Hiihtokauden ajaksi muutoksia kävelyreittiin Vähäjärven ympärille

Harrastukset ja vapaa-aika
Pirkkalan kunta on tehnyt talviajan reittijärjestelyjä Vähäjärven ympäristöön koskien kevyen liikenteen väyliä ja hiihtolatuja.

Hiihtokauden ajaksi Vähäjärven Kurikanpuoleisessa päädyssä oleva rantareitti on vain hiihtäjien käytössä. Kävelijät ja muu kevyt liikenne ohjataan kulkemaan Vuorenhaantien reittiä. Tarkempi kuva reiteistä löytyy kunnan internetsivujen uutisesta. Pääset uutiseen sivun alalaidan painikkeen kautta. 

Näin ennen hiihtokauden alkamista, haluamme muistuttaa muutenkin, että ladut on tarkoitettu vain hiihtämistä varten. Kävely, pulkkailu, pyöräily ja muu kulkeminen laduilla on ehdottomasti kielletty. Myös koirien ulkoiluttaminen laduilla on järjestyslailla kielletty.

Reiteille viedään selkeät opasteet, kun muuttuvat järjestelyt astuvat voimaan.