Tietopaketti Pirkkalan kunnan laduista ja jääkentistä

Lähde: Uutiset
Hiihtäjiä ladulla

Talvi on jo edennyt pitkälle ja se merkitsee sitä, että kuntalaiset käyttävät aktiivisesti latuja ja jääkenttiä aina kun sää sen sallii. Varma talven merkki on myös se, että Pirkkalan latu- ja jääkartta on suosituimmista linkeistä verkkosivuillamme.  Tänä talvena sääolosuhteet ovat tuoneet haasteita kenttien ja latujen hoitoon ja ylläpitoon.

Tässä jutussa Pirkkalan liikuntapaikkamestari Kari Koskinen vastaa yleisimpiin latujen ja kenttien hoitoon liittyviin kysymyksiin. Lisäksi mukana on tietoa siitä, millaista palautetta jääkentistä sekä laduista yleensä tulee.

Kuinka suuri jääkenttä- ja latuverkosto Pirkkalassa on?

Meillä on 20 eri kokoista jäädytettyä ulkokenttää. Tutustu jääkenttien osoitetietoihin. Latuverkostoa on yhteensä noin 30 kilometriä.

Kuinka paljon meillä on työntekijöitä hoitamassa kenttiä ja latuja?

Yhteensä meillä on 6 työntekijää hoitamassa latuja ja jääkenttiä, minkä lisäksi puiston työntekijöistä saadaan tarvittaessa yhteensä 4 työntekijää auttamaan. Henkilökunta on töissä normaalisti 7 päivää viikossa, arkisin työt alkavat aamukuudelta. Säiden salliessa jääkentät ja ladut pyritään saamaan arkisin valmiiksi aamupäivän aikana.

Kuinka latuja ja kenttiä hoidetaan?

Latupohja ajetaan alkuvaiheessa minimissään 3 kertaa läpi ennen kuin se saadaan käyttökuntoon. Latupohjan tekoon kertyvä minimimatka on siis noin 90 kilometriä. Jääkentille tehdään useamman jääkerroksen pohja, jolloin jäästä tulee kestävä. Luistelukentän onnistunut jäädytys vaatii yli viiden, mieluiten 10–15 asteen pakkaset.

Sekä latuja että kenttiä koskee tuoteturvallisuuslaki eli niiden on oltava käyttäjille turvalliset. Kenttiä ja latuja hoidetaan arkisin koko kalustolla.  

Hoidetaanko latuja ja kenttiä viikonloppuisin?

Viikonloppuisin latuja ja kenttiä hoidetaan, mutta pienemmällä kalustolla. Latuja käydään viikonloppuisin läpi niin paljon kuin ehditään yhdellä koneella. Myös kunnossa olevat kentät aurataan joka päivä. Viikonloppuisin huoltotyöt päättyvät kuitenkin iltapäivällä.

Mikä on sään vaikutus ylläpitoon? Mitkä kelit ovat hankalimpia?

Hankalimpia kelejä latujen ja kenttien ylläpitoon ovat plussan ja pakkasen puolella sahaavat kelit. Esimerkiksi ihanteellinen jääpohjan teko kentille on noin 10–15 pakkasasteen välillä. Jos pakkanen laskee alle viiden asteen ja lähelle nollaa, vesi ehtii paeta kentän reunoilta eikä se ehdi jäätyä kunnolla. Jääkentille on pystyttävä ajamaan useampi jääkerros, että jäästä tulee kestävä eikä siihen kulu reikiä. Laduilla vähäluminen talvi tuo haasteita ylläpitoon, ja lähellä nollaa sahaava lämpötila pehmentää myös latupohjaa.

Milloin jääkenttien valot ovat yleensä päällä?

Kenttien ollessa kunnossa valot ovat yleensä päällä joka päivä klo 7–22. Jos kenttään on kulunut reikä ja jää on liian ohut, joudutaan kenttä pitämään silloin kiinni huoltotöitä varten ja odottamaan kylmempää säätä. Kenttien tulee siis olla käyttäjille turvallisia ja jääpohjan tarpeeksi kestävä, jotta niitä voidaan pitää auki.

Miten nopeasti latukarttaan päivittyy tieto hoidetuista laduista ja kentistä?

Tiedot päivittyvät yleensä iltapäivällä, kun työntekijät ovat päässeet kentiltä ja laduilta pois. Joskus kentistä tulee päivitys jo puoliltapäivin, kuten myös osasta laduista. Kenttien valo- ja varustustiedoissa voi olla joskus virheitä, mutta ne korjataan sitä mukaa kun niitä huomataan.

Miksi joinakin päivinä jääkenttiä ei ole hoidettu?

Joskus kaikkia jääkenttiä ei ole hoidettu sään takia, eli on ollut joko liian lämmintä tai on satanut paljon lunta, jolloin etenkään pieniä kenttiä ei päästä jäädyttämään isolla tankilla. Myös huoltohenkilöstön poissaolot esimerkiksi flunssa-aallon tai muun takia voivat vaikuttaa siihen, miten hyvin kenttiä ja latuja ehditään hoitamaan.

Kaikki kalusto on yleensä arkisin käytössä, jolloin kalustovian sattuessa varakalustoa ei ole heti tilalle. Esimerkiksi parhaimpina päivinä latukalustolle tulee 150 km mittariin yhden päivän aikana.

Millaista palautetta laduista ja kentistä tulee yleensä?

Laduista ja kentistä tulee pääasiassa positiivista palautetta etenkin silloin, kun on tarpeeksi lunta ja pakkasta. Myös koulujen rehtoreilta tulee positiivista palautetta jään kunnosta ja siitä, että koulujen jääkentistä pidetään huolta.

Palautteet saapuvat pääasiassa kootusti perille eri palautekanavien kautta. Määrällisesti palautetta tulee yleensä paljon. Latujen osalta saadaan jonkin verran palautetta laduilla kävelemisestä. Jatkossa ladut ja kävelyväylät pyritään erottamaan entistä selkeämmin toisistaan.

Kunnan työntekijöiltä on tullut hyvää palautetta työstä. Motivaatio kenttien, puistojen ja latujen puolella on hyvä, koska työtä tehdään kuntalaisille. Vaikka hommia tehdään suhteessa pienellä porukalla, on homma sujuvaa, etenkin silloin kun säät ovat hyvät!

Tutustu latujen ja jääkenttien kunnossapitotilanteeseen

Pirkkalan Liikunta-sivulta löydät myös tilannepäivityksiä kenttien ja latujen huoltotilanteesta.

Suositut kortit

Tiivistelmä kunnanhallituksen päätöksistä 23.2.2026Kunta ja hallinto
📍 Kaavoituskatsaus vuodelle 2026 hyväksyttiin ja lähetettiin valtuustolle tiedoksi. 
📍 Hyväksyttiin valmiussuunnitelman yleinen osa, joka ohjaa kunnan varautumista häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin.
📍 Hyväksyttiin päätös peruspalvelujen valtionosuudesta ja opetustoimen muusta rahoituksesta vuodelle 2026.
📍 Käsiteltiin valtuustoaloitteisiin annetut vastaukset kilometritienviitan hankinnasta ja kansainvälisyysstrategiasta ja lähetettiin ne valtuustolle tiedoksi.
📍 Lähetettiin toimialoille valmisteltavaksi valtuustoaloitteet Suupantien suojatiestä, pääskyjen pesähotelleista sekä liikuntatoimikunnan perustamisesta.
Vuorenhaan raitin rakentaminen alkaaKoti ja ympäristö
Vuorenhaan raitin kevyen liikenteen väylän rakentaminen alkaa nykyisen ulkoilureitin rinnalle. Rakentamisen tavoitteena on parantaa alueen liikkumismahdollisuuksia ja turvallisuutta.

Työt käynnistyvät puunkaadolla 23.2. alkavalla viikolla, ja varsinaiset maatyöt alkavat aikaisintaan maaliskuun alkupuolella. Vuoden 2026 aikana rakennetaan Vuorenhaantien ja Aittokorventien välinen osuus sekä paikoitusalue. Urakan arvioidaan valmistuvan pääosin kevättalven aikana.

Rakennustöiden aikana alueella voi esiintyä tilapäisiä häiriöitä ulkoiluun ja liikkumiseen. Kunta pahoittelee työstä aiheutuvaa haittaa ja pyytää alueella liikkuvia huomioimaan työmaajärjestelyt.
Kurikanvainion uimarannan kunnostustyöt käynnissäHarrastukset ja vapaa-aika
Kurikanvainion uimarannan uima-alueen pohjan kunnostustyöt ovat käynnissä. Uintialue on aurattu, ja tämän viikon aikana alueelle tuodaan uusi suodatinmatto sekä hiekkaa. Työt tehdään talviaikaan jäiden päältä.

Uimarannan uima-alue on työmaa-aluetta niin kauan, kunnes jäät ovat sulaneet ja matto sekä hiekat on saatu paikoilleen.

Nykyinen suodatinimatto on tullut käyttöikänsä päähän, ja kunnostuksen ansiosta uimarannasta päästään nauttimaan entistä paremmassa kunnossa ensi kesänä.

Yhdyskuntatekniikka ja aluepalvelut
Nepsy-pisteen avoimet ovet tiistaina 3.3. klo 12–18Yleistä
Tapahtumassa esitellään Nepsy-pisteen toimintaa ja lainattavissa olevia materiaaleja. Voit tutustua esimerkiksi ennakoinnin tai tunteidensäätelyn tuen materiaaleihin.
Paikalla on kunnan koulutetut nepsy-asiantuntijat, joilta saat halutessasi ohjausta ja neuvontaa arkeasi haastaviin tilanteisiin. Tilaisuus on tarkoitettu 5-17-vuotiaiden lasten ja nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille sekä huoltajille. Nepsy-piste sijaitsee Pirkkalan Pääkirjastolla (Suupantori 2).
Loukonlahden talviuintipaikka avattu 20.1.Harrastukset ja vapaa-aika
Loukonlahden uimarannalla sijaitseva kunnan ylläpitämä avantouintipaikka avataan perusparannusremontin valmistuttua uudelleen käyttöön tiistaina 20.1.2026.

Avantouimareita palvelee aallonmurtajan päässä sijaitseva lämmin konttirakennus, jossa on erilliset pukutilat naisille ja miehille. Tila on käytettävissä talvikuukausina. Pukutila on lukittu ja sinne voi lunastaa avaimen 30 € panttia vastaan kunnan asiointipisteestä.

Uudistuksina talviuintipaikalle on saatu lämmitettävät portaat, sulanapitojärjestelmä uintialueelle ja kulkuväylille sekä parannettu aluevalaistusta. Alueelta tullaan vielä poistamaan vanha laituri ja sen rakenteet sekä tehdään vielä joitain viimeistelytöitä kevään aikana.

Tervetuloa uimaan – niin vanhat tutut kuin uudetkin harrastajat!
Talvikunnossapidon palautteisiin uusi karttapohjainen palautelomakeKoti ja ympäristö
Pirkkalan kunnan talvikunnossapito on uudistunut alkavalle talvikaudelle. Talvihoitotyöt toteutetaan alueurakkamallilla, jossa valitut urakoitsijat vastaavat kokonaisvaltaisesti oman alueensa kunnossapidosta.

Talvikunnossapitoa koskevat palautteet ilmoitetaan sähköisesti uuden karttapohjaisen Talvikunnossapitopalaute -lomakkeen kautta.

Sähköinen palaute ohjautuu suoraan urakoitsijoille reaaliaikaisesti, mikä nopeuttaa palautteiden käsittelyä ja vähentää puhelinliikenteen viemää ylimääräistä aikaa varsinaiselta talvihoitotyöltä. Lisäksi kunta pystyy hallinnoimaan palautteita tehokkaammin ja kohdistamaan tarvittaessa toimenpiteitä oikeille alueille.
Pyhäjärven retkiluistelurata aukeaa 10.1.Harrastukset ja vapaa-aika
Pyhäjärven jäälle on aurattu noin kaksi kilometriä pitkä retkiluistelurata välille Loukonlahden satama – Rantaniityn venelaituri. Radalle pääsee kätevästi Loukonlahden satamasta, Rantaniityn juhlatalon uudelta venelaiturilta ja lisäksi Rantaniityn uimarannalta. Lähtöpaikoilla on tarkemmat opastaulut, joista ilmenee radan säännöt. Radan viereen on aurattu myös oma väylä kävelijöille.

Pyhäjärven retkiluistelurataa ylläpitää Hietalahti Pihat Oy Pirkkalan kunnan tilauksesta. Rataa hoidetaan auraamalla ja jäädyttämällä. Hoitotöitä tehdään päivittäin säiden salliessa.

Rantaniitty
Saaveenraitti 8, 33960 Pirkkala

Loukonlahden satama
Kirkkoveräjäntie 14, 33950 Pirkkala

Radan kunnossapitotilannetta voit seurata kunnan latu- ja jääkartalta.
Kurikanmäen kuntoportaat suljetaan talvikaudeksiHarrastukset ja vapaa-aika
Kurikanmäen kuntoportaat suljetaan 10.12. alkaen tältä kaudelta. Portaissa ei ole talvikunnossapitoa, ja ne avataan jälleen ensi keväänä säiden salliessa. Portaat eivät kestä nastakenkien käyttöä, ja jään sekä pakkasen vuoksi ne voivat olla erittäin liukkaat ja vaaralliset talviolosuhteista johtuen.

Turvallista ja liikunnallista talvikautta muiden lajien parissa!
Keskusurheilukenttä suljettu talvikaudeksiHarrastukset ja vapaa-aika
Keskusurheilukenttä
Urheilutie 10, Pirkkala

Keskusurheilukenttä on tekonurmipohjainen, eikä se sovellu talvikäyttöön. Kentällä kulkiessa lumi tamppaantuu, jolloin pinta tiivistyy ja jäätyy, mikä voi vaurioittaa kenttää. Lisäksi keväinen sulaminen kestää pidempään.

Kentän valot on sammutettu, ja tekonurmialue pysyy suljettuna koko talvikauden. Kentän nurmialueen käyttö on ehdottomasti kielletty sulkuaikana. Myös läpikulku kentän kautta on kielletty. Alueelle on viety kieltokylttejä asian huomioimista varten.

Kentän juoksurataosuudelle suunnitellaan retkiluistelurataa talven edetessä – tästä tiedotetaan lisää myöhemmin.