Galleria Vivissä pääsevät nuoret taiteentekijät esille

Lähde: Uutiset
Taidenäyttelytila

Tampereella sijaitsevan Nuorten Kulttuurikeskus Monitoimitalo 13:n Galleria Vivin näyttelyhaku lukuvuodelle 2022-2023 on nyt käynnissä, aina 31.3.2022 klo 16 asti.

HAE NÄYTTELYAIKAA sähköisellä hakulomakeella

Hae näyttelyaikaa yksin tai porukalla

Hakijoina voivat olla yksittäiset nuoret, kaverukset tai kaveriporukat tai nuorten ryhmät (9-29v.). Hakija voi olla yksityishenkilö tai nuorten parissa toimintaa järjestävä taho (yhdistys, oppilaitos, harrastustoimija jne.). Yksittäisten nuorten osalta haussa voi hakea yksityisnäyttelyä tai osaksi yhteisnäyttelyä. Yksittäisten nuorten taiteilijoiden osalta toivomme, että taiteilijuutta on jo vähän takana ja esimerkiksi teoksia on jo sen verran, että niillä pystyy rakentamaan kokonaisen näyttelyn galleriatilaan. Jos teoksia ei ole vielä paljoa, suosittelemme valitsemaan haussa vaihtoehdoksi "Haen mukaan yhteisnäyttelyyn". Yhteisnäyttely tarkoittaa, että rakennamme näyttelyn useamman nuoren kanssa yhdessä yhdeksi kokonaisuudeksi. Nuorten ei tarvitse tuntea toisiaan etukäteen.

Lue lisää aiheesta Tampereen kaupungin verkkosivuilta.

Suositut kortit

Pirkkalan joulunavaustapahtumaa vietetään Versossa lauantaina 29.11.Yleistä
Tervetuloa lauantaina 29.11. klo 13-16.30 Pirkkalan perinteiseen joulunavaustapahtumaan, joka järjestetään Versossa (Urheilutie 7 D).

Joulunavauksen ohjelmassa on joulumyyjäiset, Taikapukin joulushow, valotanssiesitys (Flowing Linda), pormestarin joulutervehdys, Hehkumahkun klovnit sekä askartelupiste lapsille. Tapahtuma on kaikille avoin ja esteetön.
Suupan huoltorakennuksen työmaa - tilapäisiä kulkukatkoja kevyen liikenteen väylälläKoti ja ympäristö
Suupan huoltorakennuksen työmaalle saapuu ontelolaattoja Vähäjärven rannan kevyen liikenteen väylää pitkin. Tämä aiheuttaa noin 10 minuutin kulkukatkoja kyseiselle väylälle seuraavina ajankohtina:

- Torstai 13.11. klo 9.00, 11.30 ja 13.45
- Perjantai 14.11. klo 9.00 ja 11.30 sekä koneiden lähtö noin klo 14.00

Ajoneuvojen mukana kulkee liikenteenohjaaja, joka opastaa kulkijoita katkojen aikana.
Talvikunnossapito uudistunut – anna palautetta helposti!Koti ja ympäristö
Pirkkalan kunnan talvihoitopalvelut ovat uudistuneet! Talvihoitotyöt toteutetaan 1.10.2025 alkaen alueurakkamallilla, jossa valitut urakoitsijat vastaavat kokonaisvaltaisesti oman alueensa kunnossapidosta. 

Käytössä on nyt uusi karttapohjainen sähköinen palautelomake, jonka kautta voit antaa palautetta nopeasti ja vaivattomasti.

Sähköinen palaute ohjautuu suoraan urakoitsijoille reaaliaikaisesti, mikä nopeuttaa niiden käsittelyä ja vähentää puhelinliikenteen viemää ylimääräistä aikaa varsinaiselta talvihoitotyöltä.

Lue lisää kunnan verkkosivuilta.
Kirstinpuiton rakentaminen käynnistymässäKoti ja ympäristö
Toiviossa Kärppäkalliontien varrella sijatsevan Kirstinpuiston rakentaminen alkaa leikkipuiston rakentamisella torstaina 10.10.2025.

Ensimmäisessä vaiheessa puistosta poistetaan vanhat leikkivälineet, ja niiden tilalle rakennetaan pieni pelikenttä. Uudet leikki- ja liikuntavälineet sijoitetaan puiston halki kulkevan polun toiselle puolelle pelikenttään nähden, mikä parantaa puiston turvallisuutta ja monipuolistaa sen käyttöä kaikenikäisille.

Puistoon istutetaan monilajinen puusto. Lisäksi niityn kasvillisuutta virkistetään kukkivien niittykasvien siemenkylvöillä.

Samalla alueen valaistusta parannetaan, mikä lisää puiston viihtyisyyttä erityisesti ilta-aikaan. Puiston arvioidaan valmistuvan marraskuun aikana.

Puiston suunnittelussa olivat mukana myös kuntalaiset valitsemalla puistoon tulevat leikkivälineet. Asukkaat saivat äänestää puistoon tulevista välineistä osana Pirkkalan kunnan osallistavaa kehittämistyötä.

Lisätietoa ja suunnitelmat löytyvät kunnan verkkosivujen hankesivulta.
Loukonlahden talviuintipaikka remontissaHarrastukset ja vapaa-aika
Loukonlahden talviuintipaikan saneeraus on alkanut. Tavoitteena on uudistaa Loukonlahden talviuintipaikka vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. 

Talviuintipaikalle asennetaan uudet sähkölämmitteiset portaat sekä uintialueen sekä kulkuväylien sulanapitojärjestelmä. Myös alueen valaistusta parannetaan.

Talviuintipaikka on suljettu saneeraustyön ajan. Arviolta urakka valmistuu marraskuun aikana. Talviuintipaikan avautumisesta uutisoidaan heti, kun uimaan taas pääsee.

Lisätietoja hankkeesta kunnan verkkosivujen hankeosiossa, jonne pääset alla olevan painikkeen kautta.
Vuoden liikuntapaikkamestari 2025 on Pirkkalasta!Harrastukset ja vapaa-aika
Suomen Liikunnan Ammattilaiset ry on valinnut Pirkkalan kunnan liikuntapaikkamestari Kari Koskisen vuoden 2025 liikuntapaikkamestariksi! 

Tunnustus myönnetään vuosittain ammattilaiselle, joka on osoittanut erityistä osaamista ja omistautumista liikuntaympäristöjen kehittämisessä ja ylläpidossa. Valinta perustuu mm. innovatiivisuuteen, yhteistyökykyyn ja kykyyn huomioida eri käyttäjäryhmät.

Pirkkalan kunta onnittelee lämpimästi Kari Koskista ja kiittää hänen arvokkaasta työstään kuntalaisten hyvinvoinnin eteen!
Suupan uuden huoltorakennuksen rakennustyöt käynnistyvätKoti ja ympäristö
Keskusurheilukentän vieressä oleva Suupan huoltorakennus on valmistunut 1980-luvun loppupuolella. Rakennus ei vastaa enää käyttötarkoitukseltaankaan tämän päivän vaatimuksia. Vanha huoltorakennus on päätetty korvata kokonaan uudella rakennuksella.

Uuden huoltorakennuksen rakennusurakoitsijaksi on valittu Rakennustoimisto Pekka Kynnös Oy.

Rakennustyöt alkavat 22.9.2025 työmaa-alueen aitaamisella, jolla on vaikutusta alueen kevyen liikenteen kulkuyhteyksiin seuraavasti:

Vähäjärven rannan kevyen liikenteen väylältä kulku vanhan huoltorakennuksen ohi päättyy. Kiertoreitti rakennetaan työmaa-alueen viereen. Kiertoreitti on käytössä koko rakennusajan, eli elokuuhun 2026 saakka.

Tenniskentille kulku tapahtuu kenttien pohjoispäädystä, koska eteläpäädyn kulkureitit jäävät työmaa-alueelle.

Tutustu hankkeeseen tarkemmin ja katso kulkureittisuunnitelma suurempana kunnan verkkosivuilta.
Pirkkalan kunta esittää Saunapuron aluetta suojeltavaksiKunta ja hallinto
Valtuusto päätti 8.9.2025 yksimielisesti esittää Pirkanmaan ELY-keskukselle noin 30 ha alueen rauhoittamista. Saunapuro on monimuotoinen elinympäristö, jossa esiintyy uhanalaisia lajeja kuten hömötiainen ja pyy. Luonnonsuojelualueen valmistelu perustuu Pirkkalan kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaan sekä 18. maaliskuuta 2024 tehtyyn valtuustoaloitteeseen, jossa esitettiin Saunapuron suojelua. Kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaan on kirjattu, että kunnan tavoitteena on kasvattaa suojelualueiden määrää merkittävästi vuoteen 2030 mennessä. 

Saunapuron suojelemisen myötä kunnan omistamien suojelualueiden pinta-ala kasvaa 34 hehtaarista 64 hehtaariin. Alueelle ei ole suunnitteilla retkeilyrakenteita, mutta normaali liikkuminen Saunapuron alueella sekä marjojen ja sienten poiminta sallitaan. Rauhoitus turvaa arvokkaan luontokokonaisuuden säilymisen.
Haloo Pirkkala -sovelluksen kommentointimahdollisuus poistettu käytöstäKunta ja hallinto
Haloo Pirkkala -sovelluksen kommentointimahdollisuus palautteissa on poistettu käytöstä toistaiseksi. Syynä tähän ovat epäasiallisten kommenttien lisääntyminen sekä mahdollisuus kommentoida tekaistuilla nimimerkeillä. Sovelluksen käyttöön selvitellään parhaillaan kirjautumisvaihtoehtoja sovellustoimittajan kanssa. 

Palautteita voi kuitenkin edelleen jättää sovellukseen, ja kunta vastaa niihin ja ottaa ne käsittelyyn.