Osallistu

Rakenna yhteisöäsi. Anna mielipiteesi ja ole kuulolla päivityksistä.,
Naistenmatkantien liikennevalo- ja suojatieurakka Turkkiradan kohdalla alkaaKoti ja ympäristö
Naistenmatkantien liittymiä parannetaan rakentamalla liikennevalot Turkkiradan ja Pyhäjärventien (vt3) rampin liittymiin. Lisäksi Naisenmatkantien yli Turkkiradan kohdalle rakennetaan uusi suojatie kevyen liikenteen kulun turvallisuuden lisäämiseksi. Työt alueella alkavat keskiviikkona 2.10. ja valmistuvat vuoden 2024 loppuun mennessä.

Autoliikenteen ja kevyen liikenteen kulku on turvattu koko urakan ajan. Liikennenopeuksia alueella alennetaan urakan ajaksi. Työntekijöiden ja muidenkin liikkujien turvallisuuden varmistamiseksi kehotamme kaikkia noudattamaan varovaisuutta alueella ja huomioimaan työmaahenkilöstön aluetta lähestyttäessä.

Urakoitsijana toimii Tampereen Puutarha-Center Oy.

Tutustu suunnitelmiin ja lue lisää urakasta kunnan verkkosivuilta osiosta Hankkeet, johon pääset siirtymään alla olevan painikkeen kautta.

Pahoittelemme häiriöitä alueella.
Killontorintien bussien kääntöpaikan katusuunnitelma nähtävilläKoti ja ympäristö
Pirkkalan kunta on käynnistänyt hankkeen, jossa rakennetaan Killontorintielle kääntöpaikka ja päätepysäkki linja-autoliikennettä varten. Hankkeen katusuunnitelmat ovat valmistuneet ja ne ovat nähtävillä 2.-16.10.2024 mahdollisia muistutuksia varten.

Suunnitelmat ja tarkemmat ohjeet muistutusten antamiseen löytyvät kunnan hankesivuilta osiosta: Killontorintien bussien kääntöpaikka
Matonpesupaikat suljettu 25.9.2024Koti ja ympäristö
Matonpesukausi alkaa olla lopuillaan ja sekä Turrin että Loukonlahden matonpesupaikat on suljettu tänään keskiviikkona 25.9.

Kiitos kaudesta ja mukavaa syksyä.

Yhdyskuntatekniikka ja aluepalvelut
Rautainen Lehmä -veistos siirretty Pereensaaren puistoonKoti ja ympäristö
Keskusurheilukentän laidalla vuosia ihastuttanut ruohoa syövä Lehmä -veistos (Cow) on siirretty uudelle laitumelle Pereensaaren puistoon.

Lehmä -teoksen on luonut virolainen taiteilija, kuvanveistäjä ja kuvataideakatemian professori Villu Jaanisoo Pirkkala Sculpture 2001 -tapahtuman yhteydessä ja se on osa Pirkkalan veistospuistoa. Jaanisoo on tunnettu kuvanveistäjä ja hän on tehnyt lukuisia tunnettuja teoksia Suomeen ja Viroon. Pirkkalalaiset kaikki varmasti tuntevat hänen upean vuonna 1998 valmistaman teoksen: Valte (Pirkkalan ihminen/Homo Birkkalensis). Teos on sijoitettu Suupantorin reunustalle.

Lehmä-veistos on raskas, rautainen teos, ja se on aikojen saatossa vajonnut osin maan sisään. Lehmälle on etsitty uutta sijoituspaikkaa, ja nyt se on löytynyt Pereensaaren puistosta.

Taideteoksen siiro on suunniteltu yhteistyössä Pirkkalan kunnan kulttuuripalveluiden kanssa ja siirtoon on taitelija Jaanisoon hyväksyntä.

Tervetuloa ihastelemaan Lehmä -veistosta Pereensaaren puistoon.

Katso lisää kuvia kunnan verkkosivujen uutisesta, johon pääset alla olevan painikkeen kautta.
100 päivää starttiin: Työvoimapalveluista tulee kunnan palveluita 1.1.2025Kunta ja hallinto
Vuoden 2025 alusta lähtien työ- ja elinkeinopalvelut siirtyvät kuntien vastuulle, kun valtion TE-toimistot lakkautetaan. Pirkkala on jatkossa osa Tampereen seudun työllisyysaluetta. Työnhakijoiden asiakkuudet jatkuvat normaalisti, eikä uudelleenilmoittautumista tarvitse tehdä. Uudistuksen myötä myös kotoutumispalvelut siirtyvät kuntien vastuulle uuden kotoutumislain astuessa voimaan.
Vanhatien ja Kurikantien liittymä suljetaanKoti ja ympäristö
anhatien saneeraus jatkuu Kurikantien liittymästä kohti Mäkikadun liittymää. Osuudella rakennetaan pieni pätkä vesijohtoa, vahvistetaan hulevesiverkostoa, saneerataan katuvalot sekä uusitaan tien rakennekerrokset. Nykyistä vesijohtoa tai jätevesiviemäriä ei uusita sillä niillä on vielä paljon käyttöikää jäljellä.

Kurikantien ja Vanhatien liittymä suljetaan liikenteeltä tiistaina 24.9. alkaen. Kaivuutyöt kestävät noin kaksi viikkoa, jonka aikana liittymä on suljettu. Myös sen jälkeen kaivuutöitä jatketaan eteenpäin kohti Mäkikatua aina talven tuloon saakka. Kurikantieltä pääsee vain alkupään kiinteistöihin sen mukaisesti kun kaivuutyöt etenevät. Kulku Mäkikadulle ja muille loppupään kiinteistöille tapahtuu Naistenmatkantien kautta.

Liikennejärjestelykuva on nähtävissä suurempanan kunnan verkkosivujen uutisessa, johon pääset alla olevan painikkeen kautta.

Pahoittelemme häiriötä alueella.
Vähäjärven puiston ideakyselyn tuloksetKoti ja ympäristö
Vähäjärven puisto sijoittuu Pirkkalan kuntakeskuksen keskelle. Vähäjärven rantaa myötäilevä kapea puistokokonaisuus muodostaa tärkeän ja upean virkistysaluekokonaisuuden ulkoilureitteineen ja toimintapaikkoineen.

Pirkkalan kunta on käynnistänyt Vähäjärven puiston puistosuunnittelun. Suunnittelun tavoitteena on lisätä ja jäsentää erilaisia toimintoja paremmin ottaen huomioon kaikenlaiset puiston käyttäjät.

Kuntalaisilta kyseltiin alueen kehittämiseen idoita ja ajatuksia sähköisellä kyselyllä 22.8.-8.9.2024. Ideoita pääsi antamaan myös henkilökohtaisesti Meidän Pirkkala -tapahtumassa elokuussa, jossa hanketta esiteltiin.

Ideakyselyn tuloksita löytyy  kooste kunnan verkkosivujen uutisesta, johon pääset alla olevan painikkeen kautta.

uloksia tullaan käyttämään mahdollisuuksien mukaan alueen suunnittelun pohjana.

Hanke jatkuu Lappset Group Oy:n ja Pirkkalan kunnan yhteistyössä järjestämällä suunnittelu- ja ideakilpailulla alan opiskelijoille. Kilpailuaika on 20.9.2024-10.1.2025. Kilpailuun voivat osallistua maisema-, ympäristö- ja miljöösuunnittelun sekä maisema-arkkitehtuurin opiskelijat yksin tai ryhmässä Suomesta ja soveltuvin osin ulkomaisista oppilaitoksista. Kilpailu on kutsukilpailu, johon lähetetään kutsut opiskelijoille alan eri oppilaitosten kautta.

Hankkeen edetessä myös kuntalaiset pääsevät äänestämään suosikkisuunnitelmiaan. Asiasta uutisoidaan suunnitelmien valmistuttua lisää.
Ollikantien liikenne kiertoreitille 23.9. klo 10 alkaen välillä Suupankuja ja UrheilutieKoti ja ympäristö
Ollikantiellä välillä Suupankujan risteys ja Urheilutien risteys kaikki liikenne siirretään väliaikaiselle kiertotielle ma 23.9.2024 klo 10 alkaen. Liikennejärjestelymuutos on voimassa alustavasti 31.10.2024 asti.

Pirkkala-kampuksen yleisten alueiden urakassa siirrytään seuraavaksi toteuttamaan Ollikantiellä tarvittavat urakan maarakennus- ja vesihuoltotyöt. Töiden ajaksi kaikki liikenne siirretään väliaikaiselle kiertotielle Ollikantien pohjoispuolelle kiertäen lämpölaitoksen ja lopulta liittyen uuden pysäköintialueen ja Urheilutien kulmalle.

Kiertotiellä väliaikainen pohjoisempi kevyen liikenteen väylä rajataan eteläisemmästä ajoneuvoliikenteestä raskassuoja-aidoin.

Urheilutien nykyiset suojatiet ja näihin liittyvät lämpölaitoksen viereiset kevyen liikenteen väylät poistetaan käytöstä reittimuutoksen vuoksi.

Linja-autopysäkki 7071 (koulukeskus) siirtyy Urheilutien risteyksen itäpuolelle nykyisestään noin 50 metriä liikennejärjestelyjen ajaksi.

Liikennejärjestelymuutos tulee voimaan klo 10 maanantaina 23.9.2024 aamun vilkkaamman liikenteen hiljennettyä.

Työmaa-alueet ovat rajattu suoja-aidoin, jolloin niihin kulkeutuminen on estetty sivullisilta. Myöhemmistä liikennejärjestelymuutoksista tiedotetaan aina ennalta. Koulurakennukset, vapaa-aikakeskus ja urheilukenttä pysyvät käytettävissä ja saavutettavissa koko urakan ajan.

Katso tarkempi kuva liikennejärjestelyistä kunnan verkkosivuilta, jonne pääset alla olevan painikkeen kautta.

Pahoittelemme häiriöitä alueella.
Färmin leikkipuiston rakentaminen alkaaKoti ja ympäristö
Färmin alueelle rakennetaan pieni korttelileikkipuisto, joka sijoittuu Färminkaaren päähän vanhalle peltoalueelle osoitteeseen Färminkaari 27, Pirkkala.  

Leikkipuistoon on tulossa pöytäpenkkiryhmä, monitoimikiipeilyteline, roska-astia sekä yhdistelmäkeinu sisältäen linnunpesäkeinun. Leikkivälineiden alustana on hake. Alue myös valaistaan.

Rakentaminen alkaa näin päivinä ja se saadaan valmiiksi arviolta lokakuun 2024 alkupuoleen mennessä.

Hankesivut: Färmin leikkipuiston rakentaminen

Yhdyskuntatekniikka ja aluepalvelu