Valtakunnalliset vieraslajien soolotalkoot 17.5.—22.8.2021

Lähde: Uutiset

Pirkkalan kunta kannustaa asukkaita haitallisten vieraslajien torjuntaan soolotalkoilla. Vieraslajien pysäyttäminen on helppoa ja tärkeää luonnonsuojelutyötä, ja omaehtoinen talkoilu sopii esimerkiksi niille vieraslajitoiminnasta innostuneille, jotka eivät pysty osallistumaan yhteistalkoisiin tapahtumien sijainnin, aikataulun tai hankalan koronatilanteen vuoksi. Vieraslajien torjuntaan tarvitaan aina maanomistajan lupa – siksi kymmenet kunnat ympäri Suomea ovat osoittaneet alueiltaan erillisiä talkookohteita.

Myös Pirkkalan kunta on mukana 22.8.2021 saakka jatkuvassa Soolotalkoot –kesäkampanjassa, jossa torjutaan haitallisia vieraslajikasveja, erityisesti jättipalsamia ja komealupiinia. Kunnan alueella on osoitettu kaksi torjuntakohdetta, joissa kuka tahansa voi käydä vapaasti kitkemässä tai niittämässä ilman erillistä lupaa. Soolotalkoot -kohteen tunnistaa paikalle pystytetystä Soolotalkoot -kyltistä, ja niiden tarkemmat toimintaohjeet on esitetty alla.

Lisäksi Pirkkalan kunnan alueella on sallittua torjua jättipalsamia ja komealupiinia kaikkialla soolotalkoiden ajan kesällä 2021. Jos haluat torjua muualla kuin valmiiksi merkityissä kohteissa, ole kuitenkin ensin yhteydessä ympäristötarkastaja Kalle Salovaaraan (p. 044 486 1146, kalle.salovaara@pirkkala.fi). Taloyhtiöiden omilla pihoilla osakkaita sekä omakotiasujia kannustetaan niin ikään torjumaan haitallisia vieraslajeja.

Pirkkalan kunnan Soolotalkoot -kohteet


1. Haikan kartanopuiston jättipalsamiesiintymä

Kirkkokatu 20 (aluerajaus kartalla)
Jättipalsamin kitkentäjätteen käsittelyohje: Alueelta kitketyt jättipalsamit ja niiden katkotut kukkavarret tulee sijoittaa jätesäkkeihin kerättyinä kartanopuiston pääreitin reunaan tuodulle jätelavalle. Jätelavan täyttymistä seurataan ja sitä tyhjennetään tarvittaessa. Tavoitteena on saada esiintymä hävitettyä alkukesän aikana ennen siementen muodostumista. Mikäli jättipalsami ehtii kuitenkin siementämään, tulee kitkentätyössä noudattaa erityistä varovaisuutta, jottei siemenet pääse sinkoutumaan lähimaastoon taikka leviämään edelleen uusille alueille esimerkiksi vaatteiden tai kenkien mukana.


2. Virkaniemen lupiiniesiintymä

Virkaniementie 25 (aluerajaus kartalla)
Lupiinin kitkentäjätteen käsittelyohje: Alueelta kitketyt lupiinit ja niiden katkotut kukkavarret tulee sijoittaa jätesäkkeihin kerättyinä alueen hiekkaparkin reunalle tuotuun jäteastiaan. Jäteastian täyttymistä seurataan ja sitä tyhjennetään tarvittaessa. Kukkavarsia voi kerätä myös maljakkoon kotiin vietäväksi. Virkaniemessä toimiessa tulee lisäksi muistaa, että lammasaitauksen sisäpuolelle meneminen on ehdottomasti kielletty.

Näin liityt mukaan Soolotalkoot -kampanjaan

1. Tutustu kampanjaan Vieraslajit.fi -sivuston kampanjasivulla.
2. Lataa puhelimeesi iNaturalist -sovellus ja rekisteröidy iNaturalist -käyttäjäksi. Ilmoittaudu mukaan kampanjassa käytettäviin iNaturalist -vieraslajiprojekteihin.
3. Ilmoita osallistujatietosi ja iNaturalist -käyttäjänimesi kampanjasivujen lomakkeella (osallistut samalla tuotepalkintojen arvontaan).
4. Ilmoita vieraslajihavaintojasi ja torjuntatekojasi iNaturalistin kautta.
5. Suomen luonnon päivänä 28.8. palkitaan ahkerin soolotalkoilija- tai talkooporukka kunniakirjoin sekä Suomen luonto -lehden vuosikerralla. Silloin julkistetaan myös kaikkien osallistujien kesken arvottavien tuotepalintojen voittajat.

Jos havaitset vieraslajeja Pirkkalan kunnan alueella, voit lisäksi ilmoittaa havainnostasi kunnan ympäristönsuojeluun.

Kampanjasivut (vieraslajit.fi -> soolotalkoot):  https://vieraslajit.fi/info/i-4507
Kampanjan Facebook -ryhmä: www.facebook.com/groups/soolotalkoot/
Some-aihetunnisteet: #soolotalkoot #vieraslajit #kareliacbc #viekaslife

#Soolotalkoot -kampanjaa koordinoi CBC DIAS (Syke, Luke) ja VieKas LIFE (Suomen luonnonsuojeluliitto) -vieraslajihankkeet.

Tervetuloa talkoilemaan!

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"

Suositut kortit

Katusuunnitelma nähtävillä, Soukonlahden bussien kääntöpaikkaKoti ja ympäristö
Soukonlahden uudelle asuinalueelle on suunnitteilla rakentaa joukkoliikenteelle kääntöpaikka ja päätepysäkki. Suunnittelun tavoitteena on ympäristöön hyvin sopeutuva ja viihtyisä joukkoliikennepysäkki.

Hanketta koskevat katusuunnitelmat ovat valmistuneet ja ne ovat nähtävillä 22.4.–6.5.2026 mahdollisia muistutuksia varten.

Valmistuneet suunnitelmat ja tarkemmat ohjeet muistutusten antamiseen löytyvät kunnanv verkkosivujen hankeosiosta: Soukonlahden bussien kääntöpaikka.
Perinteinen siisteyskampanja äitienpäiväviikolla 4.–8. toukokuuta 2026Koti ja ympäristö
Pirkkalan perinteisen siisteyskampanjan tavoitteena on siivota kunnan yleisiä alueita keräämällä maassa olevia roskia. Haastamme pirkkalalaiset koulut sekä yhdistykset, kuten kylä- ja asukasyhdistykset, osallistumaan koko Pirkkalan kunnan talkoisiin!

Pirkkalan kunta voi järjestää kampanjaviikon ajaksi erillisestä pyynnöstä joitakin sekajätteen keräysastioita keskeisimmille siivousalueille. Yleisiltä alueilta kerättyjä roskia voi kampanjan aikana toimittaa maksutta myös Pirkkalan jäteasemalle sen normaaleina aukioloaikoina (ti–pe klo 14–18 ja la klo 10–14).

Vapaaehtoiset siivousporukat voivat ilmoittautua 30.4.2026 mennessä ympäristötarkastaja Kalle Salovaaralle (sähköposti: kalle.salovaara@pirkkala.fi). Yksityishenkilöt voivat halutessaan osallistua talkoisiin myös ilman erillistä ilmoittautumista.

Tule mukaan yksin tai porukalla siivoamaan lähiympäristö kesäkuntoon!
Työnantajat voivat nyt ilmoittautua Nuorten rekrytointituen hakijoiksiYleistä
Työnantajat voivat nyt ilmoittautua Nuorten rekrytointituen hakijoiksi. Tampereen seudun työllisyysalueelle on myönnetty lähes kolme miljoonaa euroa nuorten työllistämiseen. Rahoitus on myönnetty Tampereen kaupungille, joka vastuukuntana huolehtii tuen jakamisesta alueen muihin kuntiin.  

Tuen avulla kannustetaan työnantajia palkkaamaan 18–29-vuotiaita työttömiä työnhakijoita vähintään kuuden kuukauden työsuhteisiin. Työnantaja voi saada 50 prosenttia palkkakustannuksista, enintään 1 500 euroa kuukaudessa palkattua nuorta kohti. Sekä työnantajan että palkattavan nuoren tulee täyttää tietyt edellytykset.
Vuorenhaan raitin rakentaminen alkaaKoti ja ympäristö
Vuorenhaan raitin kevyen liikenteen väylän rakentaminen alkaa nykyisen ulkoilureitin rinnalle. Rakentamisen tavoitteena on parantaa alueen liikkumismahdollisuuksia ja turvallisuutta.

Työt käynnistyvät puunkaadolla 23.2. alkavalla viikolla, ja varsinaiset maatyöt alkavat aikaisintaan maaliskuun alkupuolella. Vuoden 2026 aikana rakennetaan Vuorenhaantien ja Aittokorventien välinen osuus sekä paikoitusalue. Urakan arvioidaan valmistuvan pääosin kevättalven aikana.

Rakennustöiden aikana alueella voi esiintyä tilapäisiä häiriöitä ulkoiluun ja liikkumiseen. Kunta pahoittelee työstä aiheutuvaa haittaa ja pyytää alueella liikkuvia huomioimaan työmaajärjestelyt.
Kurikanvainion uimarannan kunnostustyöt käynnissäHarrastukset ja vapaa-aika
Kurikanvainion uimarannan uima-alueen pohjan kunnostustyöt ovat käynnissä. Uintialue on aurattu, ja tämän viikon aikana alueelle tuodaan uusi suodatinmatto sekä hiekkaa. Työt tehdään talviaikaan jäiden päältä.

Uimarannan uima-alue on työmaa-aluetta niin kauan, kunnes jäät ovat sulaneet ja matto sekä hiekat on saatu paikoilleen.

Nykyinen suodatinimatto on tullut käyttöikänsä päähän, ja kunnostuksen ansiosta uimarannasta päästään nauttimaan entistä paremmassa kunnossa ensi kesänä.

Yhdyskuntatekniikka ja aluepalvelut
Loukonlahden talviuintipaikka avattu 20.1.Harrastukset ja vapaa-aika
Loukonlahden uimarannalla sijaitseva kunnan ylläpitämä avantouintipaikka avataan perusparannusremontin valmistuttua uudelleen käyttöön tiistaina 20.1.2026.

Avantouimareita palvelee aallonmurtajan päässä sijaitseva lämmin konttirakennus, jossa on erilliset pukutilat naisille ja miehille. Tila on käytettävissä talvikuukausina. Pukutila on lukittu ja sinne voi lunastaa avaimen 30 € panttia vastaan kunnan asiointipisteestä.

Uudistuksina talviuintipaikalle on saatu lämmitettävät portaat, sulanapitojärjestelmä uintialueelle ja kulkuväylille sekä parannettu aluevalaistusta. Alueelta tullaan vielä poistamaan vanha laituri ja sen rakenteet sekä tehdään vielä joitain viimeistelytöitä kevään aikana.

Tervetuloa uimaan – niin vanhat tutut kuin uudetkin harrastajat!
Talvikunnossapidon palautteisiin uusi karttapohjainen palautelomakeKoti ja ympäristö
Pirkkalan kunnan talvikunnossapito on uudistunut alkavalle talvikaudelle. Talvihoitotyöt toteutetaan alueurakkamallilla, jossa valitut urakoitsijat vastaavat kokonaisvaltaisesti oman alueensa kunnossapidosta.

Talvikunnossapitoa koskevat palautteet ilmoitetaan sähköisesti uuden karttapohjaisen Talvikunnossapitopalaute -lomakkeen kautta.

Sähköinen palaute ohjautuu suoraan urakoitsijoille reaaliaikaisesti, mikä nopeuttaa palautteiden käsittelyä ja vähentää puhelinliikenteen viemää ylimääräistä aikaa varsinaiselta talvihoitotyöltä. Lisäksi kunta pystyy hallinnoimaan palautteita tehokkaammin ja kohdistamaan tarvittaessa toimenpiteitä oikeille alueille.
Suupan uuden huoltorakennuksen rakennustyöt käynnistyvätKoti ja ympäristö
Keskusurheilukentän vieressä oleva Suupan huoltorakennus on valmistunut 1980-luvun loppupuolella. Rakennus ei vastaa enää käyttötarkoitukseltaankaan tämän päivän vaatimuksia. Vanha huoltorakennus on päätetty korvata kokonaan uudella rakennuksella.

Uuden huoltorakennuksen rakennusurakoitsijaksi on valittu Rakennustoimisto Pekka Kynnös Oy.

Rakennustyöt alkavat 22.9.2025 työmaa-alueen aitaamisella, jolla on vaikutusta alueen kevyen liikenteen kulkuyhteyksiin seuraavasti:

Vähäjärven rannan kevyen liikenteen väylältä kulku vanhan huoltorakennuksen ohi päättyy. Kiertoreitti rakennetaan työmaa-alueen viereen. Kiertoreitti on käytössä koko rakennusajan, eli elokuuhun 2026 saakka.

Tenniskentille kulku tapahtuu kenttien pohjoispäädystä, koska eteläpäädyn kulkureitit jäävät työmaa-alueelle.

Tutustu hankkeeseen tarkemmin ja katso kulkureittisuunnitelma suurempana kunnan verkkosivuilta.
Pirkkalan kunta esittää Saunapuron aluetta suojeltavaksiKunta ja hallinto
Valtuusto päätti 8.9.2025 yksimielisesti esittää Pirkanmaan ELY-keskukselle noin 30 ha alueen rauhoittamista. Saunapuro on monimuotoinen elinympäristö, jossa esiintyy uhanalaisia lajeja kuten hömötiainen ja pyy. Luonnonsuojelualueen valmistelu perustuu Pirkkalan kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaan sekä 18. maaliskuuta 2024 tehtyyn valtuustoaloitteeseen, jossa esitettiin Saunapuron suojelua. Kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaan on kirjattu, että kunnan tavoitteena on kasvattaa suojelualueiden määrää merkittävästi vuoteen 2030 mennessä. 

Saunapuron suojelemisen myötä kunnan omistamien suojelualueiden pinta-ala kasvaa 34 hehtaarista 64 hehtaariin. Alueelle ei ole suunnitteilla retkeilyrakenteita, mutta normaali liikkuminen Saunapuron alueella sekä marjojen ja sienten poiminta sallitaan. Rauhoitus turvaa arvokkaan luontokokonaisuuden säilymisen.