaloudellisia tuloja. Raitiotiellä on vahva brändiarvo bussiin verrattuna. Sen arvioidaan parantavan Tampereen kaupunkiseudun imagoa ja vetovoimaisuutta sekä vauhdittavan kiinteistökehitystä.

Raitiotie lisää bussivaihtoehtoa enemmän myös ilmastotavoitteita edistävää liikkumista joukkoliikenteellä. Raitiotien varteen arvioidaan vuoteen 2050 mennessä sijoittuvan noin 14 000 asukasta ja 2000 työpaikkaa enemmän kuin bussilinjastoon perustuvassa vaihtoehdossa. Raitiotie mahdollistaa bussivaihtoehtoa paremmin autottoman liikkumisen, mutta lisää vaihtoja ja pidentää kävelymatkoja pysäkille.

Raitiotie tarjoaa laadukasta, tasaista ja ennakoitavaa matkantekoa. Omalla kaistallaan kulkeva raitiovaunu toimii hyvin myös ruuhka-aikoina. Raitiotien arvioidaan vähentävän hieman autoliikenneverkon ruuhkaisuutta, mutta siirtävän liikennettä myös muille väylille.

Raitiotien rakentamisvuosina aiheutuu haittaa lähialueen asukkaille ja yrityksille, joiden saavutettavuutta ja viihtyisyyttä työmaat heikentävät väliaikaisesti.

Hankesuunnitelma

Tampere ja Pirkkala ovat teettäneet yhdessä raitiotien Pirkkala-Linnainmaa hankesuunnitelmaa. Suunnitelma on jatkoa raitiotien seudulliselle yleissuunnitelmalle, joka laadittiin vuosina 2019–2021 Tampereen, Pirkkalan, Ylöjärven ja Kangasalan yhteistyönä. Raitiotien seudullista suunnittelutyötä on koordinoinut vuoden 2022 alusta lähtien Tampereen Raitiotie Oy.

Hankesuunnitelma on laadittu alustavien katusuunnitelmaluonnosten tarkkuudella. Suunnittelu on tehty vuorovaikutuksessa kuntalaisten ja sidosryhmien kanssa. Suunnitelmia on voinut kommentoida netin karttapalautekyselyssä sekä yleisötilaisuuksissa ja sidosryhmätyöpajoissa. Suunnittelun aikana alustavat katusuunnitelmaluonnokset on käsitelty Tampereen ja Pirkkalan yhdyskuntalautakunnissa.

Hankesuunnitelman luonnosmateriaaleista pyydettiin joulu-tammikuussa lausunnot sidosryhmiltä, muun muassa elinkeinoelämältä, kansalaisjärjestöiltä ja viranomaistahoilta. Lausuntoja saatiin 38 sidosryhmältä. Lausuntoja hyödynnettiin vaikutusarvioinnissa ja jonkin verran jo hankesuunnitelmassa, mutta tarkemmin ne otetaan huomioon mahdollisessa jatkosuunnittelussa. Pääosa lausunnonantajista oli suunnitelmiin tyytyväisiä.

Hankesuunnitelman eteläinen ratahaara jatkuu nykyisen raitiolinjan 1 Sorin aukion pysäkiltä Hatanpään valtatietä pitkin Rantaperkiöön ja Nuolialantietä Härmälän läpi Pirkkalan Partolan aluekeskukseen. Partolasta raitiotie kulkee Naistenmatkantietä Pirkkalan Suupan kuntakeskukseen. Eteläisen ratahaaran pituus on 9,3 km, josta 4,7 km sijoittuu Tampereen kaupungin alueelle ja 4,6 km Pirkkalan kunnan alueelle. Ratahaaralla on 11 raitiovaunupysäkkiparia, joista 6 sijoittuu Tampereen ja 5 Pirkkalan puolelle.

Hankesuunnitelman itäinen ratahaara jatkuu nykyisen raitiolinjan 1 Kaupin kampuksen pysäkiltä Tenniskatua pitkin Alasjärven länsipuolelle, ylittää Teiskontien (valtatien 12) Alasjärven kohdalla ja jatkaa Heikkilänkatua valtatien 9 yli Linnainmaan päätepysäkille Koilliskeskukseen, Mäentakusenkadulle. Itäisen ratahaaran pituus on 4,3 km ja sille sijoittuu 4 raitiovaunupysäkkiparia. Itäiselle ratahaaralle on suunniteltu Heikkilänkadun pohjoispuoliselle alueelle tulevaisuuden varaus raitiovaunuvarikolle.

Hankesuunnitelman kokonaisuuteen sisältyy Hervannan raitiovaunuvarikon laajentaminen Pirkkala-Linnainmaa raitiotien myötä lisääntyneen vaunumäärän tarpeisiin. Suunnitelmaan sisältyy myös kolme merkittävää bussi- ja raitiovaunuliikenteen vaihtopysäkkiä: Suuppa, Partola ja Linnainmaa. Lisäksi suunnitelmassa on mahdollistettu raitioradan jatkaminen Suupalta eteenpäin länteen tai etelään, Rantaperkiöstä Vuorekseen ja Linnainmaalta edelleen Risson ja Kangasalan Lamminrahkan suuntaan.

Päätöksenteko

Pirkkala-Linnainmaa -raitiotien hankesuunnitelmaa esitellään Tampereen kaupunginhallitukselle 6.3. kokouksessa ja edelleen Tampereen ja Pirkkalan valtuustoille myöhemmin maaliskuussa. Tämän lisäksi Pirkkalassa järjestetään maaliskuussa kaksi erillistä valtuustoinfoa. Tampereen kaupunginhallitus ja Pirkkalan kunnanhallitus käsittelevät hankesuunnitelmaa huhtikuun alussa. Tampereen ja Pirkkalan valtuustojen on tarkoitus päättää 24.4.2023, aloitetaanko Pirkkala-Linnainmaa-raitiotien toteutussuunnittelu välittömästi hankesuunnitelman perään. Toteutussuunnittelu voisi alkaa kilpailutuksen jälkeen aikaisintaan syys-lokakuussa 2023.

Mahdollisen toteutussuunnittelun aikana laaditaan varsinaiset katusuunnitelmaehdotukset, jolloin kuntalaisilla ja eri toimijoilla on edelleen mahdollisuus osallistua raitiotien suunnitteluun. Tavoiteaikataulun mukaan toteutussuunnittelu valmistuisi syyskuussa 2024, jolloin rakentamispäätös voitaisiin tehdä lokakuussa 2024.

Lisätietoja

Hankkeen verkkosivut
tampereenratikka.fi/suunnittelu/pirkkala-linnainmaa/

Tampereen kaupunki

Johtaja

Mikko Nurminen

puhelin +358 40 801 2665

sähköposti etunimi.sukunimi@tampere.fi

Pirkkalan kunta

Yhdyskuntajohtaja

Jouni Korhonen

puhelin +358 50 512 3981

sähköposti etunimi.sukunimi@pirkkala.fi

Tampereen Raitiotie Oy


Kehityspäällikkö

Ville-Mikael Tuominen

puhelin +358 50 343 0700

sähköposti etunimi.sukunimi@tampereenraitiotie.fi

Toimitusjohtaja

Pekka Sirviö

puhelin +358 40 334 5798

sähköposti etunimi.sukunimi@tampereenraitiotie.fi

Suositut kortit

Pirkkalan kunta esittää Saunapuron aluetta suojeltavaksiKunta ja hallinto
Valtuusto päätti 8.9.2025 yksimielisesti esittää Pirkanmaan ELY-keskukselle noin 30 ha alueen rauhoittamista. Saunapuro on monimuotoinen elinympäristö, jossa esiintyy uhanalaisia lajeja kuten hömötiainen ja pyy. Luonnonsuojelualueen valmistelu perustuu Pirkkalan kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaan sekä 18. maaliskuuta 2024 tehtyyn valtuustoaloitteeseen, jossa esitettiin Saunapuron suojelua. Kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaan on kirjattu, että kunnan tavoitteena on kasvattaa suojelualueiden määrää merkittävästi vuoteen 2030 mennessä. 

Saunapuron suojelemisen myötä kunnan omistamien suojelualueiden pinta-ala kasvaa 34 hehtaarista 64 hehtaariin. Alueelle ei ole suunnitteilla retkeilyrakenteita, mutta normaali liikkuminen Saunapuron alueella sekä marjojen ja sienten poiminta sallitaan. Rauhoitus turvaa arvokkaan luontokokonaisuuden säilymisen.
Mattopyyksille ehtii vieläKoti ja ympäristö
Syksy tekee tuloaan, mutta vielä ehtii mattopyykille. Matonpesupaikat pidetään vielä avoinna syyskuun ajan, jonka jälkeen ne huolletaan talviteloille.

Loukonlahden matonpesupaikka
Kirkkoveräjäntie 12, 33950 Pirkkala

Turrin matonpesupaikka
Pursitie 8, 33960 Pirkkala
Liikennejärjestelyt Pirkkala-kampuksen alueella 6.9.2025 alkaenKoti ja ympäristö
Pirkkalan kampusalueen maanrakennusurakka etenee, ja työalueet muuttuvat urakan edetessä. Tämän vuoksi liikennejärjestelyjä päivitetään vapaa-aikakeskuksen ja urheilukentän läheisyydessä.

Muutokset seuraavasti:

Jalankulku ja pyöräily: Reittejä muutetaan turvallisuuden ja sujuvuuden varmistamiseksi.
Ajoneuvoliikenne: Vapaa-aikakeskuksen ja huoltorakennusten huoltoliikenteen reittejä uudelleen järjestellään.
Muilta osin alueen kulkureitit säilyvät ennallaan.

Uudet liikennejärjestelyt otetaan käyttöön perjantain 5.9.2025 aikana, ja ne opastetaan selkeästi liikennemerkein. Työmaa-alueet on rajattu suoja-aidoin, eikä niihin ole pääsyä sivullisilla.

Liikennejärjesely- ja aluesuunnitelma löytyy kunnan verkkosivujen hankesivuilta.
Vesikatkoksia Killon alueella Killontien saneeraukseen liittyenKoti ja ympäristö
Killontien ja Palotien liittymäalueella tehdään vesijohtotöitä syyskuun alusta 2025 alkaen. Töistä voi aiheutua Killontien loppupään kiinteistöihin vesikatkoja arkipäivisin klo 8–16. Katkot kestävät muutamia tunteja kerrallaan.

Työn aikana vedenpaine voi tilapäisesti laskea laajemminkin Killon alueella. Lisäksi vedessä voi esiintyä samentumista, joka poistuu juoksuttamalla vettä hetken ajan. Kiinteistöt liitetään uuteen runkovesijohtoon, ja vedenpaine palautuu normaaliksi työn valmistuttua.

Kiinteistöille on jaettu tiedote asiasta erikseen. Lisäksi pyrimme tiedottamaan kiinteistökohtaisesti noin vuorokausi ennen suunniteltua vesikatkosta.

Lisätietoja hankesivuilta: Killontien saneeraus
Visit Pirkkala -sivusto on julkaistuYleistä
Pirkkalan oma matkailusivusto visitpirkkala.fi kokoaa yhteen kunnasta löytyvät matkailupalvelut. Sivusto on vielä keskeneräinen, sillä se kattaa vasta osan kohteista ja palveluista. Matkailualan toimijat, tervetuloa mukaan! Nostetaan yhdessä Pirkkalan upea tarjonta esiin.
Tarkkaavaisuutta pysäköintiin Suupantiellä ja Koulutiellä – aikarajoituksiin tulossa muutoksiaKoti ja ympäristö
Pirkkalan keskustan pysäköintijärjestelyihin tehdään muutoksia Suupantien ja Koulutien alueilla. Tavoitteena on parantaa asiointimahdollisuuksia alueen liikkeissä ja yrityksissä sekä varmistaa pysäköintipaikkojen riittävyys lyhytaikaiseen käyttöön.

Pysäköinnin aikarajoituksia päivitetään, ja on tärkeää, että alueella liikkuvat seuraavat tarkasti uusia liikennemerkkejä ja aikarajoituksia. Muutokset voivat vaikuttaa pysäköintitottumuksiin, ja virheellinen pysäköinti voi johtaa turhiin pysäköintisakkoihin.

Pysäköinnin aikamuutosten lisäksi Suupantielle apteekin eteen lisätään uusi invapysäköintipaikka helpottamaan liikkumisesteisten asiointia.

Muutokset astuvat voimaan lähipäivien aikana. Toivomme, että uudistukset parantavat keskustan saavutettavuutta ja asiointikokemusta.

Yhdyskuntatekniikka ja aluepalvelut
Kyöstintien katu- ja vesihuoltourakkaKoti ja ympäristö
Kyöstintien vesihuolto- ja katusaneerausurakka alkaa vesihuoltolinjojen rakentamisella juhannuksen jälkeisellä viikolla maantantaina 23.6. Jo kuluvalla viikolla 16.6. alkaen alueella on tehty urakan valmistelu- sekä purkutöitä. Urakassa saneerataan vesihuolto Kartanontiellä, Kyöstintiellä, Kartanonkujalla ja Perkiöntiellä sekä uusitaan osin Kartanontien ja Kartanonkujan katurakenteet.

Kartanontie on suljettu liikenteeltä rakennustöiden vuoksi 23.6. alkaen ja liikenne siirretään väliaikaiselle kiertoreitille Kyöstintien kiinteistöjen 6 ja 8 välistä. Kartanontie on suljettuna noin kukauden ajan heinäkuun loppupuolelle saakka. 

Työt valmistuvat kokonaisuudessaan syksyllä 2025.
Katso alueen liikeneteenohjaussuunnitelma ja lisätietoja urakasta kunnan hankesivuilta.

Pahoittelemme urakasta aiheutuvaa haittaa alueella.
Kirstin leikkipuiston leikkivälineet valittu - äänestys on ratkennutKoti ja ympäristö
Kirstin puisto Toiviossa on peruskorjaustyöohjelmassa vuodelle 2025. Puiston leikkivälineet uusitaan ja uutena lisäyksenä puistoalueelle rakennetaan myös pieni pelikenttä. Puistoon istutetaan monilajinen puusto. Lisäksi niityn kasvillisuutta virkistetään kukkivien niittykasvien siemenkylvöillä.

Kuntalaiset pääsivät äänestämään suosikkiaan ja kertomaan mielipiteitään leikkipuiston leikkivälineistä. Kysely oli avoinna 4.-20.3.2025 välisen ajan. Vastauksia saatiin runsaasti ja myös hyviä ideoita ja kommentteja.

Tutustu suunnitelmaan kunnan verkkosivuilla.
Haloo Pirkkala -sovelluksen kommentointimahdollisuus poistettu käytöstäKunta ja hallinto
Haloo Pirkkala -sovelluksen kommentointimahdollisuus palautteissa on poistettu käytöstä toistaiseksi. Syynä tähän ovat epäasiallisten kommenttien lisääntyminen sekä mahdollisuus kommentoida tekaistuilla nimimerkeillä. Sovelluksen käyttöön selvitellään parhaillaan kirjautumisvaihtoehtoja sovellustoimittajan kanssa. 

Palautteita voi kuitenkin edelleen jättää sovellukseen, ja kunta vastaa niihin ja ottaa ne käsittelyyn.