Vapaa-aikakeskuksen työmaalla maanrakennustöitä 7.6.

Lähde: Uutiset
Vapaa-aikakeskuksen työmaa.

Vapaa-aikakeskuksen työmaalla tehdään maanrakennustöitä keskiviikkona 7.6. klo 6.30 - 13 välisenä aikana. Vähäjärven puoleinen kevyen liikenteen väylä on työmaa-aidoin suljettu työn ajaksi. Kiertotiet on merkitty alla olevaan kuvaan.

Lisätiedot:

Rakennusliike Lapti Oy
Petri Manner, puh. 040 713 2126
Tuomas Kallioinen, puh. 050 390 1179

Suositut kortit

Pereensaaren nuotiopaikka valmistunutKoti ja ympäristö
Pereensaaren puiston niemenkärkeen on valmistunut uusi nuotiopaikka kuntalaisten iloksi. Nuotiopaikalta löytyy grilli ja penkit noin 20 henkilölle, eli istumapaikkoja riittää isommallekin porukalle hyvin. Grillipaikka on rajattu aitauksella, mutta erillistä katosta ei ole.

Tarvitsemansa puut ja sytykkeet jokainen tuo itse paikalle.

Pereensaaressa jätteiden lajitteluun löytyy yksi suurempi jätepiste, joka löytyy heti saaren sisäänkäynnin yhteydestä. Pyydämme ystävällisesti kuljettamaan kaikki kertyvät roskat jätepisteelle.

Pereensaaren kulkureittien valaistuksen asennus on loppusuoralla. Valot on määrä saada toimintaan näillä näkymin lokakuun alkupuolella. Asennustyö on valitettavasti viivästynyt valaisinten toimitusongelmien vuoksi. Asennukset tehdään loppuun heti, kun tarvittavat osat saadaan.

Iltaisin alueella on varsin pimeää, kunnes valot saadaan toimintaan. Padel-kentän valot antavat pientä valoa ympäristöön.

Tervetuloa Pereensaareen.
Frisbeegolfradalla huoltotöitäHarrastukset ja vapaa-aika
Kurikan firsbeegolfradalla tehdään alueen huoltotöitä 2.-6.10. 

Rata 10 on suljettu huoltotöiden vuoksi. Muut radat käytettävissä normaalisti.
Vanhustenviikkoa 2023 vietetään Pirkkalassa 2.–8.10.Koti ja ympäristö
Lokakuun ensimmäisellä viikolla vietetään kansallista Vanhustenviikkoa. Myös Pirkkalassa on tarjolla monipuolisia tapahtumia sekä tekemistä kyseisellä viikolla. Tutustu tapahtumatärppeihin.
Satamakadun jätevedenpuhdistamon saneerausurakka alkaa 4.9.2023Koti ja ympäristö
Rakennustyöt alkavat maanantaina 4.9.2023 ja rakentamisvaiheen lopullinen valmistuminen pihatöiden osalta kesäkuussa 2024.

Urakka liittyy Tampereen seudun Keskuspuhdistamo Oy:n hankkeeseen, jossa Sulkavuoreen rakennetaan uusi keskuspuhdistamo ja nykyiset jätevedenpuhdistamot Raholassa ja Viinikanlahdessa poistetaan käytöstä.

Satamakadun nykyinen pumppaamo uusitaan ja käännetään pumppaamaan Raholan puhdistamon sijasta uudelle Sulkavuoren jätevedenpuhdistamolle.

Nykyinen jätevedenpumppaamo on toiminnassa koko urakan ajan.

Jätevedenpumppaamon rakentaminen ajoittuu syksyn 2023 ja talven 2024 ajalle. Alueen pihatyöt tehdään touko-kesäkuussa 2024. Lopullinen jätevesien kääntö Sulkavuoreen tulee tapahtumaan keskuspuhdistamon käyttöönottovaiheessa arviolta loppuvuodesta 2025.

Pahoittelemme, että rakennustöistä saattaa aiheutua jonkin verran melua ja häiriötä.

Lue lisää hankkeesta kunnan internetsivuilta osiosta Hankkeet.
Mäkikadun saneerautyöt jatkuvat syyskuussaKoti ja ympäristö
Uuden Mäkikadun jätevedenpumppaamon suunnitelmat ovat valmistuneet ja sijoituspaikka selkeytynyt.

Pumppaamojärjestelmän on määrä saapua syyskuussa, jonka jälkeen Mäkikadulla työt jatkuvat.

Mikäli kaikki pumppamon rakentamiseen liittyvät työvaiheet saadaan rakennettua ennen talven tuloa, ja säät sallivat päällystystyöt, tarkoituksena on päällystää koko Mäkikatu tämän vuoden puolella. Mikäli tulee viivästymisiä rakentamiseen tai talvinen sää estää päällystystyöt, päällystetään tämän vuoden puolella puolet Mäkikadusta Naistenmatkantien suunnasta alkaen ja loppupää vuoden 2024 puolella.

Iltojen pimetessä ja töiden taas jatkuessa, on syytä muistutella varsinkin perheen pienimpiä liikkuvista työkoneista ja niihin liittyvistä vaaroista. 

Kadun kiinteistöjä on tiedotettu erikseen töiden alkamisesta.

Yhdyskuntatekniikka ja aluepalvelut
Rantaniityntien uusi pysäköintialue valmistunutKoti ja ympäristö
Rantaniityntien uusi yleinen pysäköintialue on valmistunut Suupan alikulun, Rantaniityntien ja Niemenmaantien viereen ja se otetaan käyttöön 10.8.2023. Alueelle mahtuu kaikkiaan noin 90 autoa. Pysäköintialue sijaitsee osoitteessa Niemenmaantie 2, Pirkkala.

Uusi parkkialue on suunniteltu väliaikaiseksi ja poistuu mahdollisesti käytöstä tulevina vuosina keskustan alueen maankäytön jatkosuunnitelmien edistyessä.

Uusi paikoitusalue tulee parantamaan kasvavaa pysäköintitarvetta Suupan alueella. Suupantien ja Suupankujan risteyksen tontilla oleva Suupankujan paikoitusalue tulee poistumaan tulevaisuudessa käytöstä tontin rakentumisen myötä.

Pysäköintialue koostuu kahdesta vierekkäisestä alueesta, läntisestä osasta ja itäisestä osasta. Alueiden välissä on kävely-yhteys, mutta ajoneuvoille on omat ajoliittymät. Läntiseen osaan kuljetaan Niemenmaantieltä ja itäiseen osaan Rantaniityntieltä.
Liikennejärjestelymuutoksia Vapaa-aikakeskuksen alueellaKoti ja ympäristö
Vapaa-aikakeskuksen rakentamisen alustavat valmistelutyöt on aloitettu maaliskuussa 2023. Alueella kaadetaan puita, rakennetaan korvaavia reittejä kevyelle liikenteelle ja tehdään työmaakoppien pohjatöitä.

Kevyen liikenteen reitteihin on tulossa muutoksia rakentamisen ajaksi. Vähäjärven rantaväylältä rakennetaan uusi, korvaava reitti Koulutielle. Vähäjärven rantareittiä rakennustyön kohdalla levennetään.

Työmaa-alue tulee myöhemmin laajenemaan myös lukion puolelle, Urheilutielle. Kevyen liikenteen ja huoltoajojen kulku kuitenkin mahdollistetaan ja ohjataan opasteilla. Kulkureitit saattavat muuttua rakentamisen vaiheistuksesta riippuen. Töiden edetessä muutoksista uutisoidaan kunnan internetsivuilla.

Lisätietoja ja kuva liikennejärjestelymuutoksista löytyy kunnan internetsivulta hankkeet, jonne pääse alla olevasta painikkeesta.
ResQ -hävikkiruokasovellus käyttöön ylijäämäruoan myyntiinKoti ja ympäristö
Pirkkalan kunta on ottanut käyttöön ResQ -hävikkiruokasovelluspalvelun maaliskuussa 2023.

ResQ -sovellus tarjoaa hävikkiruoan myyntiin tarkoitettua sovelluspalvelua, jonka kautta kuluttajille myydään ruokaa roskiin heittämisen sijaan. Pirkkalan kunnasta mukana palvelussa ovat kaikki koulut lukuunottamatta Hyrsingin koulua. Päiväkodeista mukana ovat: Soljan lastentalo, Nuoliala, Pakkalanlyhty, Kurikankulma, Kurikanpirtti, Kurikan Helmi, Puuhkalakki ja Pere.

ResQ Club -sovellus on vapaasti ladattavissa puhelimeen tai tablettiin eri sovelluskaupoista (App Store, Google Play ja Windows Phone Store).

Lue lisää Pirkkalan kunnan internetsivuilta.
Seuturatikka välillä Pirkkala - LinnainmaaKoti ja ympäristö
Seuturatikkahanketta voit seurata Tampereen Ratikan sivuilta, josta löytyy oma osio Pirkkala - Linnainmaan -raitiotiehankkeelle. 

Sivulta löytyvät viimeisimmät suunnitelmat ja paljon lisätietoa hankkeeseen liittyen.