Operaatio Pirkanmaan ensimmäinen ohjelmistojulkaisu juhlistaa yhteisöllisyyttä ja alueen kuntayhteistyötä

Lähde: Uutiset
Operaatio Pirkanmaa - Kulttuuripääkaupunkihaun jatkohanke 2022-2024

Pirkkala on mukana kulttuuripääkaupunkihaun jatkohankkeessa, joka sai nimekseen Operaatio Pirkanmaa. Operaation ensimmäinen ohjelmistojulkaisu tehtiin tiistaina 22.2.2022.

Ensimmäisessä aallossa julkaistava ohjelmisto sisältää runsaasti yhteisöllistä toimintaa, jonka tarkoitus on lisätä kuntalaisten kulttuurihyvinvointia ja osallisuutta Pirkanmaan alueella. Erityisenä painopisteenä ohjelmiston valinnassa on ollut myös 20 Pirkanmaan kunnan yhteistyön aloittaminen alueelle levittäytyvien projektien myötä.

- Yhteistä kaikille toimijoille on vakaa usko ihmisten suureen kohtaamisen tarpeeseen ja yhdessä tekemiseen kahden vuoden osittaisen pandemiaeristäytymisen jälkeen. Tarkoitus ei ole kerätä massoja, vaan ”pieni on kaunista” -ajattelu on vahvaa pandemiatilanteen yhä eläessä, summaa kokonaisuutta Operaatio Pirkanmaan tuottaja Satu Keltanen.

Tutustu julkaistuu ohjelmaan ja lue koko uutinen: Operaatio Pirkanmaan ensimmäinen ohjelmistojulkaisu juhlistaa yhteisöllisyyttä ja alueen kuntayhteistyötä (www).

Kaikki julkaistut projektit löytyvät Operaatio Pirkanmaan Projektit-verkkosivulta (www).

Operaatio Pirkanmaa hyödyntää kulttuuripääkaupunkihaun aikana tehtyä työtä

Tampereen. Pirkkalan ja sen 18 muun pirkanmaalaisen kumppanikunnan yhteinen Euroopan kulttuuripääkaupunkihaku vuoteen 2026 keräsi avoimella ohjelmahaulla noin 1500 ohjelmaehdotusta. Hankeideoiden tulvasta tehtiin 150 projektinimikkeen kuratoitu hakukirja kilpailuun.

Koska kilpailun voitto meni Ouluun, Pirkanmaalla lähdettiin toteuttamaan suunnitelma B:tä. Sen rahoitus vuosille 2022–2024 on yhteensä 2,6 miljoonaa euroa, josta Tampereen kaupungin osuus on 1,9 miljoonaa euroa. Kulttuuriprojektien rahoittamiseen hankkeessa on vuositasolla noin 600 000 euroa. 

Operaatio Pirkanmaa tukee tulevien vuosien aikana kymmenien kulttuuripääkaupunkihaun aikana ideoitujen projektien toteuttamista – useimmiten kuitenkin skaalattuna, sillä jatkohankkeen rahoitus on noin viisi prosenttia suunnitellusta kulttuuripääkaupunkibudjetista. Lisäksi hanke toteuttaa osaamisen kehittämistä koulutusten muodossa, ja tukee kansainvälistyviä toimijoita esimerkiksi EU-rahoitushauissa.

Jo ennen jatkohankkeen käynnistämistä useat haussa mukana olleet projektit ovat onnistuneet keräämään noin miljoonan euron rahoituksen alueen luovien alojen kehittämistoimintaan. Operaatio Pirkanmaa tavoittelee, että myös jatkossa hankkeen avulla alueelle saadaan kulttuuritoimintaan mittavaa lisärahoitusta.

Operaatio Pirkanmaan toteutuksessa mukana olevat kunnat ovat Tampereen lisäksi Akaa, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Kangasala, Kuhmoinen, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat ja Ylöjärvi.

Lisätiedot kaikista projekteista ja niiden toteutukseen liittyvistä päivityksistä tulevat hankkeen verkkosivuille: www.operaatiopirkanmaa.fi

Suositut kortit

Unelmien liikuntaviikkoa vietetään Pirkkalassa 5.–11.5. - Tutustu ohjelmaanHarrastukset ja vapaa-aika
Unelmien liikuntaviikko 2025 on täällä! Unelmien liikuntapäivää vietetään Pirkkalassa tänä vuonna koko viikon 5.–11.5. Unelmien liikuntaviikon aikana useat seurat, yritykset sekä järjestöt tarjoavat kuntalaisille maksutonta toimintaa, liikuntakokeiluja sekä avoimia harjoituksia.
Killontorintien bussien kääntöpaikan rakentaminen alkaaKoti ja ympäristö
Pirkkalan kunta on käynnistänyt hankkeen, jossa rakennetaan Killontorintielle kääntöpaikka ja päätepysäkki linja-autoliikennettä varten.

Kääntöpaikan rakentaminen alkaa pääsiäisen jälkeisellä viikolla 22.4. Arvoitu valmistuminen on kesäkuun alkuun mennessä. Rakentamisesta vastaa Pirkkalan kunta.

Työ vaikuttaa jonkin verran alueen liikenteeseen. Pahoittelemme rakentamisen aiheuttamista häiriöistä alueella.

Tutustu tarkemmin hyväksyttyyn suunnitelmaan alla olevan painikkeen kautta.

Yhdyskuntatekniikka ja aluepalvelut
Pirkkalassa perinteiset siisteystalkoot äitienpäiväviikolla 5.–9. toukokuuta 2025Koti ja ympäristö
Talkoiden tavoitteena on siivota kunnan yleisiä alueita keräämällä maassa olevia roskia.

Haastamme pirkkalalaiset yhdistykset, kuten kylä- ja asukasyhdistykset sekä koulut osallistumaan koko Pirkkalan kunnan talkoisiin. 

Kampanjaa varten voidaan erillisestä pyynnöstä järjestää joitakin sekajätteen keräysastioita keskeisimmille siivousalueille. Yleisiltä alueilta kerättyjä roskia voi kampanjan aikana toimittaa maksutta myös Pirkkalan jäteasemalle sen normaaleina aukioloaikoina (ti-pe klo 14–18 ja la klo 10–14).
 
Vapaaehtoiset siivoajat/siivousporukat voivat ilmoittautua 30.4.2025 mennessä ympäristötarkastaja Kalle Salovaaralle (kalle.salovaara@pirkkala.fi, puh. 044 486 1146). Yksityishenkilöt voivat halutessaan osallistua talkoisiin myös ilman erillistä ilmoittautumista.
 
Tule mukaan yksin tai porukalla siivoamaan lähiympäristö kesäkuntoon!
Kirstin leikkipuiston leikkivälineet valittu - äänestys on ratkennutKoti ja ympäristö
Kirstin puisto Toiviossa on peruskorjaustyöohjelmassa vuodelle 2025. Puiston leikkivälineet uusitaan ja uutena lisäyksenä puistoalueelle rakennetaan myös pieni pelikenttä. Puistoon istutetaan monilajinen puusto. Lisäksi niityn kasvillisuutta virkistetään kukkivien niittykasvien siemenkylvöillä.

Kuntalaiset pääsivät äänestämään suosikkiaan ja kertomaan mielipiteitään leikkipuiston leikkivälineistä. Kysely oli avoinna 4.-20.3.2025 välisen ajan. Vastauksia saatiin runsaasti ja myös hyviä ideoita ja kommentteja.

Tutustu suunnitelmaan kunnan verkkosivuilla.
Summer Boom -tapahtumaa ei järjestetä enää jatkossa, tilalle monipuolista toimintaa lapsille ja nuorilleYleistä
Summer Boom -tapahtumaa ei tulla enää järjestämään kunnan toimesta. Päätös asiasta on tehty kunnan vapaa-aikapalveluissa sekä johtoryhmässä. Jatkossa nuoriso- ja kulttuuripalveluiden resursseja pystytään hyödyntämään monipuolisemmin järjestämällä vuoden ajalle esimerkiksi useita pienempiä tapahtumia. Tarkoitus on panostaa mm. nuorten omaan bänditoimintaan, työpajoihin kuten graffitityöpajat, elokuvatarjontaan ja retkiin kuten kevään YleXPop-tapahtuma. Tarkempia lisätietoja kunnan lasten ja nuorten kesätoiminnasta 2025 julkaistaan viikolla 13.
Tervetuloa seuraamaan valtuuston vuoden viimeistä kokousta tänään klo 18!Kunta ja hallinto
Valtuusto kokoontuu päättämään muun muassa Partolan ja Pakkalankulman asemakaavan muutoksesta. Kokousta voit seurata paikan päällä Pirkkala-salissa Versossa (Urheilutie 7) sekä Pirkkalan kunnan Youtube-kanavalta.
Haloo Pirkkala -sovelluksen kommentointimahdollisuus poistettu käytöstäKunta ja hallinto
Haloo Pirkkala -sovelluksen kommentointimahdollisuus palautteissa on poistettu käytöstä toistaiseksi. Syynä tähän ovat epäasiallisten kommenttien lisääntyminen sekä mahdollisuus kommentoida tekaistuilla nimimerkeillä. Sovelluksen käyttöön selvitellään parhaillaan kirjautumisvaihtoehtoja sovellustoimittajan kanssa. 

Palautteita voi kuitenkin edelleen jättää sovellukseen, ja kunta vastaa niihin ja ottaa ne käsittelyyn.
ResQ -hävikkiruokasovellus käyttöön ylijäämäruoan myyntiinKoti ja ympäristö
Pirkkalan kunta on ottanut käyttöön ResQ -hävikkiruokasovelluspalvelun maaliskuussa 2023.

ResQ -sovellus tarjoaa hävikkiruoan myyntiin tarkoitettua sovelluspalvelua, jonka kautta kuluttajille myydään ruokaa roskiin heittämisen sijaan. Pirkkalan kunnasta mukana palvelussa ovat kaikki koulut lukuunottamatta Hyrsingin koulua. Päiväkodeista mukana ovat: Soljan lastentalo, Nuoliala, Pakkalanlyhty, Kurikankulma, Kurikanpirtti, Kurikan Helmi, Puuhkalakki ja Pere.

ResQ Club -sovellus on vapaasti ladattavissa puhelimeen tai tablettiin eri sovelluskaupoista (App Store, Google Play ja Windows Phone Store).

Lue lisää Pirkkalan kunnan internetsivuilta.
Pirkkala - Linnainmaa -raitiotieKoti ja ympäristö
Ratikkahanketta voit seurata Tampereen Ratikan sivuilta, josta löytyy oma osio Pirkkala - Linnainmaan -raitiotiehankkeelle. 

Sivulta löytyvät viimeisimmät suunnitelmat ja paljon lisätietoa hankkeeseen liittyen.