Pirkkalan Muinaismarkkinat järjestetään tulevana viikonloppuna

Lähde: Uutiset
Aitoa viikinkiajan tunnelmaa muinaismaisemissa

Pirkkalan Muinaismarkkinat järjestetään jälleen muutaman vuoden koronatauon jälkeen tulevana viikonloppuna. Muinaismarkkinat ammentavat aiheensa viikinkiajasta ja Tursiannotkon alueella tehdyistä arkeologisista löydöistä. Markkinoiden tapahtumapaikkana toimiva Reipin alue museorakennuksineen luo markkinoiden teemaan sopivan viikinkiaikaisen tunnelman. Perinteisten asiantuntijaluentojen, käsityöläisten markkinakojujen ja maagisten esitysten lisäksi Muinaismarkkinoilla esiintyy tänä vuonna myös Suomen tunnetuin jouhikon soittaja Pekko Käppi. 

Tapahtumassa kuullaan asiantuntijaluentoja, seurataan Muinaiskylän elämää ja ihastellaan perinnetuotteita käsityöläisten markkina-alueella

Molempina markkinapäivinä on mahdollista syventyä rautakautisiin teemoihin asiantuntijaluentojen parissa. Lauantain luennoilla pääset kuulemaan muun muassa käsityömestari ja kirjailija Mervi Pasasen esitelmää Suomen rautakauden lautanauhoista sekä tutkijatohtori Ulla Moilasen näkemyksiä historiaelävöityksestä ja autenttisuuden ongelmista. Sunnuntaina uppoudutaan puolestaan arkeologi Sami Ranisen johdolla viikinkiaikaan Pirkanmaalla. 

Pirkkalan Muinaisaikayhdistys Birckalaiset ry:n Muinaiskylä on avoinna Muinaismarkkinoilla! Viikinkiaikaisen kylän rakentamisessa käytetään perinteisiä menetelmiä ja materiaaleja, ja sitä ohjaavat Tursiannotkon arkeologisiin kaivauksiin perustuvat tiedot rakennusten pohjista ja muista löydöistä, jotka ajoittuvat myöhäisrautakauden viikinkiajalle v. 800–1050.

Markkinamyyjien viikinkiteltat täyttävät Reipin museon pihan lauantaiaamusta alkaen. Tarjolla on luonnonmateriaaleista perinteisin menetelmin valmistettuja käyttö- ja koriste-esineitä, vaatteita sekä käsityöläisten taidokkaita työnäytöksiä. Voit seurata muun muassa yrttivoiteen valmistusta tai värttinällä kehräämistä!

Tarjolla monipuolista ohjelmaa koko perheelle

Markkinoiden monipuolisessa ohjelmakattauksessa on tarjolla Mystikon ja Loihtijan maagisia esityksiä, Ragnarökin jousiammuntaa, muinaissoittimien työpaja, Birckalan kaartin taistelunäytöksiä, viikinkileiri sekä Takomo Hukkaraudan taontanäytöksiä.

Myös lapsille on järjestetty omaa muinaisohjelmaa. Lapset pääsevät esimerkiksi viikinkikierrokselle ja leikkikaivauksilla arkeologin työn ääreen. Pikkuarkeologit voivat löytää omista kaivausruuduistaan vaikkapa riimukiven! Lauantaina päästään seuraamaan teatteriryhmä Taiga-Maton viikinkisaagaa, jossa seikkailee pieni viikinki nimeltään Audun ja sunnuntaina etsitään arktisessa sadussa Äiti Maata.

Tutustu ohjelmaan tästä >

Muinaismarkkinat levittäytyvät jälleen Suupantorille

Pirkkalan Muinaismarkkinoiden humu ulottuu tänä vuonna Pirkkalan keskustaan asti. Toista kertaa Suupantorilla järjestettävällä Muinaistorilla pääsee myös mukaan markkinatunnelmiin käsityöläisten myyntikojujen myötä.

Reipin tapahtuma-alueelle on järjestetty ilmainen bussikuljetus

Reipinniemen tapahtuma-alueella on rajoitetusti pysäköintipaikkoja, joten autolla saapuvien kannattaa jättää auto parkkiin etäpysäköintialueelle tai Pirkkalan keskustaan ja saapua maksuttomalla yleisökuljetuksella paikalle.  

Etäpysäköintialue löytyy Pirkkalan jäähallin pihasta (Takamaantie 1, Pirkkala). Etäpysäköinnistä Pirkkalan jäähallilta ja Pirkkalan keskustasta Suupantorilta Reippiin ja takaisin on järjestetty maksuton yleisökuljetus, joka kulkee noin 20 minuutin välein. Reipissä bussi jättää yleisön Anian rantatien pysäkille, josta on noin 300 metrin kävelymatka tapahtuma-alueelle.

Suosittelemme saapumaan tapahtumaan pyörällä! Pyörätie Pirkkalan keskustasta Reipinniemeen kulkee läpi kauniin maalaismaiseman, joka varrelta löytyy mm. Hiidenmäen neulakaivo ja Tursiannotkon Muinaisjäännösalue. Tapahtuma-alueella on erikseen merkitty pyöräparkki.

Reipin tapahtuma-alueelle ei saa tuoda koiria tai muita eläimiä.

Pirkkalan Muinaismarkkinat järjestää Pirkkalan kunta, ja tapahtuma on maksuton ja ikärajaton. Muinaismarkkinoiden työryhmään kuuluu suuri joukko historian harrastajia ja asiantuntijoita, yhdistyksiä sekä vapaaehtoisia.

Tapahtuma

Pirkkalan Muinaismarkkinat

9.-10.7.2022 Pirkkalassa

la klo 10-17
su klo 10-16

Reipin tapahtuma-alue

Museotie 9, 33980 Pirkkala

Muinaistori

Suupantori, 33960 Pirkkala

Lisätiedot

Marika Eromäki
vastaava tuottaja
Pirkkalan kunta
p. 040 133 5773
marika.eromaki@pirkkala.fi

pirkkala.fi/muinaismarkkinat

Facebook: @PirkkalanMuinaismarkkinat

Instagram: #Muinaismarkkinat #Birckala #Pirkkala @pirkkalankunta

Suositut kortit

Pirkkalan kunta esittää Saunapuron aluetta suojeltavaksiKunta ja hallinto
Valtuusto päätti 8.9.2025 yksimielisesti esittää Pirkanmaan ELY-keskukselle noin 30 ha alueen rauhoittamista. Saunapuro on monimuotoinen elinympäristö, jossa esiintyy uhanalaisia lajeja kuten hömötiainen ja pyy. Luonnonsuojelualueen valmistelu perustuu Pirkkalan kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaan sekä 18. maaliskuuta 2024 tehtyyn valtuustoaloitteeseen, jossa esitettiin Saunapuron suojelua. Kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaan on kirjattu, että kunnan tavoitteena on kasvattaa suojelualueiden määrää merkittävästi vuoteen 2030 mennessä. 

Saunapuron suojelemisen myötä kunnan omistamien suojelualueiden pinta-ala kasvaa 34 hehtaarista 64 hehtaariin. Alueelle ei ole suunnitteilla retkeilyrakenteita, mutta normaali liikkuminen Saunapuron alueella sekä marjojen ja sienten poiminta sallitaan. Rauhoitus turvaa arvokkaan luontokokonaisuuden säilymisen.
Mattopyyksille ehtii vieläKoti ja ympäristö
Syksy tekee tuloaan, mutta vielä ehtii mattopyykille. Matonpesupaikat pidetään vielä avoinna syyskuun ajan, jonka jälkeen ne huolletaan talviteloille.

Loukonlahden matonpesupaikka
Kirkkoveräjäntie 12, 33950 Pirkkala

Turrin matonpesupaikka
Pursitie 8, 33960 Pirkkala
Liikennejärjestelyt Pirkkala-kampuksen alueella 6.9.2025 alkaenKoti ja ympäristö
Pirkkalan kampusalueen maanrakennusurakka etenee, ja työalueet muuttuvat urakan edetessä. Tämän vuoksi liikennejärjestelyjä päivitetään vapaa-aikakeskuksen ja urheilukentän läheisyydessä.

Muutokset seuraavasti:

Jalankulku ja pyöräily: Reittejä muutetaan turvallisuuden ja sujuvuuden varmistamiseksi.
Ajoneuvoliikenne: Vapaa-aikakeskuksen ja huoltorakennusten huoltoliikenteen reittejä uudelleen järjestellään.
Muilta osin alueen kulkureitit säilyvät ennallaan.

Uudet liikennejärjestelyt otetaan käyttöön perjantain 5.9.2025 aikana, ja ne opastetaan selkeästi liikennemerkein. Työmaa-alueet on rajattu suoja-aidoin, eikä niihin ole pääsyä sivullisilla.

Liikennejärjesely- ja aluesuunnitelma löytyy kunnan verkkosivujen hankesivuilta.
Vesikatkoksia Killon alueella Killontien saneeraukseen liittyenKoti ja ympäristö
Killontien ja Palotien liittymäalueella tehdään vesijohtotöitä syyskuun alusta 2025 alkaen. Töistä voi aiheutua Killontien loppupään kiinteistöihin vesikatkoja arkipäivisin klo 8–16. Katkot kestävät muutamia tunteja kerrallaan.

Työn aikana vedenpaine voi tilapäisesti laskea laajemminkin Killon alueella. Lisäksi vedessä voi esiintyä samentumista, joka poistuu juoksuttamalla vettä hetken ajan. Kiinteistöt liitetään uuteen runkovesijohtoon, ja vedenpaine palautuu normaaliksi työn valmistuttua.

Kiinteistöille on jaettu tiedote asiasta erikseen. Lisäksi pyrimme tiedottamaan kiinteistökohtaisesti noin vuorokausi ennen suunniteltua vesikatkosta.

Lisätietoja hankesivuilta: Killontien saneeraus
Visit Pirkkala -sivusto on julkaistuYleistä
Pirkkalan oma matkailusivusto visitpirkkala.fi kokoaa yhteen kunnasta löytyvät matkailupalvelut. Sivusto on vielä keskeneräinen, sillä se kattaa vasta osan kohteista ja palveluista. Matkailualan toimijat, tervetuloa mukaan! Nostetaan yhdessä Pirkkalan upea tarjonta esiin.
Tarkkaavaisuutta pysäköintiin Suupantiellä ja Koulutiellä – aikarajoituksiin tulossa muutoksiaKoti ja ympäristö
Pirkkalan keskustan pysäköintijärjestelyihin tehdään muutoksia Suupantien ja Koulutien alueilla. Tavoitteena on parantaa asiointimahdollisuuksia alueen liikkeissä ja yrityksissä sekä varmistaa pysäköintipaikkojen riittävyys lyhytaikaiseen käyttöön.

Pysäköinnin aikarajoituksia päivitetään, ja on tärkeää, että alueella liikkuvat seuraavat tarkasti uusia liikennemerkkejä ja aikarajoituksia. Muutokset voivat vaikuttaa pysäköintitottumuksiin, ja virheellinen pysäköinti voi johtaa turhiin pysäköintisakkoihin.

Pysäköinnin aikamuutosten lisäksi Suupantielle apteekin eteen lisätään uusi invapysäköintipaikka helpottamaan liikkumisesteisten asiointia.

Muutokset astuvat voimaan lähipäivien aikana. Toivomme, että uudistukset parantavat keskustan saavutettavuutta ja asiointikokemusta.

Yhdyskuntatekniikka ja aluepalvelut
Kyöstintien katu- ja vesihuoltourakkaKoti ja ympäristö
Kyöstintien vesihuolto- ja katusaneerausurakka alkaa vesihuoltolinjojen rakentamisella juhannuksen jälkeisellä viikolla maantantaina 23.6. Jo kuluvalla viikolla 16.6. alkaen alueella on tehty urakan valmistelu- sekä purkutöitä. Urakassa saneerataan vesihuolto Kartanontiellä, Kyöstintiellä, Kartanonkujalla ja Perkiöntiellä sekä uusitaan osin Kartanontien ja Kartanonkujan katurakenteet.

Kartanontie on suljettu liikenteeltä rakennustöiden vuoksi 23.6. alkaen ja liikenne siirretään väliaikaiselle kiertoreitille Kyöstintien kiinteistöjen 6 ja 8 välistä. Kartanontie on suljettuna noin kukauden ajan heinäkuun loppupuolelle saakka. 

Työt valmistuvat kokonaisuudessaan syksyllä 2025.
Katso alueen liikeneteenohjaussuunnitelma ja lisätietoja urakasta kunnan hankesivuilta.

Pahoittelemme urakasta aiheutuvaa haittaa alueella.
Kirstin leikkipuiston leikkivälineet valittu - äänestys on ratkennutKoti ja ympäristö
Kirstin puisto Toiviossa on peruskorjaustyöohjelmassa vuodelle 2025. Puiston leikkivälineet uusitaan ja uutena lisäyksenä puistoalueelle rakennetaan myös pieni pelikenttä. Puistoon istutetaan monilajinen puusto. Lisäksi niityn kasvillisuutta virkistetään kukkivien niittykasvien siemenkylvöillä.

Kuntalaiset pääsivät äänestämään suosikkiaan ja kertomaan mielipiteitään leikkipuiston leikkivälineistä. Kysely oli avoinna 4.-20.3.2025 välisen ajan. Vastauksia saatiin runsaasti ja myös hyviä ideoita ja kommentteja.

Tutustu suunnitelmaan kunnan verkkosivuilla.
Haloo Pirkkala -sovelluksen kommentointimahdollisuus poistettu käytöstäKunta ja hallinto
Haloo Pirkkala -sovelluksen kommentointimahdollisuus palautteissa on poistettu käytöstä toistaiseksi. Syynä tähän ovat epäasiallisten kommenttien lisääntyminen sekä mahdollisuus kommentoida tekaistuilla nimimerkeillä. Sovelluksen käyttöön selvitellään parhaillaan kirjautumisvaihtoehtoja sovellustoimittajan kanssa. 

Palautteita voi kuitenkin edelleen jättää sovellukseen, ja kunta vastaa niihin ja ottaa ne käsittelyyn.