Pirkkalassa on syksyllä tarjolla monipuolista kulttuuriohjelmaa kaiken ikäisille

Lähde: Uutiset

Lokakuussa ohjelmassa on Ransun syystreffit kaikille lapsille ja lapsenmielisille, Kekrikierrokset aikuisille sekä Vanhustenviikon etäkonsertti. Vanhustenviikolle etsitään myös ulkoiluseuraa vanhuksille. Marraskuussa vietetään nuorison peliviikkoa ja kuun loppuun asti on käynnissä Asunnottomien yön innoittama Lahjoita lämpöä -kampanja. Pirkkalan Joulunavaus järjestetään Suupantorilla 26.–27. marraskuuta ja Itsenäisyyspäivää juhlitaan perinteisesti 6. joulukuuta.

Osa tapahtumista järjestetään tuttuun tapaan lähitapahtumina ja osa vaihtoehtoisin keinoin. Kaikki ohjelma on maksutonta.

Ransu saa syystreffeille vieraakseen Tuomo Rannankarin ja Hiekkakakkuorkesterin

Ransu Karvakuonon syystreffit -lastenkonsertti järjestetään viime vuoden tapaan etänä. Konserttitallenne on katsottavissa Pirkkalan kunnan YouTube-kanavalla 1.–31.10.2021.

Vanhustenviikolla ulkoillaan ja nautitaan musiikista

Lokakuun alussa 3.–10.10.2021 vietetään valtakunnallista Vanhustenviikkoa. Viikon teemana on ”Luonto antaa voimaa”.

Vanhustenviikolla nautitaan musiikista Django Collective Helsingin -etäkonsertissa. Django Collective Helsinki vie kuulijat matkalle sadan vuoden taakse Pariisin kujille, sotien aikaan ja uuden eurooppalaisen musiikin lajin syntyhetkiin. Konserttitallenne on katsottavissa verkossa 3.–10.10.2021.

Etäkonsertin lisäksi käynnissä on Vanhustenviikon ulkoilukaveri -kampanja, jossa etsitään vapaaehtoisia ulkoilemaan ikäihmisen kanssa viikon aikana. Mukaan voi ilmoittautua täyttämällä sähköisen lomakkeen.

Kekrikierroksella uppoudutaan vanhoihin uskomuksiin

Kekri on vanha suomalainen syysjuhla, jolloin haltioiden ja kekripukkien uskottiin liikkuvan. Kekrikierroksella Reipin alueella nähdään mitä kaikkea kekrin aikaan saattoi kohdata metsässä.

Kierroksia järjestetään lauantaina 9.10. ja 30.10 klo 18 ja 20. Kierrokset on suunnattu pääasiassa aikuisille, mutta yli 12-vuotiaat voivat osallistua huoltajan seurassa. Kierroksille on ennakkoilmoittautuminen.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen Kekrikierroksille

la 9.10.2021 klo 18
la 9.10.2021 klo 20
la 30.10.2021 klo 18
la 30.10.2021 klo 20

Asunnottomien yön tapahtuman tilalla kerätään neuleita tarvitseville

YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17.10. vuosittain vietettävä Asunnottomien yö kantaa tänä vuonna teemaa ”ULKOPUOLELLA – Syrjäytynyt vs. syrjäytetty”. Perinteistä Asunnottomien yön tapahtumaa ei järjestetä Suupantorilla.

Sen sijaan käynnissä on EHYT ry:n ja A-klinikkasäätiön Lahjoita lämpöä -kampanja, joka haastaa ihmisiä neulomaan asunnottomille ja muille vähäosaisille villasukkia ja lapasia. Pirkkalassa käyttämättömiä neuleita voi toimittaa marraskuun loppuun asti Pirkkalan Elokoloon, Pirkkalan pääkirjastoon, kunnan Asiointipisteeseen sekä Vapaa-aikakeskukseen. Kerätyt tuotteet toimitetaan Pirkkalan Elokoloon, josta neuleet jaetaan niitä tarvitseville.

Peliviikon YouTube-stream-lähetyksessä teemana e-sport

Pirkkalan kunnan nuorisopalvelut ovat aloittaneet YouTuben livestriimaukset eli suoralähetykset omalla YouTube-kanavallaan. Kanavalla julkaistaan muun muassa peliteemaisia videoita, Q&A-tyylisiä haastatteluita, erilaisia haasteita ja tapahtumia. 

Lokakuun lähetyksessä 15.10. teemana on tubettaminen ja etävieraiksi tulevat suositut tubettajat Niko ja Santtu. Marraskuun valtakunnallisen peliviikon lähetyksen teemana on e-sport ja ammattipelaaminen, kun taas joulukuussa 19.12. vietetään lähetyksessä pikkujouluja. Joululähetyksen yllätysvieras paljastetaan marraskuun lähetyksen lopuksi.

Joulu alkaa Pirkkalassa Suupantorilta

Pirkkalan Joulunavaus järjestetään Suupantorilla 26.–27.11.2021. Ohjelmassa on monenlaista jouluista alueohjelmaa sekä joulutori. Perinteisiä Joulumyyjäisiä Vapaa-aikakeskuksella ei tänä vuonna järjestetä.

Itsenäisyyspäivän juhlaa vietetään 6.12. perinteisin menoin lähitapahtumana. Tarkemmista juhlajärjestelyistä tiedotetaan myöhemmin. Itsenäisyyspäivän juhla on kaikille kuntalaisille avoin, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen.

Galleria 2:n syksyn näyttelyissä muotoilun historiaa sekä taidetta kuvataiteesta kierrätettyihin materiaaleihin

Pirkkalan pääkirjaston yhteydessä sijaitseva Galleria 2 on avoinna yleisölle. Galleriassa voi toistaiseksi kokoontua enintään kymmenen henkilöä kerrallaan. Näyttelyihin on vapaa pääsy.

Gallerian näyttelyt syksyllä 2021

10.9.–11.10.2021 Modus ry: KAARI - Taideteollisuutta ja muotoilua 20 v. juhlanäyttely
14.10.–8.11.2021 Taru Salonen: UNHOLA
11.11.–4.12.2021 Annu Mikkilä: KUKA MINÄ OLEN
9.12.2021–10.1.2022 Eero Nives: TAIDETTA

Lisätiedot

Pirkkalan kunnan tapahtumakalenteri

Pirkkalan Joulunavaus, Itsenäisyyspäivän juhla, Kekrikierrokset, Vanhustenviikko

Marika Eromäki
kulttuurituottaja
040 133 5773
marika.eromaki@pirkkala.fi

Ransun syystreffit, Peliviikko & YouTube-livestriimaukset

Anni Riskala
nuoriso- ja kulttuuriohjaaja
050 394 2422
anni.riskala@pirkkala.fi

Galleria 2

Anu Muurinen
kulttuurituottaja
050 352 1632
anu.muurinen@pirkkala.fi

Suositut kortit

Kolmansia koronarokoteaikoja saatavilla kaikille 18 v. täyttäneilleTerveys ja tuki
Yli 18-vuotiaat voivat varata ajan kolmanteen koronarokotukseen. Ajanvaraus on mahdollista kaikille niille 18–59-vuotiaille, joiden toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään neljä kuukautta.

Rokoteväliä on THL:n suositusten mukaisesti lyhennetty syksyn aikana. Tällä hetkellä yli 60-vuotiaat voivat ottaa kolmannen rokotteen kun edellisestä annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.

Ajanvaraus kolmanteen rokoteannokseen on saatavilla seuraaviin ryhmiin kuuluville
•Kaikki 18-59-vuotiaat sekä lyhyellä alle 6 viikon annosvälillä rokotetut aikaisintaan 4 kk kuluttua toisesta rokotuksesta
•Yli 18-vuotiaat riskiryhmään 1 ja 2 kuuluvat sekä kaikki yli 60-vuotiaat aikaisintaan 3 kk kuluttua toisesta annoksesta
•Voimakkaasti immuunipuutteiset yli 12-vuotiaat aikaisintaan 2 kk toisesta rokotuksesta

Lisätietoa ja ajanvarauksen löydät kunnan verkkosivuilta. Pääset verkkosivuille alla olevasta painikkeesta.
Osallistu suureen seutukeskusteluunYleistä
Tampereen kaupunkiseudun muodostavat kahdeksan kuntaa: Kangasala, 
Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi. 

Tampereen seudulla järjestetään keväällä 2022 suuri seutukeskustelu, jonka aiheena on liikenne.  Keskustelussa alueen asukkaat kertovat, miten he liikkuvat arjessaan ja mitkä asiat vaikuttavat siihen. 

Keskusteluista saatua tietoa hyödynnetään, kun seudun liikennejärjestelmää kehitetään entistä sujuvammaksi ja kestävän kehityksen mukaiseksi.

Suuren seutukeskustelun pienryhmäkeskustelut toteutetaan etätapaamisina helmi-maaliskuussa. Osallistuminen ei edellytä ennakkotietoa tai valmistautumista.


Lue lisää suuren seutukeskustelun verkkosivuilta ja ilmoittaudu mukaan  31.1.2022 mennessä.
Vähäjärven jäärata avattuHarrastukset ja vapaa-aika
Vähäjärven jäälle on aurattu noin 1,3 kilometriä pitkä ja neljä metriä leveä luistelurata.

Kunta on tehnyt yhteistyösopimuksen Tampereen Puutarha-Center Oy:n kanssa Vähäjärven jääradan auraamisesta ja kunnossapidosta. Rata on valmistunut ja sinne pääsee nyt luistelemaan. Muistutamme, että rata on tarkoitettu luisteluun ja potkukelkkailuun. Jääradan vieressä kulkee perinteiseen hiihtoon tarkoitettu latu-ura.

Luistelurataa huolletaan säiden mukaan, tarvittaessa myös viikonloppuisin.

Lisätietoja ja jääradan säännöt löytyvät kunnan nettisivuilta.
Suupantorille rakentuu jääsiiliHarrastukset ja vapaa-aika
Siili valittiin 1990-luvun puolivälissä Pirkkalan kunnan nimikkoeläimeksi Pirkkalaisessa järjestetyssä yleisöäänestyksessä. Pirkkala 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Suupantorille nousee oma siili jäätiilistä. Päiväkotiryhmät ovat rakentaneet siilille pohjan, josta löytyy siilin muoto, silmät ja nenä. Nyt kaikki voivat osallistua jäätaideteoksen tekemiseen.

Lue osallistumisohjeet kunnan verkkosivuilta
Neuvolan chat-palvelu on avattu!Terveys ja tuki
Tavoitat nyt ehkäisy-, perhesuunnittelu- ja äitiysneuvolan terveydenhoitajan chatin välityksellä arkisin 10-12 välisenä aikana.

 Chatin kautta saat ohjausta ja neuvontaa ehkäisyyn, perhesuunnitteluun, raskauteen ja raskauden suunnitteluun liittyvissä asioissa. Chat löytyy Pirkkalan neuvolan, ehkäisy- ja perhesuunnitteluneuvolan ja äitiysneuvolan verkkosivuilta.
Vesienhoito kiinnostaa PirkanmaallaKoti ja ympäristö
Verkostoidu ja vaikuta vesien kuntoon Pirkanmaalla! 

Kaikille avoin eteläisen Pirkanmaan vesienhoitoverkoston ensimmäinen kokous järjestetään etäyhteydellä 2.2 klo 17-19. Verkosto on perustettu loppuvuodesta 2021 ja vielä ehtii hyvin mukaan toimintaan.

Ilmoittautumiset 26.1. mennessä. Lisätiedot ja ilmoittautumislomake löytyvät Pirkanmaan ELY-keskuksen nettisivuilta.
Tule mukaan neulomaan omat Pirkkala 100 –villasukatHarrastukset ja vapaa-aika
Juhlavuoden kunniaksi Pirkkalan kunta järjestää mysteeriyhteisneulontaa yhteistyössä Taitokeskus Pirkkalan kanssa. Mysteeriyhteisneulontana eli MKAL-työnä neulottavien sukkien ulkonäkö paljastuu osa kerrallaan. 

Ensimmäinen osa julkaistaan torstaina 20. tammikuuta Pirkkalan kunnan nettisivulla ja Pirkkalan kunnan Facebookin tapahtumassa. Lankapaketteja voi ostaa Taitokeskus Pirkkalasta, Asiointipisteestä ja Taito Pirkanmaan verkkokaupasta. 

Tule mukaan neulomaan omat juhlavuoden sukat!
Ladut hiihtäjiä vartenHarrastukset ja vapaa-aika
Näin hiihtokauden alkaessa muistutamme, että ladut ovat tarkoitettu vain hiihtämistä varten. Kävely, pulkkailu, pyöräily ja muu kulkeminen laduilla on ehdottomasti kielletty. Myös koirien ulkoiluttaminen laduilla on selkeästi järjestyslailla kielletty.

Muu ulkoilu hiihtokauden aikana tulee hoitaa muualla. Hiihtokausi on nykyisin lyhyt, vain muutaman kuukauden, ja sen jälkeen reitit ovat taas vapaasti muidenkin käytettävissä.
Lähimetsien hoitotyöt ja puiden kaadotKoti ja ympäristö
Haavistontien alueella ja Ollikantien 30:n kohdalla on alkamassa lähimetsien hoitotyöt. Pääsääntöisesti hoito on huonokuntoisten puiden poistoa ja puuston harvennusta, jotta jäljelle jäävät puut saavat kasvutilaa. Valoisuuden lisääntyessä myös metsän taimettuminen mahdollistuu.

Paikoin alueella vain harvennusraivataan jo syntynyttä taimikkoa. Alueelle jätetään maapuista, risuja sekä pökkelöitä luonnon monimuotoisuutta ajatellen.