Askarruttaako jokin asia Pirkkalassa – kutsu kunta kylään!

Lähde: Uutiset
I love Pirkkala -muki pöydällä.

Pirkkala haluaa nyt tarjota kuntalaisille uuden tavan keskustella asioista niistä vastaavien ihmisten kanssa. Yhdistykset, yhteisöt ja erilaiset ryhmät voivat kutsua kunnan johtoa ja työntekijöitä kylään vaihtamaan ajatuksia kunnan palveluista vaikkapa kahvikupposten ääressä.

Pirkkalan kunta on olemassa kuntalaisia varten. Siksi kuntaa kehitetään tiiviissä yhteistyössä kuntalaisten kanssa. Jo olemassa olevien yhteistyömahdollisuuksien lisäksi Pirkkala haluaa uudentyyppisten kohtaamisten avulla kuulla suoraan kuntalaisten ajatuksia ja mielipiteitä.

”Nämä tapaamiset tuovat oman lisänsä kunnan ja kuntalaisten väliseen yhteistyöhön. Kohtaamisissa on tarkoitus lisätä ymmärrystä yhteisistä asioista puolin ja toisin positiivisessa hengessä. Ne eivät luonnollisesti korvaa virallisia kanavia ja päätöksentekoa. Yhteisöt voivat ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä ja kertoa mistä haluavat keskustella. Samalla voi ehdottaa kenet haluaisi kylään tai me katsomme sopivat vierailijat kunnalta aiheen mukaan”, toteaa Pirkkalan kansliapäällikkö Jaakko Joensuu.

Onko sinulla aihe, josta haluaisit jutella? Kutsu meidät kylään!

  • Mitkä asiat ovat tärkeitä ja miksi?
  • Mitä tarpeita pitäisi huomioida?
  • Miten palveluja käytetään?
  • Mitä palveluita pitäisi luoda ja mitä uudistaa?
  • Onko muualla jotain mitä Pirkkalasta ei löydy?

Kerro yhteisöstäsi ja asiastasi oheisella lomakkeella ja kutsu meidät kylään. Vastaanotamme kutsuja helmikuun loppuun eli 28.2.2023 asti. Valitsemme kutsujen joukosta 5–8 kyläilykohdetta.

Tehdään yhdessä Pirkkalasta viiden tähden kunta!

Kutsu kunta kylään -lomake

Suositut kortit

Ilmoittautuminen Pirkan opiston syksyn kursseille aikaistuu kesäkuulleHarrastukset ja vapaa-aika
Ilmoittautuminen Pirkan opiston syyslukukauden 2026 kursseille ja opintoryhmiin käynnistyy jo kesäkuussa. Aiempina vuosina syksyn kursseille on voinut ilmoittautua elokuussa. Ilmoittautuminen alkaa porrastetusti 9.–11.6.2026. Poikkeuksena ovat kielten kurssit, joille on voinut ilmoittautua jo maanantaista 27.4.2026 alkaen. Kuva: Mikko Ovaska / Pirkan opisto.
Tervetuloa Pirkkalan turvallisuusfoorumin ensimmäiseen yleisötilaisuuteen Pirkkala-saliin to 11.6.Koti ja ympäristö
Tervetuloa Pirkkalan turvallisuusfoorumin ensimmäiseen yleisötilaisuuteen kuulemaan ja keskustelemaan ajankohtaisesta teemasta: henkinen kriisinkestävyys. Tilaisuus järjestetään torstaina 11.6. klo 16.30-19 Pirkkala-salissa (Urheilutie 7, D2 ovi).

Illan ohjelmassa asiantuntijanäkemyksiä, inspiroiva keynote-puheenvuoro sekä paneelikeskustelu, jonka jälkeen on aikaa yleisökysymyksille. Puhujina mm. Huoltovarmuuskeskuksen varautumisasiantuntija Susanna Saarimaa ja tutkija Harri Gustafsberg. Kahvitarjoilu ennen tilaisuuden alkua, ilmoittaudu kahvitarjoiluun viimeistään 11.6.
Pirkkalassa suoritetaan kesän aikana asukastutkimuskyselyä puhelimitse sekä verkossaKunta ja hallinto
Pirkkalan asukastutkimuskyselyä suoritetaan kesän aikana puhelinhaastattelussa sekä sähköisellä lomakkeella. Pyrithän siis mahdollisuuksien mukaan vastaamaan puhelimeen, jos kunnasta otetaan yhteyttä. Asukastutkimus on toteutettu vuosittain Pirkkalassa vuodesta 2015 alkaen. 

Kyselyn tuloksista tiedotetaan tarkemmin loppuvuodesta 2026.
Kunnan kesän palvelut ja aukioloajat 2026Kunta ja hallinto
Kunnan kesän palvelut -koosteesta löydät Pirkkalan kunnan kesän 2026 keskeiset palvelut, aukioloajat sekä muut käytännön tiedot. Sivulla on myös poimintoja kunnan kesän tapahtumista. Linkki infopakettiin kommenteissa. 

Muut Pirkkalassa järjestettävät tapahtumat ja tilaisuudet löydät kunnan tapahtumakalenterista: pirkkala.fi/tapahtumat.
Loukonlahden liikuntapuiston esirakentamistyöt käynnissäKoti ja ympäristö
Loukonlahden alueelle suunnitellun uuden liikuntapuiston rakentaminen on alkanut. Vuoden 2026 työt sijoittuvat pääsosin kesäkaudelle. Käynnissä olevassa esirakentamisurakassa Pereentien viereisen peltoalueen reunassa kulkeva oja putkitetaan noin sadan metrin matkalta hulevesiä varten. Ojan pohjoispuolelle rakennetaan liikuntakenttien sekä lähiliikunta- ja pysäköintialueen alueelle esikuormituspenger, jonka annetaan painua ja vakiintua arviolta noin vuoden ajan. Myös ojan eteläpuoli kuuluu työalueeseen, ja sitä voidaan käyttää maa-ainesten läjitykseen.

Rakentamisesta aiheutuu työnaikaista melua, tilapäisiä liikennejärjestelyjä sekä lisääntyvää työmaaliikennettä.
Katusuunnitelma uudelleen nähtävillä, Hakatie ja VuorikujaKoti ja ympäristö
Vähäjärvellä Hakatien ja Vuorikujan alueen pysäköinnin kehittämishanketta koskeva katusuunnitelma asetetaan uudelleen nähtäville 27.5.-10.6.2026 mahdollisia muistutuksia varten. Suunnitelmiin on tehty muutoksia aiemmin nähtävillä olleen ehdotuksen jälkeen saatujen muistutusten perusteella Muutoksilla tarkennetaan erityisesti alueen liikennejärjestelyjä ja pysäköintiä.

Päivitetty suunnitelma ja tarkemmat ohjeet muistutusten antamiseen löytyvät verkkosivujen hankeosiosta:

Hakatien ja Vuorikujan pysäköintijärjestelyt ja kevyen liikenteen väylän rakentaminen

Yhdyskuntatekniikka ja aluepalvelut
Matonpesupaikat avattu 7.5.2026Koti ja ympäristö
Mattopyykille pääsee 7.5.2026 alkaen sekä Turriin että Loukonlahteen.
Keväthuollot on tehty ja paikat ovat käytettävissä. 

Lisätietoja kunnan verkkosivuilta.
Crowdsorsan vieraslajipeli tulee taas PirkkalaanKoti ja ympäristö
Pirkkalassa voi tulevana kesänä jälleen ansaita palkkioita hävittämällä haitallista jättipalsamia ja lupiinia Crowdsorsa-mobiilipelin avulla. Jokainen voi osallistua torjuntatyöhön lataamalla sovelluksen omaan älypuhelimeen ja lähtemällä luontoon. Peliin osallistuville on jaossa yhteensä 3 300 euroa palkkioina.

Crowdsorsan joukkoistettu vieraslajitorjuntamissio starttaa kesäkuun alussa, 1.6. kello 10, ja sinut on kutsuttu mukaan!

Näin valmistaudut tehtävään:
●	Lataa ilmainen Crowdsorsa-mobiilisovellus
●	Luo käyttäjätunnus (ilman erikoismerkkejä)
●	Tykkää paikallisesta tehtävästä sovelluksessa → ❤️
●	Tutustu ohjeisiin ja tee testikysely ennen osallistumista torjuntaan

Sovelluksen kautta pääset mukaan kartoittamaan, videoimaan ja torjumaan vieraslajikasveja.

Tule mukaan tekemään kesän merkityksellisin luontoteko!

Lue lisää kunnan verkkkosivujen uutisesta, johon pääset siirtymään alla olevan painikkeen kautta.
Huovin kenttä pois käytöstä kesäkauden 2026Koti ja ympäristö
Huovin kenttä Nuijamiehentiellä poistuu käytöstä Kilpitien saneerauksen vuoksi. Kenttä tarvitaan urakoitsijan käyttöön työmaa- ja varastoalueeksi 30.11.2026 asti.

Urakoitsija on tuonut alueelle työmaakopit ja kenttä rajataan vielä työmaa-alueeksi, kun urakka alkaa arviolta 18.5.2026.

Kilpitien saneerauksen yhteydessä Huovin kentän viereen rakennetaan uusi jätevedenpumppaamo. Hanke sisältää lisäksi katu- ja vesihuoltorakenteiden uusimista sekä muita kunnallisteknisiä töitä Huovin alueella. Työmaan järjestelyjen vuoksi Huovin kentän pitäminen avoinna ei ole turvallisesti mahdollista urakan aikana.

Kentän vieressä sijaitseva Huovin leikkipuisto on normaalisti käytettävissä koko urakan ajan, ja kulkuyhteydet leikkipuistoon järjestetään turvallisesti.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa haittaa